Wasa Future Festival 2023 Käsikirjoitus
Työn tulevaisuus tekoälyn aikana
Automaation vaikutus työhön on pohdituttanut minua 1970-luvulta saakka. Toisteinen automaatio kasvatti mittakaavaetuja, älyn automatisointi toimii vastakkaiseen suuntaan. Toffler kuvasi muutosta teoksessaan Kolmas aalto yksilön ja kuluttajan voimaantumien kautta. Sillä tiellä ollaan edelleen. Olen animoinut tämän seuraavan dialogin työn tulevaisuudesta tekoälyn aikana yksin. Olen myös tehnyt musiikin. Tekoälyn avulla kuka tahansa oppii nopeasti tekemään mitä tahansa. Tämän teesin merkitys työn, talouden ja yhteiskunnan rakenteille on suuri.
Jotta ymmärrämme, on todettava, että käynti ruokakaupassa on työtä, ja Ikean hyllyn kokoaminen on työtä. Metsästäjä-keräilijä ei hakenut ruokaa kaupasta. Työ oli ravinnon hakua metsästä. Nykyään kutsumme vapaa-ajaksi sitä, mikä ei ole ansiotyötä, mutta se sotkee ajatukset. Puhutaan nyt ansiotyöstä ja kotitaloustyöstä ja lisätään joukkoon vielä talkootyö.
Mammutin kaatamiseen tarvittiin porukka. Tämä selittää talkootyön ja osan ansiotyöstä. Joku organisoi suuruuden ekonomian vaatiman yhteistyön. 3D-tulostin on ääriesimerkki joustavasta tuotantolinjasta, joka vähentää suuruuden ekonomiaa. Työkaluvuokraamo toimii samaan suuntaan. Palataan niihin.
Suurin syy ansiotyöhön on erikoistuminen ja siitä seuraava vaihdannan tarve. Jos muurari ja maalari rakentavat talon, kannattaa yhteistyö. Muurari muuraa ja maalari maalaa molemmat. Osaamista ja erikoisia välineitä vaativa työ on ostettu, vaikka muurarin on pitänyt tehdä useampi tunti työtä saadakseen ostettua maalarilta yhden tunnin. Valtio ottaa erilaisina veroina vaihdosta noin 70% välityspalkkion.
Tekoäly opettaa kenelle tahansa minkä tahansa taidon. Uusin maalaustela maalaa viimeien ehtoollisen keittiön seinään ja konevuokraamon muurausrobotti lukee piirustukset ja antaa ohjeet, miten sitä tulee käyttää. Meistä tulee kaikkitaitoisia. Ja, vaikka erikoitunut ammattilainen olisi edelleen nopeampi, ei ero ole niin suuri, että välityspalkkiota kannattaisi maksaa.
Itsepalvelu on lisääntynyt verokiilan kasvaessa ja tuloerojen tasoittuessa. Me teemme itse ne työt, joissa erikoistumisen ja työkalujen saatavuuden aiheuttama tuottavuusero ei ole suuri.
Erikoistuminen ja työnjako siis on seurausta ihmisen rajallisesta rationaaliuudesta. Opimme enemmän, jos keskitymme yhteen asiaan. Tietokoneen tai tekoälyn ei tarvitse erikoistua. Kaikki maailman osaaminen voi olla työkaluissamme. Tekoäly siis vähentää erikoistumisen tarvetta. Aina se ei tarkoita ansiotyön siirtymistä kotitaloustyöksi. Minä esimerkiksi en palkannut tähän näyttelijöitä, meikkaajia, kuvaajaa, äänitarkkailijaa, lavastajaa, animaattoria, säveltäjää soittajia, käsikirjoittajaa, leikkaajaa, ohjaajaa ja tuottajaa vaan tein ihan ite. Yritysten välinen vaihdanta vähenee. Tekoäly auttaa tekemään sen, mikä aiemmin ostettiin palveluna.
Olen työurallani käyttänyt paljon erilaisia palveluita. Olipa kyse kuvittajasta, juristista, ohjelmoijasta, mainostoimistosta tai koulutussuunnittelusta, kaikille on selitettävä, mikä on tilanne ja tavoite. Usein syntyy väärinkäsityksiä, laatu ei ole erikoinen ja lasku on melkoinen. Nyt kokeiltuani tiedän, että monissa tarpeissa saan nopeammin neuvon sopimusten porsaanreikiin, puhe- tai mainosteksteihin, kuvitukseen ja jopa sävellyksiin, kun käännyn tekoälyn puoleen. Ja suurin osa siitä, mitä ihmiset nyt ansiotyökseen tekevät henkisellä puolella, on vähemmän vaativaa ja rutiinimaista.
Siirrytään hetkeksi robotteihin. Uuteen kaivinkoneeseen syötetään rakennuksen, ojan tai muun pohjan piirustus. Kone osaa tehdä tarvittavat urat ja kallistukset itse. Yhä useampi työkalu neuvoo ja varoittaa käyttäjäänsä, ja AR-lasit näyttävät, mihin kädet tai kone tulee seuraavaksi laittaa. Nelipyöräiset robotit ja droonit liikkuvat jo rutiininomaisesti kuljetus- ja valvontatehtävissä. Elon Musk on demonstroinut Teslan kehittämän ihmisen kaltaisen ja kokoisen, kävelevän ja kädellisen robotin tuotantoprototyypin. Se on siis valmistettu sarjatuotettavista osista. Musk lupasi robotin hinnan alittavan 20 tuhatta dollaria. Kolmen vuoden kuoletusajalla tuolle tulisi palkaksi euron verran tunnissa huolto ja latausajat huomioiden.
Teslan robotti on toistaiseksi kömpelö, mutta moneen työtehtävään riittävä. Ja varmaan tuo viiden vuoden päästä jo tekee sirkustemppuja. Moni ajattelee nyt, että nuo pitää vielä opettaa. Silmiä avaava oli Googlen taannoinen demo. He yhdistivät robotin tekoälyynsä. Veivät sen keittiöön ja pyysivät noutamaan keittiön vetolaatikosta hernepussin. Robottia ei oltu opetettu, mutta konenäkö hahmotti keittiön, ja keittiöstä vetolaatikot. Robotti availi laatikoita ja tunnisti pussin. Me olemme kaikki käyttäneet Lensiä. Se tunnistaa Vaasan rakennuksiakin nimeltä kauppatavaroista puhumatta.
Tämän haluan vääntää rautalangasta, koska asia on tärkeä ja mieli ei sitä helposti hyväksy. Yhdistäkää nämä asiat. Meillä on pian käveleviä, pyörillä kulkevia ja lentäviä, kädellisiä robotteja, joita pyydetään tekemään asioita, joita ne eivät koskaan ole ennen tehneet. Alku voi olla haparoiva, mutta yhden oppiessa, kaikki oppivat. Vaikeimmat haasteet on nyt ratkaistu ja maailma on viiden vuoden päästä kuin tieteiskirjan sivuilta.
Otetaan esimerkki. Jos oikeasti haluamme päästä eroon torjunta-aineista, laitamme robotin pellolle tunnistamaan kasvit ja kitkemään rikkaruohot tai ampumaan ne laserilla tuhkaksi. Euron tuntipalkalla monet asiat kannattaa tehdä uudella tavalla.
Työn kannalta tässä puhutaan kokonaisten toimialojen ja osaamisalojen romahduksesta. Kannattaa erottaa toisistaan alat, joilla on rajallinen markkina ja ne, joissa hintajousto tai laadun paraneminen kasvattavat markkinaa. Ajatellaan logistiikka-alaa. Jos robotit oppivat keräilemään, kuormaamaan ja ajamaan itse, laskee mm. kotijakelun hinta niin alas, että sen kysyntä räjähtää. Se kaupassakäynnin kotitaloustyö korvautuu jakelutyöllä, jonka suorittavat robotit, mutta valvontaan ja ongelmien selvittämiseen tarvitaan enemmän ihmisiä kuin kuljettajina on nyt ollut.
Yksi juristi hoitaa tekoälyn avulla kolmen hommat. Ja asiakas selviää tekoälyn avulla monesta työstä itse. Mutta väheneekö työ, jos kuka tahansa voi tekoälyn avulla tuottaa asiallisen valituksen mistä tahansa asiasta, vedota EU-säännöstöön, lakeihin, asetuksiin, viranomaiskäytäntöihin, oikeustapauksiin ja tilanteeseen liittyviin tietoihin ja tuottaa joka valituksesta tuhat sivua asiallista tekstiä ja osoittaa sata eri tahoa, joille se on hyvä lähettää, ja joista osalla on virkavelvollisuus käsitellä se.
Lääkärit ja opettajat sopivat esimerkeiksi, joiden hyödyllisyys kasvaa, jos he saavat apuvälineitä oman työnsä avuksi. Arvauskeskuksen palveluista emme mieluusti maksa, emmekä tehottomasta luokkaopetuksesta, mutta yksilöllisestä ja osaavasta neuvonnasta voi maksaa paljon enemmän. Siellä puolen laadun paraneminen siis tuottaa runsaasti lisäarvoa.
On puhuttu siitä, että teknologian kehittyessä vanha työ on korvautunut ja uutta on aina löytynyt.
Eksistentiaalinen uhka – tuottavuusdielmma – tietoturva – syrjäytyminen – EU:n sääntely