Keynote-esitykset ovat viimeisten 30 vuoden ajan olleet olennainen osa yhtiön toimintaa. Esitelmät ja luennot ovat vapaasti tai esityskalvojen tukemina pidetty, mutta kirjoitettujakin puheita on paljon. Näille sivuille on koottu noin 130 puheen teksti. Joitakin uusia puheita on videoitu ja linkitetty Youtube-arkistoon. Vanhojen puheiden kautta syntyy kuva ennakointitoiminnan osuvuudesta.
Asiantuntijakuuleminen Kauppa- ja teollisuusjaostossa 28.5.99
EUROOPPALAINEN SÄHKÖISEN KAUPANKÄYNNIN ALOITE
Risto Linturi
Sähköinen kaupankäynti on monimerkityksinen ja monitulkintainen asia. Suomelle se voi parhaimmillaan merkitä, että maksut hoidetaan kännykällä ja internetillä, asiakirjat ja sopimukset voidaan täyttää ja allekirjoittaa sähköisesti ja ne voivat kirjautua järjestelmiin automaattisesti. Myös tuotteita ja niiden osia voidaan yhä useammin toimittaa sähköisesti. Maksuliikenteen ja siihen liittyvän kirjaus- ja raportointibyrokratian sekä tilausbyrokratian automatisointi, tuotteiden virtualisoitumisesta aiheutuva materiaalikustannusten ja kuljetus-, sekä varastointikustannusten ja logistiikkakustannusten säästö sekä kaikenlainen toiminnan nopeutuminen ovat kansallisen kilpailukyvyn kannalta ratkaisevan tärkeitä.
...
TIETEEN PÄIVÄT ‘99
Matkalla Tulevaisuuteen
Keinotodellisuutta ja virtuaalielämää
ELÄMÄÄ TIETOVERKOISSA:
Virtuaali-Helsingistä kyberavaruuteen
Risto Linturi
Puheenjohtaja, arvoisa yleisö! Olen nyt edessänne fyysisesti - olemme tottuneet tähän tapaan ja siinä on hankaluuksistaan huolimatta jotakin hyvää - kyse ei voi olla pelkästä tottumuksen aikaansaamasta tavasta. Kun nyt kuitenkin olemme tilaisuudessa, jonka teemana on matka tulevaisuuteen ja tarkastelemme keinotodellisuutta ja virtuaalielämää, on väistämättä todettava: Yhä useammin kohtaamisemme ovat teknisin apuvälinein välitettyjä ja usein kohtaamme vain toisen ihmisen ajatusten tuottaman välineen ilman, että toinen ihminen kohtaa meitä.
...
POLITICS & INTERNET
Towards Media Democracy, Mass Manipulation or Cyber Crime
Risto Linturi, Research Fellow, Helsinki Telephone Corp.
PL 102, 00841 Helsinki, Finland
Mr Chairman, ladies and gentlemen. I am glad to see so many of you here physically - next millenium things might be different. Internet and the forthcoming virtual reality will have many consequences.
Internet enables us to do many things in a new way. Simultaneously it threathens a multitude of old structures and concepts. Just think about the two most important concepts in politics: the state and democracy. A state is a power structure inside a geographically limited area. The power is financed by collecting taxes from events inside the state boarders.
...
Ladies and gentlemen,
I am happy to be here and specially happy to be asked to give a speech on teaching . But do not worry I will not try to teach you. Nobody likes to be taught we only want to learn.
And I do not want to fool you. Nobody has taught me to teach either. I have only practical experience from ten thousand lectures given and almost the same number received including lectures from my mom and dad. I have savoured these and ideas from books, from other people and I will share those. I will also tell you about the community network being built in Helsinki.
...
Perustettu 1953 (Automaatioseura) ja ensimmäiset messut 1966.
Automaatio 99
AUTOMAATION JA YHTEISKUNNAN TULEVAISUUS
Risto Linturi
Aldous Huxley kirjoitti lähtemättömän jäljen ihmiskunnan tajuntaan. Vuonna 1932 julkaistu “Uljas uusi maailma” kuvasi monien keksintöjen jälkeistä aikaa, jossa vanhan ajan yhteisöllisyys oli korvautunut hyvin selkeillä yhteiskuntarakenteilla. Tämän jälkeen vallanpitäjät pysäyttivät kehityksen kieltämällä uudet keksinnöt. Valta pelkää vapautta.
Suomen Automaatioseura perustettiin 1953. Länsimaat olivat teollisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden suvantovaiheessa. Jules Vernen ennakoima arvomaailman rappeutuminen ei vielä näkynyt täysimääräisenä. Kun Automaationäyttely ensimmäisen kerran järjestettiin 1966 oli yhteiskunnallisen järjestelmän rapautuminen jo näkyvissä. Alvin Toffler selitti tapahtuvaa murrosta useissa kirjoissaan pian tämän jälkeen. Eräs arvostetuimmista nykytutkijoista, Francis Fukuyama analysoi kirjassaan “Great Diaspora” meneillään olevaa murrosta. Hän uskoo valonpilkkeiden jo näkyvän ja uuden sosiaalisen järjestyksen olevan tulossa. Kaikissa länsimaissa räjähdysmäisesti yleistynyt sosiaalisten sopimusten ja järjestyksen rikkoutuminen tuntuu saavuttavan joitakin lakipisteitään.
...
DIGITAALINEN TULEVAISUUS VIESTINNÄN NÄKÖKULMASTA
Risto Linturi, futurologi
Arvoisa yleisö,
Me olemme menossa kohti digitaalista tulevaisuutta. Näin paljon on helppo sanoa ja enemmänkin voi todeta. Lisää tulee kaikenlaista, mutta vaikeus alkaa siitä, kun pitäisi kuvata, mikä kaikki romahtaa. Valta pitää kiinni vallasta ja tottumus tottumuksesta. Tämän vuoksi pysyvä pysyy ja muutos hidastuu. Osittain tämä on hyvä, mutta väliin muutos hidastuu liiaksi ja paineet kasvavat ja muutos käy murrokseksi itä-euroopan romahduksen tavoin. Yleensä kyse on vallasta ja jotkut asiat ovat ikuisesti pysyviä.
...
Information society scenarios 2005-2020
Risto Linturi
Mr Chairman, ladies and gentlemen. I am glad to see so many of you here physically - next millenium things might be different. Internet and the forthcoming virtual reality will have many consequences. Still there are some things that perhaps never change.
My late uncle once told me a story about a farmer and his son. Always when the farmer went to plow the fields he took his son with him. He wanted his son to sit on the bench of the plow to give it more weight and he explained his son how important task it was. It once happened that the son was ill and very worried for his father. How can you now manage - he asked. His father wanted to console his son and said. Do not mind - I will put a stone on the bench, that will work. My uncle was very moved by his own story and told how bad it feels to be replaced by a stone. I could not say anything - I knew that he was also thinking of my profession with computers. Now I see the story differently. The boy was not threatened by the stone. He felt bad because he had lived in a lie. He believed that he was doing something useful but all the time he had done a stones work.
...
TIETOTEKNIIKAN JA TIETOLIIKENTEEN NÄKYMIÄ
FOORUMI ´99, KOHTI PAPERITONTA TULEVAISUUTTA
HPY Fellow Risto Linturi, R. Linturi Oy
Arvoisat kuulijat, hyvät naiset ja herrat,
Kohti paperitonta tulevaisuutta: me olemme olleet siellä, ennen pidin puheeni ilman paperia. Niitä taisi olla kymmenisen tuhatta paperitta pidettyä esitelmää. Koulutusyhtiö Tieturi siirtyi askel kerrallaan paperittomuuteen, kun pääosa rutiineista, kurssiohjelmien teko, kalenterit ja päivittäinen raportointi ja sisäinen posti siirtyivät kokonaan lähiverkkoon kymmenisen vuotta sitten. Paperi väheni myös siitä syystä, että kirjoittimet sijoitettiin käytäville, jotta paperin edestä joutuisi näkemään ylimääräistä vaivaa. Sitten tietysti kurssimateriaali monistettiin kaikille ja esitteitä lähetettiin tolkuton määrä. Mutta monistus ja paino sekä jakelu oli ulkoistettu - Tieturissa paperi oli suuressa määrin onnistuttu poistamaan.
...
TIETOYHTEISKUNTA: ILMIÖ VAI OLOTILA
Kunta ja kuntalainen tietoyhteiskunnassa
Risto Linturi
Arvoisat kunnanisät ja äidit, hyvät naiset ja herrat,
Mikä on kunta ja miksi se on olemassa? Mitä on se tieto ja mikä on tietoyhteiskunta? Mitä varten on automaatteja? Miksi me katsomme televisiota ja miksi olemme niin masentuneita? On monia kysymyksiä, jotka eivät vaivaa mieltämme, vaikka niiden pitäisi. On varmasti selvää kaikille, että elämme murroskautta. Rakenteet muuttuvat ja ihminen muuttuu. Me olemme kuitenkin ajattelumme vankeja. Tartumme nykyisyyteen ja latistamme muutoksen pelkäksi kehitykseksi. Emme usko rakenteiden muutokseen, uskomme pysyvyyteen ja kehitykseen.
...
Network Society has new tools for learning,
*but it also redefines what learning means
*Risto Linturi, Research Fellow,
Helsinki Telephone Corp., Finland
Ladies and gentlemen,
You do realize that in todays society it pays best to be different. When information flows fast you cannot make much money from common knowledge. One needs to specialize - cultural and informational richness does not come from everybody having the same information. But to be different requires certain stubborness and it requires also very high respect for other people and their different capabilities. And especially it requires very good co-operation and communication amongst the cooperating parties.
...