Uusiutumisen edellytykset ja strateginen innovatiivisuus

UUSIUTUVAT PALVELUT, IDEOISTA INNOVAATIOIKSI

KICK OFF, TAMPERE-TALO 10. 10. 2008

Arvoisa yleisö, hyvät innovaattorit,

aloitan perinteisellä puheella. Antiikin monet ideat ovat edelleen käyttökelpoisia. Kävin keväällä tutustumassa Pont du Gardin akveduktimuseoon. Insinöörit olivat Rooman suuruuden selkäranka ja kunnallistekniikka oli vallankäytön ytimessä. Jos joku ylhäisön jäsen piti ikäviä puheita, vedenjakokeskuksen insinööri käänsi hänen hanansa kiinni. Ihmiset saatettiin riippuvaisiksi yhteisistä rakenteista.

Luovuus yhdistää toisiinsa asiat, joita on aiemmin pidetty erillisinä. Organisaatiot toisaalta pitävät asiat siististi erillään. Jokainen kehittää omaa tehtäväaluettaan. Vain sellainen luovuus on helppoa, joka ei muuta tehtäväalueita. Meillä on paljon lokeroita ja rajoja. Niitä on korvien välissä. Niitä on ihmisten välissä. Rajojen rikkominen on hankalaa pään juoksemista seinään, mutta usein luovuus vaatii sitä.

Tampereen kunnallishallinto on usean vuosikymmenen ajan toiminut uudistajana ja edelläkävijänä. Muut kunnat ovat ottaneet mallia niin matkailutoimen kuin sisäisen koulutuksen ja ulkoisen tiedotuksen ideoista. Kaupunkikuvaa on suojeltu vaikka kaavoitus on ollut nopeaa. Monet kaupungin virkamiehet ovat kohonneet valtakunnallisiksi vaikuttajiksi. Pormestarimalli on myös ensimmäisenä kokeilussa. Ei siis ole ihme, että juuri Tampere ymmärtää innovatiivisuuden jatkuvana oppimisena.

Vanhalla tavalla emme voi jatkaa. Palkkojen noustessa ja eläköitymisen edetessä toiminnan on tehostuttava jatkuvasti. Ilmaston lämpeneminen, kansalaisten pahoinvoinnista seuraava väkivalta ja globaali kilpailu luovat painetta. Herttakuningattaren tavoin pitää juosta vain pysyäkseen paikallaan. Juoksuhihnalta hyppääminen voi pelottaa, mutta luovuus sattuu vähemmän kuin jatkuva selkänahasta repiminen tai taakan alle sortuminen. Saavutettuja etuja ei yhteiskunnalla ole. Ne ovat yhä useammin vain katteettomia shekkejä.

Rikotaan nyt vähän rajoja. Usein se onnistuu helpoimmin historian kautta. Demokratia syntyi yhteisten asioiden hoitamiseksi. Kaupunkilaisilla oli yhteisiä asioita. Antiikin Kreikassa niihin kuului lakien säätäminen, maanpuolustus ja tuomioistuimet, jotka meillä nykyään hoidetaan pääosin valtakunnallisesti.

Kuinka moni kunnan virkamies ajattelee kuntalaiset asiakkaina? Kuinka moni kunta säästää hallinnon puhelinkuluissa operaattoreiden uusilla sopimuksilla. Ne tulevat kuntalaisille ja siis kunnalle kokonaisuutenaan hyvin kalliiksi. Kunta ei ole yritys, eikä kunta säästä mitään tällaisesta osaoptimoinnista. Miksi Virossa kunnat vastaavat internetin maksuttomiin skype-puheluihin, mutta Suomessa ei? Virossa vielä ymmärretään, että kunnan hallinto on syntynyt kuntalaisten yhteistyötä varten.

Antiikin yhteistyö oli hankalaa jos etäisyydet olivat pitkiä. Siksi oli luontevaa, että demokraattisen yhteistyön rajat piirrettiin maahan. Nyt ihmiset liikkuvat helposti, tavarat vielä helpommin ja sama tieto on haluttaessa kaikkialla. Monilla ihmisillä on yhteisiä asioita keskenään siten, ettei kuntaraja tai valtakunnan raja ole kuin hallinnollinen esterata. Mikäli nämä esteet ylitetään kunnallisen demokratian kautta, saadaan kansalainen yhä etäämmälle itselleen tärkeistä asioista.

Nykyään kunnat ovat haluttomia ottamaan uusia haasteita, vaikka sodan jälkeen intoa oli vielä yllin kyllin. Muut kuin historian urauttamat yhteiset asiat jätetään markkinoiden hoitoon, vaikka pitkä rivi talouden nobelisteja on osoittanut markkinamekanismin puutteita. Toisaalta pidetään kiinni monista asioista, joihin nykyään löytyisi parempia malleja. Kunnan ei tarvitse kasvaa, ainoastaan muuttua.

Markkinoiden hoitoon tulisi antaa ne asiat, joihin markkinamekanismi sopii, mutta muut yhteiset asiat pitäisi hoitaa yhdessä. Tämä tarkoittaa toisaalta vanhoista vastuista luopumista ja toisaalta uusiin haasteisiin tarttumista. Kaikki yhteiset asiat eivät kuitenkaan jakaudu kuntarajojen mukaan, eikä jokaisen kunnan ole pakko suorittaa kaikkea taustatyötä itse. Eivät yrityksetkään niin tee.

Miksi kunnat osaavat hoitaa vesijohdot ja viemäröinnit ja katuverkon? Samat asiat, joista antiikin roomalaiset huolehtivat. Jules Vernen aikaista metroa ajatuksellisesti uudemman infrastruktuurin kehittämiseen kykenee vain harva. Tavarat esimerkiksi kulkisivat jo itsekseen, kuten viemärijäte, jos kaupungit olisivat kyenneet tekemään tarvittavat päätökset asiasta. Ensimmäiset kokeilevat vasta jäteputkia, vihivaunuille ei kulkureittejä taida suunnitella vielä kukaan. Kuskeja suositaan vanhaan tapaan.

Ajasta ja paikasta riippumattomat tai matkoilla käytetyt palvelut tulisi muuttaa verkottuneen yhteiskunnan rakenteita vastaaviksi. Vanhassa osuuskunta-ajatuksessa oli paljon tällaisia piirteitä – rajat eivät olleet maantieteelliset – demokratia silti toimi ja ihmiset hoitivat yhteisiä asioitaan. Vakuutusosuuskunnat osoittavat, miten lakisääteisiäkin rakenteita voidaan järjestää verkostomaisesti ja demokraattisesti.

Nykyään asuinpaikan saa valita, mutta samassa jäykässä paketissa saa sitten kaiken demokraattiseksi kutsutun päätöksenteon. Kukaan ei ole hyvä edustaja kaikkiin asioihin. Verkostomaisuus merkitsisi suurempaa valinnanvapautta.

Keskiajan Eurooppa ei ollut rajojen kahlitsema. Verkostot eivät pysähtyneet kuntien tai valtioiden rajoille. Ihmiset kokivat verkostot itselleen läheisinä. Jopa osa valtioista oli maantieteellisesti epämääräisiä, kuten kiltojen ohjaama Hansaliitto.

Kuntien ja valtioiden tulisi avata palveluitaan lokerot ja rajat ylittäville verkostoille. Kuntien tulisi myös palvella toisiaan nykyistä enemmän. Tuottavuus tulee erikoistumisesta ja vaihdannasta. Miksi jokaisen kunnan tulee suorittaa kaikki hallinnon rutiinit itse? Yritykset eivät niin tee, eivätkä enää aivan kaikki kunnatkaan. Joku kunnista voi hyvin hoitaa muutaman muun kunnan palkkalaskennan, joku toinen rakennustarkastuksen ja kolmas esimerkiksi sosiaalitoimen prosessit. Nyt lainsäädäntö tekee tästä tarpeettomat raskasta, ja kaikki tekevät vähän kaikkea. Erikoistuminen ja vaihdanta onnistuvat turvallisesti vain kuntakokoa kasvattamalla tai monimutkaisten demokratiasta etäännyttävien kuntayhtymien kautta.

Palataan yksityiskohtiin. Rakentamisen valvonta ja kiinteistöhuolto ovat autoja isompi asia. Autojen suoritusarvot ovat normitettuja ja vertailtavissa. Autot ovat täynnä mittareita ja mukavuuksia, katsastustoiminta on tehokasta ja huolellista.

Rakennusalan viranomaismääräykset ovat kivikaudelta. On kuin tietotekniikkaa ja automaatiota ei olisi koskaan keksitty. Kaikki automatisoinnin vaatima, energiansäästöön ja -säätöön, pelastustoimeen, turvallisuuteen, vanhustenhuoltoon ja palveluihin liittyvä infrastruktuuri puuttuu. Asunnot aiheuttavat autoja paljon enemmän haittoja, mutta ne saavat olla valvonnalta rauhassa. Jopa kouluissa ongelmia selvitetään vasta sairastumisten jatkuttua vuosikausia. Mittarit eivät paljon maksaisi. Julkisiin tiloihin voisi aluksi vaatia hiilidioksidianturit. Eräs alan järjestö tosin vastusti tätä todeten henkilökohtaisesti minulle: se tulisi aivan liian kalliiksi, kun ihmiset huomaisivat, miten huonossa ilmassa he joutuvat olemaan.

Onko kaikki tarkastaminen pakosti kuntakohtaista, vaikka osa hoituu paperilla ja todellista ammattitaitoa ei voi mitenkään riittää jokaiseen kuntaan?

Jos olen luova, olen ehkä jo onnistunut ärsyttämään? Tieteellisen humanismin esitaistelija, luovuuden mestari, Jacob Bronowski kuvasi luovat ihmiset ärsyttäviksi. He eivät ole tyytyväisiä siihen, miten muut ihmiset ajattelevat, eivätkä siihen, miten asiat nyt ovat. Luovuus lähtee tyytymättömyydestä. Puran seuraavaksi omaa helsinkiläistä tyytymättömyyttäni. Ehkä osa sekalaisista moitteista osuu teihinkin.

Poimin vielä satunnaisia esimerkkejä kunnan eri toimialoilta. Miksi esimerkiksi tietokoneita ja massaluentoja käytetään opetustoimessa niin vähän? Se säästäisi aikaa henkilökohtaiseen ohjaukseen. Miksi valtakunnan jokainen opettaja tekee materiaalinsa yksin, vaikka yhteistyö säästäisi aikaa ja parantaisi laatua?

Miksi älykkäiden autojen anturitietoja ei kytketä teiden kunnossapitoon tai navigaattoreihin? Miksi jätekuljetusta ei automatisoida? Miksi kaupungin työntekijöillä on käytössään langaton internet, mutta kuntalaisilla ei? Palveleeko kunnan johto paremmin itseään kuin kuntalaisia?

Miksi terveydenhuollon kuluista menee kasvava osa byrokratiaan? Miksi on museoita, joissa maksujen kerääminen maksaa lipputuloja enemmän? Miksi lähiyhteisöjä ei tueta netissä? Miksi piensähkötuotantoa ja aurinkopaneeleja ei vaadita, vaikka monia hitaamman takaisinmaksun investointeja vaaditaan?

Arvoisa yleisö, maailma tulee kriisiytymään, kuntien haasteet voivat kasvaa. Rahatalouden romahduksen lisäksi yhteiskuntaa uhkaa moni muukin vaara.

Nykyään on helppo ihmetellä, mitä ne mahtoivat siellä Pääsiäissaarella ajatella kaataessaan viimeisen puun. Historiantutkija Jared Diamondin mukaan eivät juuri mitään. Puita oli kaadettu satojen vuosien ajan polttohautaukseen, kanootteihin, majoihin. Sektorijohtajien patsaskilpailu kulutti sekin metsää. Puiden loputtua kuolleet pantiin maahan ja isoimmat patsaat jäivät kesken. Luonnon tuhoutuminen johti nälänhätään, ruumiit syötiin haudoista. Johtajat oli ehkä syöty tuoreeltaan.

Jared Diamondin kirja “Collapse”, kuvaa yhteiskuntien tuhoa. Tuttu arvomaailma, jäykät rakenteet ja vallanpitäjien itsekkyys ovat suurempia tuhon syitä kuin tietämättömyys. Grönlannin viikingit olisivat selvinneet, jos olisivat suostuneet syömään kalaa tai hankkineet Euroopasta rautaa kirkonkellojen ja luksustavaran sijaan. Islannissa viikingit selvisivät - ainakin nyt tuoreimpaan romahdukseen saakka.

Maailma tarvitsee uusia ideoita. Kiinalaisten kopioidessa länsimaisen osaamisen, maapallon kuormitus kaksinkertaistuu, vaikka kaikki muu kehitys pysähtyisi. Ilman keksintöjen ihmeitä yhtälö ei toimi; jokin antaa väistämättä periksi. Keksimistä yritetään johtaa, mutta se onnistuu yhtä huonosti kuin säveltämisen johtaminen. Luovuuden opettaminen onnistuu, mutta ei ilman suuria haasteita. Oman ajattelun kyseenalaistaminen on vaikeaa. Tyytyväisyys omaan ajatteluun tappaa luovuuden.

Antropologi Mary Douglas kuvasi kirjassaan Purity and Danger, miten meidän ajatuksemme urautuvat. On helppo sanoa koira - sana sisältää kaikki koiran vakiopiirteet. Tutut sanat ryhmittävät maailman, eikä sanoista poikkeavaa ryhmittelyä enää kyetä edes näkemään. Tuttujen käsitteiden välimuotoja on pidetty vaarallisina tai likaisina. On tavallista puhua sekasikiöistä. Siirtymäriitit on haluttu mahdollisimman selkeiksi. Tunkio on välitila, multa on puhdasta. Haluamme jopa sulkea mielemme monilta asioilta, jotka eivät kunnolla loksahda selkeisiin kohtiin. Sanoihin ja käsitteisiin paketoidaan myös arvoja. Maailmankuva jäykistyy niiden mukana. Seuraava johdatteleva esimerkki havainnollistaa luovuuden tuskaa:

Jared Diamond antoi työntekijälleen vapaata. Tämän tyttären sulhanen oli kuollut. Työntekijä osallistui muistotilaisuuteen, jossa viimeisenä ystävänpalveluksena vainaja syötiin. Uudessa Guineassa resurssit on käytetty tehokkaasti. Tapa oli ehkä syntynyt, jotta proteiinin puutteesta johtuvan riisitaudin uhkaamat lapset saataisiin pelastumaan. Kyse oli ehkä kauniista uhrauksesta ja siihen liittyvästä rituaalista. Jääkauden jälkeen Lähi-idässä haudattiin paikoin vainajat oman talon lattian alle ja haudat avattiin useita kertoja, kunnes pääkallot asetettiin koristehyllylle.

Meikäläinen rituaali-ihmissyönti ei ole voinut syntyä aivan tyhjästä. Jeesus opetti opetuslapsilleen, miten hänen muistokseen hänen verensä pitää juoda ja hänen lihansa syödä. Katolisten kuuluu uskoa, että ehtoollisviini on oikeasti verta ja öylätti lihaa mennessään vatsaan. Mekin hoemme sitä, mutta emme usko. Mutta vastatkaa nyt hiljaa seuraavaan kysymykseen – näin siis Jeesus opetuslapsia opetti ja sen me tiedämme. Miksi ihmettelemme sitä, että hauta tämän opetuksen jälkeen oli tyhjä?

Ja mitä selityksiä itse keksisitte vastaavassa tilanteessa viranomaisille? Tämä johdatteluni poikkeaa kirkon kannasta. Myönnätte tällaisen luovuuden hankalaksi.

Käsitteet ovat usein hankalia, ne peittävät totuuden. Me näemme helpommin eron kuin yhteyden länsimaiden ja muslimimaailman välillä. Meillä maanpetoksesta on tuomittu kuolemaan, heillä uskonnonpetoksesta. Kukin kumartaa suurinta valtaa. Meillä naiset peittävät rintansa kunnian vuoksi, heillä kasvot. Meillä samanaikainen moniavioisuus on kielletty, mutta epäviralliset ja peräkkäiset suhteet on sallittu. Heillä asia on toisinpäin. Oma käytäntö on kummallekin lähes luonnonlain kaltainen.

Jotta oivallukset löytäisivät hyödyllisiä rakenteita, tulisi mieleen painaa riittävästi valmiita sabluunoita. Eksponentiaalinen kasvu, maailman ihmiset kuuden kädenpuristuksen päässä toisistaan, biljardipöytä kompleksina järjestelmänä, tahdissa tuikkivat tuhannet tulikärpäset ja mellakoivat nuoret - niihin ei sovi projektijohtamisen metafora. Monet kirjat ovat täynnä näitä vanhoja ja uusia rakenteita, jotka tuntuvat vastaavat globaalin yhteiskunnan toimintatapoja. Jos ette ole polttaneet niitä mieleenne, ette helposti tunnista niitä käytännössä.

Meidän tulee välittää ihmisistä, joille yritämme keksiä uusia ratkaisuja. Ennen kaikkea meidän tulisi välittää heidän toiveistaan ja ymmärtää, mitkä asiat ovat heille merkityksellisiä. Merkityksettömät asiat eivät tule helposti mieleen. Siis vain ne asiat ja tarpeet, joista oikeasti välitämme, ovat normaalisti oivalluksen tavoitettavissa.

Luovuutta voi auttaa. Uusia ideoita voi siirtää metaforien ja analogioiden avulla. Kuvitelkaa vaikkapa kännykkää telepatialaitteena. Kunnollinen telepatialaite auttaisi tietysti ajatusten lukemisessa. Kamera silmälasien kehyksiin ja siinä se on – kännykkä tunnistaa vastaantulijan, poimii netistä perhesuhteet ja tunnetilan kasvolihasten jännitteistä. Aviopuoliso lukee myös ajatukset, jos kännykkäpaikannus näyttää paikaksi päivätanssit. Kännykkä superkatseena, kaukosäätimenä, kukkarona, avaimina – jokainen metafora avaa uuden näkökulman.

Verrataan toisiinsa kahta keksijää. Uskallan väittää, että Edison ei ollut mikään nero. Hän perehtyi sähköön tuoreena tutkimusalueena. Oli helppo havaita, että ohueen johtimeen johdettu sähkövirta sai langan hehkumaan. Valaiseminen oli ongelma ja toimivasta sähkövalosta oli haaveiltu jo pitkään. Käytännön kokeita vaadittiin laboratoriossa vielä neljätuhatta. Muut Edisonin tuhat patenttia olivat samalla tavalla pääosin suoraviivaisen, mutta määrätietoisen ajattelun tulosta. Edisonin perustama jättiyhtiö General Electric kuuluu maailman suurimpiin.

Tesla kritisoi Edisonia sanoen, että Edison löytäisi kyllä neulan heinäsuovasta ottamalla korren kerrallaan käteensä ja tutkimalla, onko se neula. Teslan ajattelu oli monimutkaisempaa. Hän huomasi sähkövirran muutoksen aiheuttaman magneettikentän johtimen ympärillä. Hän keksi sähkömoottorin, langattoman tietoliikenteen, loisteputken ja vaihtovirran. Tesla oli nero eikä neroutta voi opettaa.

Jos tyydymme Edisonin tapaiseen luovuuteen, joka sekin mullisti maailmaa, uskon keksineeni, miten kenelle tahansa ahkeralle, määrätietoiselle, ennakkoluulottomalle ihmiselle voidaan kekseliäisyyttä opettaa. Ideoiden etsiminen on silti suuritöistä.

Ideasta innovaatioksi on myös pitkä matka. Tutkimuksen, kehittelyn ja tuotannon haasteita ennen tulee voittaa ennakkoluulot ja organisaation sisäinen vastustus. Osa päättäjistä menettää kompetenssinsa jokaisessa suuressa muutoksessa. Usein ideoita keksitään noususuhdanteessa, kun organisaatioilla on ylimääräistä etsimiseen panostettavaa rahaa. Vaaditaan kuitenkin kriisi, jotta päättäjät tarttuvat rakenteita uudistaviin ideoihin. Muutosvastarinta on suuri haaste organisaatioille.

Vaikeuksista huolimatta maailma tarvitsee kipeästi radikaaleja ajatuksia. Erityisen paljon niitä tarvitaan nyt julkishallinnolta. Hyvät ideat eivät auta ainoastaan omaa kuntaa. Ennakkoluulottoman uudistajan ideat kopioidaan. Tulevaisuuden myrskyissä ne voivat pelastaa miljardeja ihmisiä ahdingolta. Keksikää ahkerasti. Kiitos mielenkiinnosta! Seuraavaksi siirryn kalvojen pariin ja luovuuden yksityiskohtiin.