Kaupunki tulevaisuuden pyörteissä - mikä pysyy/muuttuu 2030?

TULEVAISUUDEN KAUPUNKI

työ - asuminen - liikkuvuus

Helsinki 7. 2. 2014

Kaupunki tulevaisuuden pyörteissä

mikä pysyy, mikä muuttuu 2030?

Risto Linturi, tulevaisuudentutkija, Sovelto Oyj

Arvoisat kuulijat,

Tutkin työkseni teknologian vaikutuksia yhteiskuntaan. Maailma on muuttunut. Isoisäni sai lehmän mukaansa mennessään kaupunkiin kouluun. Nälkävuosista miesten elinikä oli noussut 50% ja oli jo 45 vuotta. Bensiini ostettiin apteekista.

Vuonna 50 syntyneiden syntymähetken mukainen elinaikaodote päättyi jo kuusi vuotta sitten, minä synnyin 57 ja minulla on annettua aikaa kuusi vuotta jäljellä. Työeläkkeitä ei vielä ollut. Aravasäännöt eivät suosineet tilan varaamista jääkaapille. Jääkaappi oli vain muutamalla prosentilla kotitalouksista. Kotonamme Helsingissä on edelleen pihalla sen ajan kahden istuttava puusee. Helsinkiin rakennettiin viimeisiä kerrostaloja ilman lämmivesijohtoja. Väestö virtasi maalta kasvaviin kaupunkeihin.

Me olemme nyt nopean muutoksen keskellä. Nuoret tapaavat toisensa virtuaalisesti, kaupat ovat netissä ja rakennuksia harjoitellaan tulostamaan 3D-printtereillä. Robotin tekemät yksityiskohdat eivät maksa mitään.

Otetaan vielä vauhtia menneestä. Vuosi 97 on nyt yhtä kaukana kuin 2030. Bill Clinton aloitti silloin toisen virkakautensa. Erkon sananvapaus kasvoi, kun Suomi sai neljännen televisiokanavan. Internet-hype oli huipussaan, vaikka maailman ensimmäinen WWW-konferenssi järjestettiin CERNissä vain kolme vuotta aiemmin.
Nettiin pääsi vasta 10% Suomen kotitalouksista. Tavallinen netti maksoi 10 penniä minuutilta. Se oli tuhat kertaa nykyistä hitaampi. Suomalaisia käyttäjiä netissä oli samanaikaisesti vain tuhansia. Yritykset harjoittelivat kotisivujen ja sähköpostin kanssa. Googlea tai Wikipediaa ei ollut, laajakaistaa tutkittiin, ja sosiaalinen media oli nörttien pikaviestisovellus. Helsinki oli aloittanut nousun maailman netti-ikoniksi.

Kirjoitin tuolloin puheen vuodeksi 2012 ja pidin sen äskettäin geodeettien kunniaksi kuten kuvitelma oli. Puhe kuvasi internetin yhdistämää maailmaa, maailmanlaajuista 3D-mallia, satelliittien ja robottikameroiden luomaa virtuaalimaailman helppoutta. Ennuste osui lähes pilkulleen, mutta se oli liian kapea. Tämän minulle opetti digitaalikaupunkien isä, MIT:n jo edesmennyt Bill Mitchell, kun taannnoin pohdimme kaupunkien visioita Japanin historiallisessa pääkaupungissa Kiotossa.

Digitalisoituminen ei ole kaupungin päälle syntyvä uusi kerros. Digitalisoituminen muuttaa sitä, miten liikenne järjestetään, mitä työksi tehdään, mihin ihmiset, kaupat ja työpaikat sijoitetaan ja miten ihmiset ja heidän artefaktinsa vaikuttavat toisiinsa. Ennen kuin voi kunnolla ymmärtää, miten tulevaisuus muuttaa kaupunkia, tulee selvittää, miksi kaupungit ylipäänsä ovat olemassa. Tätä olen pohtinut siitä lähtien.

Aloitetaan antiikin menestyneimmästä mallista. Kreikkalaisen maailman kaupungit Välimeren ja Mustanmeren rannoilla kävivät kauppaa meritse. Koko kreikkalainen maailma oli satamakaupunkien verkosto. Maaseutu kuului enimmäkseen muille.

Hansa-liitto oli myöhäisen keskiajan Kreikka. Länsi-Rooman ja viikinkien sorruttua kaupungit taas kasvoivat. Monet julistivat itsensä vapaakaupungeiksi irti alueellisista valtioista ja kuninkaista. Hansakaupungit muodostivat keskenään sotilasliiton, aikansa suurvallan. Kuninkaiden valta kuitenkin palasi ja kaupunkien vapaus katosi.

Historian saatossa kaupungit kukoistavat tai kuihtuvat. Maailman autopääkaupunki Detroit on varjo entisestä - raunioituvilta alueilta katulamput on jo sammutettu.

Kiinassa syntyy nyt miljoonakaupunkeja kuin meillä sieniä sateella. Miksi kaupunkeja on, vaikka ravinto tuotetaan maaseudulla? Tehtaita ei länsimaisissa kaupungeissa juurikaan ole. Mikä määrää kaupungin menestyksen nyt ja mikä tulevaisuudessa?

Kaksisataa vuotta sitten vain 3% maapallon väestöstä asui kaupungeissa. Muutama vuosi sitten ylitettiin 50%. Kun tuore ylioppilas tulee minun ikääni, vain yksi viidestä asuu kaupunkien ulkopuolella. Englannissa prosentti on jo nyt 90, Australiassa 89, Ruotsissa 85 ja Kanadassakin 80. Suomi on samalla 63% tasolla kuin Pohjois-Korea. Tuottavuus henkeä kohden nousee 15% aina, kun asukastihentymä tuplaantuu.
Kaupungin Tietokeskuksen tuoreen julkaisun mukaan Helsingin seutu tekee Suomen kansantulosta nyt kolmanneksen. Vertailumaiden kaupungistumisasteella Suomen kansantulo olisi 20% nykyistä korkeampi ja Helsingin seutu tekisi siitä yli puolet. Aluepolitiikka on maksanut Suomelle siis noin 30 miljardia euroa vuosittain.

Vauraus syntyy oikeanlaisesta erikoistumisesta ja vaihdannasta. Erikoistuminen sujuu, jos helpon vaihdannan piirissä on paljon ihmisiä. 20 tonnin kontin saa Hongkongista kotipihalle kymmenellä sentillä kiloa kohden. Pienemmässä 3 kuution paketissa kuljetus on meritse kolme ja maitse kymmenen kertaa kalliimpaa kuutiota kohden. Etäisyyksiä ei lasketa kilometreinä vaan euroina. Kontti on aina lähempänä kuin pienempi paketti, siksi keskittäminen kannattaa ja satama on automatisoitu.

Itämeren kalat perataan kaukomaissa. Euroetäisyydeksi laskettuna kiinalaiset kivetkin ovat meitä lähempänä kuin oma maaseutumme. Mikä siis on kaupunki. Onko esimerkiksi Helsinki osa Suomea vai Hansa-kaupunkien ja kreikkalaisten kaupunkivaltioiden tavoin pikemmin osa merikaupunkien keskinäistä verkostoa?
Erikoistuminen ja vaihdanta tapahtuvat verkostomaisessa ekosysteemissä. Ronald Burt, verkostojen pioneeri totesi vaurauden kertyvän verkoston kapeikkoihin. Roomalaiset ymmärsivät tämän hyvin. Kaikki tiet veivät Roomaan, periferiaa tiet eivät yhdistäneet. Hansa-kauppiailla oli monopoli jopa Pariisin vesireitteihin.

Menestys riippuu siitä, kuinka hyvin kaupungin asukkaat erikoistuvat ja vaihtavat rajojen yli. Kukoistava kaupunki yhdistää kulttuureja, arvoja ja osaamisia, metropolit ja maaseudun. Moniarvoisuus on yhtä tärkeää kuin lentokenttä tai konttiliikenne.

Katsotaan eteenpäin. 2030 on huoltosuhde Suomessa räjähtänyt käsiin, työllisen pitää elättää 50% enemmän muita kuin nyt. Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia kasvavat ja omistavat jo 40% maailman pörssiarvosta. Meidän ostovoimamme maailman rajallisista resursseista putoaa puoleen nykyisestä. Suomessa kaikki työt tulee tehdä keskimäärin kaksi kertaa tehokkaammin, jos haluamme pärjätä kurjistumatta.
Tämä koskee oikeastaan kaikkia kehittyneitä kaupunkeja. Ammatit katoavat tai muuttuvat. Tiskipalvelut esimerkiksi ovat turhia, naaman ja lomakkeet näkee ruudun takaa matkustamatta. Digitalisointi yhtäältä ja robotisaatio toisaalta syövät työtä.

Työn muutos johtaa kaupungeissa yllättävän suuriin rakenteiden muutoksiin. Ei liene yllättävää, että henkilö- ja tavaralogistiikan muutos vaikuttaa kaupunkeihin eniten. Viisi vuotta sitten robottiauto ei kyennyt liikkumaan itsekseen edes tyhjässä kaupungissa. Nyt Googlen robottiauto on kolaroimatta ajanut miljoona kilometriä. Mersu, Audi ja Nissan ovat luvanneet itse itseään ajavat autot sarjatuotantoon vuonna 2020. Itsekseen ajavia pikkubusseja on jo sarjatuotannossa ja tänä vuonna viisi eurooppalaista kaupunkia kokeilee niitä joukkoliikenteessä.

Suomessa olisi vain kolmasosa nykyisistä autoista, jos robotit saisivat luvan ajaa. Parkkipaikkoja ja parkkitaloja ei tarvita, auto jatkaa muita auttamaan. Taksit, bussit ja paketit - 30 senttiä kilometri yksilöllisesti, ryhmissä halvemmalla, kuskina ystävällinen robotti.

Julkinen liikenne järjestyy ovelta ovelle nykyistä bussiliikennettä edullisemmin. Logistiikassa robottien kuskaamat tavarat nykyistä tehokkaammin ovelle saakka ja murto-osalla kustannuksista.

Nyt kannattaa kuvitella kaupunki, jossa on valtavasti tyhjiä, pelisaleiksi ja kasvihuoneiksi muutettavia parkkiluolia. Autotalli tai yksityisautoilu on enää harvojen pakko. Mistä tahansa pääsee käden heilautuksella kaikkialle nykyistä halvemmalla. Autot ovat sähköisiä, koska akun loppuessa matkaa jatketaan toisella autolla.

Meillä on nyt myös lupa päättää 1200 kilometrin tuntivauhdilla kulkevista sukkuloista. Elon Musk vakuuttaa, että tekniset ongelmat on ratkottu ja hinta moottoritietä halvempi. Etäisyydet muuttuvat monella muullakin tavalla. Amazon lupasi toimittaa tulevaisuudessa tilaukset parvekkeelle 30 minuuttia tilauksen vastaanottamisesta. Kuriiripalvelu UPS ilmoitti vastaavasta projektista. Lentävät pommit ovat nykysotaa. 20-luvulla lentävä kauppakassi tai kirjekyyhky tulee olemaan arkea.

Uusi ei ole vanhan kuorrutus. Mikä on kaupunki, jos monet kaupat, koulut, konttorit, vanhainkodit, urheilukentät ja sairaalat hajaantuvat pilveen, bittien taivaaseen.
Yksi amerikkalainen meklari, Salman Khan pitää luentoja kameralle. Hän on nyt ladannut verkkoon useiden aineiden koulukurssit alkeista yliopistoon saakka. Kone korjaa harjoitustöissä selkeät virheet, kutsuu opettajan apuun tarvittaessa ja innostaa etenemään. Khanin oppitunteja on katsottu jo kaksisataa miljoonaa kertaa, valtaosin vapaaehtoisesti, kun oman opettajan puheista ei ole asioita ymmärretty.

Puolet lääkärille menijöistä on tarkastanut netistä, mikä heitä saattaisi vaivata. 15 vuoden päästä jokainen voi tehdä enemmän laboratoriotestejä kotonaan kuin nyt osataan tehdä HYKSin laboratoriossa. Itsediagnostiikan kehitys on huimaa, mutta terveydenhuollon suunnittelussa sitä ei vielä huomaa. Lääkärille jää edelleen tehtäviä, mutta koneet hoitavat helpot tapaukset. Konsultaatio sujuu kuvapuheluna vaikkapa Intiaan, jos täällä lainsäädäntö tai päättäjien asenteet jarruttavat kehitystä.

Suuret ikäluokat ovat pääosin raihnaisia. Rakennuksista puuhataan esteettömiä. Rollaattorien sijaan kehitellään päälle puettavia kävelyrobotteja. Nyt sadan tuhannen dollarin hintainen kävelypuku saa alaraajahalvauspotilaan pyörätuolista. Segway vie raihnaisetkin vanhukset monessa maassa itsekseen metsäpoluille. Esteettömyys saa kaupunkisuunnittelussa aivan uusia merkityksiä.
Vanhusten hoidossa fyysinen tarve voi hoitua robottien avulla, jos niin halutaan. Virtuaaliseinä on sosiaalinen ikkuna kulttuurin, pelien ja seuraleikkien pariin. Halukkaat vanhukset voi lähettää halvemman hoidon pariin, esimerkiksi Espanjaan. Jos vanhukset tarvitsevat maksullista henkistä seuraa, voi sitäkin palkata.
Kaupungeissa on valtavasti suuria halleja ja kenttiä. Lapset ja nuoret viihtyvät loistavasti pienissä kopeissa, virtuaalimaailmassa. Sademetsän, merirosvosaaren tai tenniskentän tunnelma on yhä aidompi. Uudet tietokonepelit pelataan hyppimällä, huitomalla ja liikkumalla. Urheilukenttä tai jumppasali jää helposti kakkoseksi jo nyt.

Mutta mennään eteenpäin - entäpä kaupat - logistiikan paraneminen ja virtuaalitodellisuus edistävät tietysti säköistä kaupankäyntiä, mutta muutakin tapahtuu. Minulla on halpa 3D-tulostin, jolla voi tulostaa mitä tahansa muoviosia. Tein itselleni Empire State Buildingin näköisen nokkahuilun, Milon Venuksen pään, kasan tuomarinpillejä ja viinilasin pidikkeitä. Tulostimia on jo edistyneissä kirjastoissa. Materiaaleja on puumassasta ja keramiikasta teollisuusmuoveihin, hiilikuituun ja metalleihin.

Nyt jo tulostetaan kenkiä, silmälasikehyksiä, espressokuppeja, jalkatukia. Nurkkamyymälän virtuaalipeili voi loihtia kaikki muotikeskusten hienoimmat luomukset tyköistuvina peilikuvaan. Robottiräätäli valmistaa vaatteet, silmälasit, kengät tai laukun ja lentävä kauppakassi kuskaa tavarat parvekkeelle, jos ei robottiauton apurobotti antero kanna sitä ovelle.

Pikavalmistus muuttaa kaupunkeja ja maantiedettä. Siirto tehdään bitteinä. Mikä on kaupungin rooli solmukohtana? Missä on bittien satama?

Paljon valmistetaan edelleen teollisesti vielä vuonna 2027, mutta kisälliaika ilmeisesti palaa ja kyläseppä. Paikallinen valmistus tulee yleistymään ja valmistus palaa Kiinasta kortteleiden kellareihin. Nyt hanasta tulee vettä ja töpselistä sähköä. Missä paikassa bitit muuttuvat tavaraksi? Palataanko kyläyhteisöihin vai onko kaupungilla vielä roolinsa.

Aurinkopaneelit maalataan pian seiniin, liimataan ikkunoihin tai lisätään suoraan tehtaalla pintarakenteisiin. Aurinkopaneelien hinta on laskenut 7% vuositahtiin viimeiset 30 vuotta. 2020 luvulla ne kannattaa Suomessakin lisätä kaikkiin auringon valaisemiin rakennettuihin pintoihin. Aurinkosähkön hinta alittaa silloin nykyisen sähkön hinnan, ja aurinkopaneelit maksavat itsensä verrattain nopeasti takaisin.

Ilmasto lämpenee 2020 luvulla jo selvästi. Talvet muuttuvat yhä useammin pitkiksi pimeiksi syksyiksi. Etelä-Eurooppa kokee rajuja kuumuus- ja kuivuusaaltoja. Ihmiset matkustavat Euroopan yhdysvalloissa kuten Amerikan Yhdysvalloissa - kesällä pohjoisen osavaltioihin, talvella lämpimään etelään. Suomen asukasluku kasvaa kesäisin jo sadoin tuhansin 2030-luvulle mentäessä, jos olemme siihen valmiita.

90-luvulla haaveilin virtuaalisesta Helsingistä. Ajattelin, että kaupunkilaisilla tulisi olla mahdollisimman helppo keino yhdistää fyysinen ja virtuaalinen, jokka kaupunki olisi myös virtuaalimaailman solmukohta. Silloin kaupunki kielsi meitä käyttämästä kartalla olevia katujen nimiä. Kaupunki pakotti lukemaan ne katukylteistä. Turhaan ei puhuta siiloista ja bunkkereista, joita osa meistä rakentaa työpaikkojensa suojaksi muita ihmisiä vastaan. Onneksi Helsinki on nyt yhteensopivuuden ja avoimuuden puolustaja. Avoin, yhteinen digitaalinen tieto on kaiken avain.

Pitää siis muistaa kaupungin rooli solmuna, jonka kautta erilaiset tahot kanavoivat erikoistumisen ja vaihdannan. Yhteistyölle on digitaalisessa maailmassa oltava digitaalinen perusta, kadut ja tiet eivät riitä, eikä se riitä, että bitit kulkevat. Bitit tarvitsevat yhteisen rakenteen.

Kaupungin digitaalisen rakenteen tulisi tulla lähelle, tarjoutua eteeni sellaisina, kuin minä niitä voisin tarvita ja tämän tulisi tapahtua niissä ympäristöissä, joissa minä normaalisti kuljen. Kaupungin datan tulisi olla avoin myös roboteille. Mutta voiko tämä tapahtua kokonaan kaupungin itsensä toimesta, jos kaikki tietotekniset rajapinnat, joihin kansalaiset tottuvat, ovat globaaleja. Siinä kysymys. Kaupunkien piti mukautua myös satamissaan konttien standardeihin. Bittien satama standardoituu myös.

Kaupunkien tulee mukautua ihmisten yleisesti käyttämiin systeemeihin, ei toisin päin. Tämä on isoille organisaatioille usein hankalaa, mutta esikuvia on. Kun Nasa nyt esimerkiksi kehittää omia satelliittejaan Android-kännykän ympärille, ei vaadi edes rakettitiedettä, että kaupunkilainen voisi tunnistautua palveluihin Facebookin tai Googlen toimittamin henkilö- ja paikkatunnistein. Jos tämä on uhka yksityisyydelle, voi siitä varoittaa, mutta hyvä kaupunki ei ole kaupunkilaisen äiti.

Palataan helikopterinäkymään. Yhä suurempi osa erikoistumisesta ja vaihdannasta hoituu paikasta riippumatta. Mainitsemani Bill Mitchell keskittyi Kiotossa puhumaan kohtauspaikasta kaupunkien sydämenä. Hänen esimerkeissään se oli kylän keskellä oleva kaivo, pikkukaupungin kirkon piha, Hongkongin ravirata tai Pörssiklubi.

Yhä useammin meitä yhdistää Facebook tai Google. Kyläkaivon, kantabaarin ja näyteikkunoidenkin paikan on ottanut sosiaalinen media. Mikä on kaupungin rooli vaurastumisen keskipisteenä, jos verkostot ohittavat paikkojen kahleet? Ovatko Facebook ja Google bittien satamia, joilla ei ole kaupunkia. Hansa-liiton aikaiset kauppiaat ohittivat valtiot ja kuninkaat. Ohittavatko bittien kauppiaat kaupunkinsa ja pormestarinsa. Missä on silloin se kapeikko, johon vauraus kertyy? Toteutuuko Tofflerin viimeisinkin visio ja hajaudummeko maaseudulle robotisaation avulla.

Erikoisliikkeet katoavat sähköisen kaupan vuoksi. Akateeminen kirjakauppa joutunee sekin Helsingissä antamaan periksi, pohdinta lienee käynnissä. Mikä jää kaupungin rooliksi vaikkapa kirjoissa, kun kirjailija ja lukija ovat kuin samaa sähköistä perhettä?

Fyysisellä logistiikalla on toki edelleen merkitys. On paikkoja, joissa atomit muuttuvat biteiksi ja bitit atomeiksi. Bitit myös tarvitsevat velhonsa. Kaupunki on luultavasti se paikka, joka yhdistää bittejä ja atomeja tehokkaimmin ja toimii niiden välisenä siltana. Tämä silta pitää saada toimimaan, koska kaupunki menestyy tai kuihtuu sen mukana.

Ateenassa ja Detroitissa näemme, mitä tapahtuu, kun kaupunki ei kehity aikansa mukana. Viimeinen lähtijä sammuttaa valot. Helsinki onneksi voi katsoa eteenpäin.

Virtuaali-Helsinki oli 90-luvun haave jota kävivät täällä katsomassa sadat ulkomaiset toimittajat ja päättäjät. Esimerkiksi Taiwanin nykyinen presidentti Ma kävi tutustumassa projektiin ja selvitti, kuinka sen opit voisivat auttaa heitä selviämään liikennekaaoksestaan. Kaupungilla pitäisi olla haaveita - haaveet yhdistävät ihmisiä ja käynnistävät erikoistumista ja vaihdantaa. Presidentti Ma vei haaveet Taipeihin.

Transaktiokustannukset laskevat luottamuksen kautta. Luottamus ja yhteinen identiteetti syntyvät yhteisistä haaveista ja tavoitteista. Haaveet ja visiot poistavat muutosvastarintaa ja ohjaavat uuden oppimista yhteistyöhakuiseen suuntaan.

Haaveena voi olla kaupunki, joka tuottaa tarvitsemansa energian itse ja pääosan tarvitsemastaan ravinnosta sekä tavaroista. Teknisesti tämä alkaa olla mahdollista 2030-luvulla. Haaveena voi olla kaupunki, jossa liikkuminen on vaivatonta, pihat eivät ole parkkipaikkoja vaan leikkipaikkoja, ja kaikki tavaroiden valmistus ja käsittely hoituvat robottien toimesta, jotta ihmisillä olisi aikaa toisilleen.

Kiitos siitä, että jaksoitte kuunnella - näytän vielä pari demoa, jos aikaa riittää.