Tulevaisuuden osaaminen

KAIKU, 6.4. 2006, Gustavelund, Tuusula

OSAAMISEN HALLINTA

Arvoisa yleisö,

nykyihminen levittäytyi maapallolle noin viisikymmentätuhatta vuotta sitten. Kymmenien tuhansien vuosien ajan olosuhteet pysyivät varsin muuttumattomina. Esi-isiltä perimätietona kulkenut osaaminen oli kelvollista ja sitä tarvittiin paljon sekä metsästämiseen, keräilyyn että ruuan säilömiseen. Kaikki olivat monitaitureita.

Jääkauden päätyttyä monet heimot asettuivat aloilleen. Perimätieto ei enää toiminut, koska pysyvä asutus muutti ympäristöä. Jared Diamond käyttää uusimmassa kirjassaan Pääsiäissaarta yhtenä esimerkkinä. Saaren asuttaneet polyneesialaiset käyttivät sukupolvi toisensa jälkeen maailman suurimpia palmuja veneisiin, patsaiden kuljetukseen ja polttohautauksiin. Kymmenien sukupolvien jälkeen suuria metsiä ei enää muistettu. Viimeiset pienet puut oli helppo kaataa merkityksettöminä. Esi-isien tapaa siis jatkettiin, kunnes tuli seinä vastaan. Näin on käynyt yhä uudestaan ja uudestaan metsästäjä-keräilijävaiheen jälkeen.

Nykyään seinät tulevat vastaan yhä laajemmin. Fossiilisten polttoaineiden käyttöä yritetään jo rajoittaa, monien eskimoiden äidinmaito kuuluisi ongelmajätelaitokseen liian suuren PCB- ja elohopeamäärän vuoksi. Keksintöjä tulee yhä nopeammin ja nekin pitää oppia. Uuden elektroniikkalaitteen tuomasta voitosta puolet syntyy ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Minä olin vielä kymmenkunta vuotta sitten tietotekniikka-asiantuntija, mutta se osaaminen sopii nyt paremmin historian sivuille.

Osaaminen on merkillinen asia. Lippman ja Rumelt osoittivat 1982, että vapaasti kilpaillulla markkinalla yritys tekee pankkikoron ylittävää voittoa vain, jos kukaan ei tiedä miksi. Todistuksessa oli 50 integraalimerkkiä – en toista sitä nyt. Valtioiden keskinäisen kilpailun kautta julkishallintoa pitää pian ajatella samoin kriteerein.

Kysymys osaavasta työntekijästä organisaation arvokkaimpana voimavarana saa oudon tulkinnan. Vapaasti kilpaillulla markkinalla osaava työntekijä ei ole arvokkain vaan kallein voimavara – organisaation hyödyksi jää palkan ja arvon erotus, jolla työntekijä saa itsensä myytyä muualle. Monet organisaatiot hyötyvät itse asiassa sitä enemmän, mitä vähemmällä osaamisella työt voi tehdä.

Yrityksissä tämä näkyy selkeästi, Julkishallinnossa mukaan tulee tietysti muitakin näkökulmia, mutta tehokkuus kasvaa samoilla periaatteilla yritysten kanssa. Onneksi vain viidakossa on vapaa kilpailu – monet rajoitteet muuttavat pelisääntöjä.

Informaatio on sekin varsin liukas käsite. Informaatio lisääntyy epäjärjestyksen kasvaessa. Kuvitelkaa vaikkapa kirjaa, jonka kaikki sanat ovat aakkosjärjestyksessä. Juonta on melko vaikea arvata. Jos kaikki kirjaimet laitetaan aakkosjärjestykseen, selviää kirjasta enää, millä kielellä se on kirjoitettu. Informaatio siis vähenee, kun asiat luokitellaan ja laitetaan järjestykseen.

Osaaminen on tietysti helpompi asia. Me osaamme enemmän, jos selviämme tehtävästämme nopeammin tai paremmin. Informaatiota pitää karsia ja järjestää, jotta olennainen käy ilmi nopeammin. Oppiminen on erikoistumista tai pelkistämistä. Mitä vähemmän tiedämme, sitä enemmän siis osaamme. Kuulostaa omituiselta.

Esimerkki voisi vähän auttaa. Newton kehitti kuuluisat mekaniikan kaavansa. Niiden jälkeen meidän ei enää tarvitse tietää tai mitata taivaankappaleiden tai ammusten taulukoituja ratoja. Radat voi laskea yksinkertaisilla kaavoilla. Pelkistäminen on siis usein tehokasta, vaikka osa informaatiosta katoaa.

Kouluissa voisi helposti kadottaa differentiaali- ja integraalilaskennan. Ne saisi korvata diskreetillä matematiikalla - simuloinnilla, jonoteorialla, fraktaaleilla, verkostojen teorialla, stokastisella mekaniikalla. Nämä mallit auttavat nykymaailman rakenteiden ymmärtämisessä; vanhasta insinööriosaamisesta pitäisi päästä eroon.

Maailman muuttuessa uudet asiat tulevat olennaisiksi. Pelkistyksiä tulee siis aika-ajoin vaihtaa, jotta osaaminen säilyy.

Tiedän, että minun pitäisi puhua tulevaisuuden osaamisesta, ja vanhasta osaamisesta tulisi päästä eroon, mutta palataan silti metsästäjä-keräilijäheimon pariin. On vaikea poisoppia asioita, joiden merkitystä ei kunnolla ymmärrä.

Kuvitelkaa sata ihmistä. Kymmenen heistä on kekseliäitä, keksivät kukin kymmenen uutta asiaa. Muutama ihminen osaa kopioida muiden tekemisiä. He osaavat kukin pian sata uutta asiaa. Susan Blackmore totesi kirjassaan Meemit, kulttuurigeenit, miten kopiointikyky oli niin hyödyllinen ihmisille, että nopeita kopioijia alettiin vaistonvaraisesti arvostaa myös pariutumisessa. Vielä tänä päivänä populäärin musiikin esittäjät ja muotia taitavasti matkivat ovat vastakkaisen sukupuolen suosiossa. Keksijöitä pidetään friikkeinä.

Automaation myötä kopioinnista on tullut halpa-arvoisempaa. Koneet tekevät kopioita halvalla, ihmisille siitä ei kovin paljon enää makseta. Vaativat työt ovat yhä useammin ainutkertaisten ongelmien ratkomista, uuden etsimistä ja keksimistä, mutta nopeat mukautujat palkitaan silti yrityksissäkin omaperäisiä paremmin.

Siirrytään nyt hetkeksi kunnolla tulevaisuuteen, vaikkapa vuoteen 2050, jolloin nykyiset parikymppiset ovat eläkeiässä. Keinoveren, itseään korjaavien mitokondrioitten ja uudistuvien hermosolujen vuoksi eläkeikää ei tosin enää ole. Elinikäodotteen noustua yli sadan vuoden jo 2030 eläkkeet putosivat sääntöjen mukaan puoleen. Sata miljoonaa vesipakolaista sai EU:n lopullisesti luopumaan vanhanmallisista eläkkeistä ja siirtymään säästövakuutuksiin. Lasten elinikäodote on jo yli 200 vuotta, jos tapaturmainen kuolema ja myrkytykset jätetään laskuista.

Normaali suomalainen tekee kotona rompullisen eli tuhat laboratoriotestiä aineenvaihdunnastaan vähintään kerran viikossa. Google analysoi tulokset.

Kudoksia kasvatetaan kaikkiin tarkoituksiin. Kapinoiva nuoriso ei enää käytä lävistyksiä. Joku kasvattaa olkapäälleen ylimääräisen korvan, jonkun muun otsaan tatuoitu käärme liikkuu ja muuttaa jatkuvasti väriä. Kanojen sijaan kasvatetaan pelkkiä rintapaloja, kuten Winston Churchill 30-luvulla toivoi. Autot lentävät eikä niissä tarvita kuljettajaa. Kauppakassit keräävät itse tavaransa ja lentävät nekin tarvittaessa. Mutta kaikkea ei hankita kaupasta. Miniatyrisoidut kotitehtaat valmistavat tavallisimmat rautakauppatarvikkeet ja monet muut pikkuesineet. Kotitalousrobotti viihdyttää ja tekee useimmat ruuat omista kudosviljelmistään.

Ihmiset ovat bakteerikammoisia, läpinäkyvyydestä on tullut lähes pakollinen muoti. Läpinäkymättömiä reppuja tai toppatakkeja ei voi julkisesti kantaa terroristivaaran vuoksi. Liikkuvuus on muutoinkin vähentynyt. Suurimpaan terrori-iskuun on kuollut sata miljoonaan ihmistä – yhtä paljon kuin pahimpaan yksittäiseen ympäristötuhoon.

Kiina on maailman suurin kauppamahti. Kiinalaisen ja intialaisen kulttuurin levittyä sukujen arvostus ja pitkäjänteisyys on kasvanut ja pitkäntähtäimen suunnittelua jälleen harjoitetaan. Suuret ympäristökatastrofit ovat ajaneet satoja miljoonia kiinalaisia muihin maihin ja tämäkin on edesauttanut kiinalaisen arvomaailman leviämistä. Nykyään siihen kuuluu syvä ympäristön kunnioitus.

Ilmakehän hiilidioksidimäärä on kaksinkertainen vuosituhannen vaihteeseen verrattuna. Pyörremyrskyluokitukseen on lisätty yksi pykälä. Puolet Afrikan väestöstä on kuollut kuivumisen, tautien ja aavikoitumisen seurauksena. Myös Yhdysvaltain keskilänsi on aavikoitunut. Ilmasto on lämmennyt vasta kaksi astetta, mutta Grönlannissa nousu on kuusi astetta. Osa eteläisen Grönlannin jäätiköstä on murtunut ja valunut mereen. Myös Etelänapamantereen länsiosan jäätikkö on valumassa mereen. Merenpinta on toistaiseksi noussut vasta metrin, mutta esimerkiksi Bangladeshin ja New Yorkin tuhoisat tulvat ovat lähes jokavuotisia. Merenpinnan uskotaan nousevan vielä 7 metriä seuraavan sadan vuoden aikana. Tampereesta suunnitellaan Suomen seuraavaa pääkaupunkia.

Maapallon viljelyalasta puolet on tuhoutunut. Metsäalasta on neljännes jäljellä. Hiilidioksidi ilmakehässä ei enää lisäänny, mutta sulavilta tundra-alueilta vapautuva metaani kiihdyttää vielä kasvihuoneilmiötä. Palataan takaisin nykyisyyteen.

Me tiedämme, mitä osaamista maapallo tarvitsisi. Maapallon lämpenemistä ja muita ympäristöongelmia tutkiva tiedeyhteisö on harvinaisen yksimielinen tulevien ongelmien todellisuudesta ja ongelmien syistä. On epävarmaa, nouseeko lämpötila kaksi vai viisi astetta vuoteen 2100. Kumpikin johtaa massiivisiin ongelmiin. Ja sen jälkeen ongelmat edelleen lisääntyvät.

Maapallo ei valitettavasti tee päätöksiä. Päätöksentekijät edistävät organisaatioiden etuja tai omia etujaan. Kvartaali on jo pitkä aika, eikä yksittäisen organisaation päätös kokonaisuutta muuta. Ei kannata ihmetellä presidentti Bushiakaan. Tuskin hän henkilökohtaisesti pärjäisi paremmin, vaikka ryhtyisi luonnonsuojelijaksi. Hän on varmasti eniten huolissaan virkakautensa ja sidosryhmiensä lyhyen tähtäimen eduista.

Palataan nyt takaisin siihen tulevaisuuden osaamiseen. Tulevaisuudentutkija opettelee historian, teknologisen kehityksen, taloustieteen, biologian ja sosiologian kautta niitä polkuja, joille maailman kehitys voi meidät viedä. Tulevaisuus ei ole aivan pimeä ja yllätyksellinen. Jules Verne osasi hyvin kertoa, miten vuoden 1960 Pariisissa teollistuminen johtaisi kasvottomaan tuotantoon, arvomaailman rapautumiseen ja kreikan ja latinan opetuksen loppumiseen. Vernelle tuolloin vessapaperi oli tuntematon asia. Kättelemme oikealla kädellä - vasen oli likainen.

Yksittäinen ihminen ei silti tarvitse tulevaisuudentutkimuksen osaamista. Tulevaisuuden osaamistarpeista puhuminen on paljon merkityksellisempää. Näkökulmaksi valitaan yksilön tai organisaation oma tavoite ja unohdetaan se, mitä meidän tulisi osata, jotta maapallo voisi hyvin viidenkymmenen vuoden päästä.

Yksittäisen ihmisen kannalta osaaminen on tarpeiden tyydyttämistä. Tulee myös välttää tilanteet, joissa heräisi mahdottomia tarpeita. Pitkäjänteisyyskin auttaa. Ihminen suosii tätä hetkeä. Kymmenen pyytä jätetään mielellään oksalle. Monet ottavat mieluummin sata dollaria nyt kuin lupauksen tuhannesta vuoden kuluttua.

Maslowin teoria tarpeista ja niiden syntymisestä selittää paljon, vaikka pelkistää liikaa. Erityisen mielenkiintoisena pidän ryhmään kuulumisen ajatusta. Haluamme kuulua johonkin, se näkyy pukeutumisessa, matkimme omaa ryhmäämme ja luomme yksilöllisen identiteetin oman ryhmämme rajojen sisälle. Arvostuksen haluamme omalta ryhmältämme – ulkopuolisten arvostus ei niin paljon merkitse. Esimerkiksi Repe Helismaa samaistui taiteilijoihin ja halusi näiden arvostusta, mutta ei saanut.

Maailma on muuttunut arvostuksen kannalta huonoon suuntaan. Kyläläiset samaistuivat omaan kyläänsä, koska muita ei juuri näkynyt. Jokainen saattoi nähdä itsensä parhaana ja identiteetti tuli siitä, mitä teki ja osasi. Oli myös helppo kokea itsensä tarpeelliseksi omalle ryhmälleen. Nykyään monet kokevat yhteenkuuluvuutta omaan vertaisryhmäänsä – muihin samanlaisiin. Ryhmään pääsee helposti ja ryhmäidentiteetti on yksinkertainen, mutta yksilöidentiteetti vaikea. Lisäksi samankaltaisille on vaikea olla hyödyksi ja arvostuksen saavat vain harvat parhaat.

On puhuttu paljon oppivasta organisaatiosta. Useimmille oppiva organisaatio tarkoittaa sitä, että työntekijät hankkivat uusia tietoja ja taitoja. Minulle muurahaiskeko on oppivan organisaation esikuva. Muurahaiskeko kartoittaa nopeasti ympäristönsä, merkitsee hajuilla hyvät ravinnon ja rakennusainesten saantipaikat, reagoi vihollisiin ja onnettomuuksiin. Ensimmäisten tutkimusmatkailijoiden jälkeen seuraavat muurahaiset menevät jo melko suoraan hyviin ravintopaikkoihin. Tämä oppiminen sujuu ilman yhtäkään esimiestä ja ilman, että yksikään muurahainen itse oppii mitään. Oppi syntyy muurahaisten keskinäisiin vuorovaikutuksiin.

Maailma muuttuu yhä monimutkaisemmaksi. Meidän on hyväksyttävä organisaatioteorian ajatus, ettei kukaan ihminen voi ymmärtää monimutkaista organisaatiota kokonaisuudessaan. Muurahaiskeon itseorganisoituvuutta ei silti osata kunnioittaa tai opetella. Suuret johtajat ovat valitettavasti edelleen sankareita.

Uutta tällainen ajattelu ei silti ole. Adam Smith 1776 kirjassaan Wealth of Nations sanoi tuottavuuden kasvun perustuvan erikoistumiseen ja vaihdantaan. Hän totesi markkinan hintamekanismin autonomisesti ohjaavan resurssit kulloinkin tehokkaimmalla tavalla. Vasta paljon myöhemmin, Nobel-palkittu Ronald Coase havaitsi, ettei Adam Smithin teoria selittänyt yritysten olemassaoloa. Markkinan käyttöön liittyy kustannus. Riittävän pienet tai selkeät hierarkiat kykenevät koordinoimaan toimintaansa markkinamekanismia edullisemmin.

Nykyään isot organisaatiot – sekä yritykset että julkishallinto - käyttävät sisäisiä markkinoita. Toisaalta organisaatioiden väliset suhteet ovat yhä useammin verkostomaisia. Erikoistuminen ja monimutkaistuminen ovat johtaneet runsaaseen tuotteiden ja palveluiden valikoimaan. Niitä ei enää kyetä hintamekanismin kautta vertaamaan. Tämän vuoksi pitää nojata luottamukseen ja kumppanuuksiin.

Adam Smith on väärässä. Edes täydellinen markkina ei näkymättömän käden kautta ohjaudu optimiin vaan ainoastaan paikallisille huipuille. Tämän osoitti skitsofreniasta tunnetuksi tullut, elokuvan Kaunis mieli sankari, Nobel -palkittu John Nash. Vain pakottavan vallan kautta voidaan siirtyä matalammalta huipulta korkeammalle. Nämä asiat tulisi taas opetella uudelleen. Markkinan kaikkivoipaisuuteen uskotaan liiaksi.

Palatkaamme organisaation oppimiseen. Kuvitelkaa huoltofirma. Huoltomies menee asiakkaan luokse. Rikkoontunut laite on hänelle vieras. Hän kilauttaa kaverille, joka kertoo, mitä nappeja pitää painaa. Hän ei oppinut mitään, mutta homma tuli hoidettua. Ennen kännykkäaikaa hänen kaverinsa olisi korjannut homman seuraavana päivänä, aikaa olisi mennyt paljon enemmän kaikilta ja osaamistakin olisi tarvittu enemmän. Organisaation osaaminen eli suoriutumien tehtävistään parani kännyköillä, vaikka yksikään työntekijä ei välttämättä oppinut mitään lisää.

Hyvin usein organisaation osaamisessa on kyse erikoistumisesta ja siitä, miten saadaan oikea ihminen tietoineen kulloinkin oikeaan paikkaan. Japanilaiset organisaatiot ovat olleet hyviä “core competence” –ajattelussa, koska HR-yksiköllä on ollut riittävästi valtaa siirtää osaajia uusille kasvualueille.

Internet ja kännykät ovat muuttaneet organisaatioiden todellisuutta. Organisaatio-oppeihin muutokset eivät vielä ole ulottuneet. Nopeasti levinnyt kilpailutus palvelee sekin vanhentuneita markkinarakenteita. Siirtyminen verkostotalouden suuntaan edellyttää luottamussuhteiden ja luottamuspääoman lisäämistä. Läpinäkyvyys tulisi toteuttaa jollakin muulla tavalla. Nyt kilpailutetaan jo sellaistakin, jonka lopputulosta ei voi tietää kukaan, ja jossa ainoa järkevä valintaperuste voi olla luottamus. Markkinamekanismin käyttö väärissä paikoissa nostaa kustannuksia huomattavasti.

Valtion ja kuntien rakenteet perustuvat valtaosin vanhentuneeseen lainsäädäntöön. Ajasta ja paikasta riippumaton teknologia, ihmisten liikkuvuus ja muuttunut arvomaailma sallisivat paljon nykyistä tehokkaampia toimintamalleja. Nykyisyyttä ei kuitenkaan osata kyseenalaistaa sektorirajojen tai lainsäädännön yli. Kokonaisuutta ylipäänsä ajattelee hyvin harva. Tehtäviensä päällä istuvat vastuuhenkilöt menettävät pallinsa, jos rakenteet muuttuvat, joten jokainen pitää omista asioistaan kiinni.

Yksi ajattelun perimmäisiä ongelmia on byrokratialle tuttu jo organisaatioteorian klassikoista. Keinot muuttuvat päämääriksi ja sanat alkavat menettää alkuperäistä merkitystään. Mikä esimerkiksi on työ. Ennen työtä oli kaikki kalastus, metsästys, halonhakkuu, aidan korjaaminen ja nyplääminen. Nyt se on vapaa-aikaa ja työstä on tullut paikka, jonne mennään. Etätyötä on se, jota tehdään kotona, vaikka pitäisi mennä sinne paikkaan, joka on se työ. Valtio rankaisee etätyötä samalla, kun itse ihmettelee, miksi se ei yleisty. Valvonta on sallittua vain työpaikalla ja urakkatyö on usein estetty. Kotiin rakennettu työtila on verojen ja maksujen jälkeen ainakin kolme kertaa kalliimpaa kuin yrityksen rakentama, enintään 40 tuntia viikossa käytössä oleva tila. Rakenteet suosivat käsittämättömän tehotonta tilankäyttöä.

Eräs tuttu ihmetteli kalastustani ja sanoi, ettei siitä ole mitään hyötyä, koska saisin samassa ajassa muulla tavalla rahaa, josta vain pieni osa menisi kaloihin. Hyöty on toinen pilalle mennyt sana. Siitä on tullut rahallinen komparatiivi. Minä koin kyllä kalat hyödyksi, koska niillä sai perheen ruokittua. Sain myös muita Maslowin mainitsemia tarpeita täytetyksi, vaikka en ihan Pentti Linkolaan samaistukaan.

Chester Barnard – eräs vanhoista liikkeenjohdon klassikoista – totesi ihmisillä olevan hyvin erilaisia tarpeita. Maailma on tässä suhteessa muuttunut vielä hänen aikaansa moninaisemmaksi. Hän sanoi, että kaikkia on turha palkita pelkästään materiaalisella hyvällä. Jotkut haluavat mainetta, toiset valtaa, kolmannet hyvän porukan tai mission ja monet ovat mielellään mukana jossakin suuressa tai tutussa tai hyvässä. Kaikki nämä houkuttelevat edelleen, mutta harvat tietoisesti käyttävät näitä houkuttimina.

Asiakaskunta on kuitenkin yhä herkempi. Hampurilaisen, sanomalehden, banaanin, lenkkareiden tai kokiksen ostaja ostaa myös palan identiteettiä. Identiteetti ei kelpaa, jos valmistajalla on johtajanaan öykkäri, kehitysmaiden tehtaissa heikot työolot tai tuotteessa käytetään aarnimetsää. Isäntävaltio tuottaa myös osan identiteetistä.

Sitten on tämä kulttuurien sekamelska. Uusien kanssaihmisten normit ovat omituisia. Epävarma kaupunki hylkää Muhammedin piirtäjän. Kunniamurhaa emme ymmärrä. Ymmärrämme tietysti, miten maanpetoksesta voidaan tuomita kuolemaan, mutta kuolemantuomio uskonnon vaihtamisesta tai pilkkaamisesta – sitä emme helposti ymmärrä. Sukuelinten julkisen esittelyn rankaisemme, kasvojen peittämistä emme hyväksy emmekä moniavioisuutta – homoparit kyllä ja rinnakkaissuhteet. Ja kuinka uskonto voi kieltää viivästyskoron - käsittämätöntä.

Arvomaailma on merkittävä osa osaamista. Jos hautojen koskemattomuus olisi ollut kiistaton, ei pääsiäissaarelaisten ehkä olisi tarvinnut käyttää polttohautausta. Jos sektoripäälliköt olisivat kilpailleet kreikkalaisten tavoin kilpaurheilussa, ei metsiä olisi hakattu yhä isompien kivipatsaiden kuljetukseen. Ja Tor Heyerdahl ei olisi tehnyt niin isoa virhettä, jos olisi kysynyt harvoilta eloonjääneiltä saarelaisilta, miten patsaat on pystytetty. He kyllä tiesivät, vaikka olivatkin “sivistymättömiä alkuasukkaita”.

Grönlannin viikingit olisivat ehkä edelleen elossa, jos eivät olisi kutsuneet eskimoita roskaksi, jos eivät olisi arvostaneet meijerituotteita ja olisivat suostuneet syömään kalaa. Kirkonkellot eivät nekään ehkä olleet viisain tuontitavara. Arvomaailman tulee olla tasapainossa ympäristön kanssa. Arvomaailma onneksi voi muuttua – miesten suhtautuminen naisiin ja kotitöihin on muuttunut. En ollut uskonut tarjoilijoiden nipistelyä ennen kuin näin vanhan yritysjohtajan itse teossa. Monet vanhat tavat ovat meille nyt yhtä käsittämättömiä kuin tulevaisuuden tavat.

Länsimaissa useimpien ihmisten materiaaliset tarpeet on tyydytetty. Merkitysten ymmärtäminen on muuttunut yhä olennaisemmaksi. Olette kaikki varmaan nähneet sen herttaisen mainoksen, jossa hiekkalaatikkotaapero voitonriemuisesti sanoo:

“Meidän äiti tekee teidän äitien ruuat”. Siinä rikotaan metafora valmisruuasta, joka on jotenkin äidin tekemää huonompaa. Mainos on onnistunut loistavasti.

Koneet siis tekevät kopioita – sellaiseen ihmistä ei enää kovasti tarvita. Googlella löytyy tietoa melkein mistä tahansa. Tieto ja tekeminen on siis halpaa. Merkitysten ymmärtäminen on aina arvokas asia, koska silloin voi keskittyä niihin asioihin, joita muut pitävät merkityksellisinä. Myös uuden keksiminen on tulevaisuudessa yhä arvokkaampi taito, mutta sen tulee kytkeytyä merkityksen ymmärtämiseen. Maailmassa on liikaa insinöörejä, jotka keksivät tuhat käyttötapaa paperiliittimelle.

Tuottavuus tulee pohtia uudelleen kopioivien koneiden aikakaudella. Minulla oli kymmenen vuotta sitten Helsingin Puhelimella toimeksiantona kohottaa HPY:n high tech –profiilia. En olisi saanut paljonkaan aikaan, jos olisin ravannut toimittajalta toiselle kehumalla firman toimintaa. Sen sijaan käytin kuukausia kehittääkseni muutamia ideoita ja tarinoita. Kaikki olivat nopeasti kerrottavissa. New York Timesin jälkeen useimmat isot amerikkalaiset ja eurooppalaiset lehti- ja tv-yhtiöt kävivät tekemässä Virtuaali-Helsingistä yhden tai useamman monipalstaisen jutun.

Kekseliäisyys ei ole pelkästään luonteenpiirre. Sen voi opetella. Ajattelutapojen, näkökulmien ja metaforien vaihtaminen, asioiden ja merkitysten vapaa yhdistely sekä kyseenalaistaminen voidaan opetella. Viime vuodesta alkaen olen Dipolissa pitänyt Radikaaleista innovaatioista kuusipäiväistä kurssia. Seuraava on kymmenes.

Kyseenalaistaminen on ehkä vaikein asia. Moniin sanoihin liittyy käyttötarkoitus, useimpiin jokin arvolataus ja kaikki sanat jäsentävät jonkin valmiin kategorian. Sanojen läpi on aluksi vaikea nähdä. Alkoholin käyttö polttoaineena hyväksyttiin paljon ennen viljan polttamista, vaikka asiassa ei ole juuri mitään eroa.

Seuraavan esimerkin myötä saatatte huomata, miten vastenmielistä ajattelu joskus on.

Jared Diamond kertoi antaneensa eräälle työntekijälleen vapaata, koska tämän tyttären sulhanen oli kuollut. Työntekijän piti osallistua muistotilaisuuteen, jossa viimeisenä ystävänpalveluksena vainaja syötiin. Uudessa Guineassa resurssit on käytetty tehokkaasti. Pääsiäissaarella ruumiit poltettiin, kunnes puut loppuivat. Ruuan loppuessa hautoja kaivettiin auki. Näin on voinut käydä muuallakin. Lähi-idässä oli ainakin jääkauden jälkeen tapana haudata vainajat oman talon lattian alle.

Meikäläinen rituaali-ihmissyönti ei ole voinut syntyä aivan tyhjästä. Jeesus opetti opetuslapsille, miten hänen muistokseen hänen verensä pitää juoda ja hänen lihansa syödä. Katolisten kuuluu uskoa, että ehtoollisviini on oikeasti verta ja öylätti lihaa mennessään vatsaan. Vastatkaa nyt seuraavaan kysymykseen – näin opetuslapsia opetettiin, sen me tiedämme. Miksi ihmettelemme, että hauta tämän jälkeen oli tyhjä?

Kyseenalaistamisen tavoitteena ei ole totuuden löytäminen. Monia asioita kannattaa kyseenalaistaa, jotta näkisi ne vähäisetkin muutokset, joita ympärillä tapahtuu.

Raha on helppo kyseenalaistaa. Jos sumereilla olisi ollut netti, rahaa tuskin olisi koskaan syntynyt, sumereiden vaihtokaupan kirjanpito olisi täyttänyt kaikki tarpeet.

Nyt meillä on netti ja idea rahan kyseenalaistamisesta. Helposti huomaa, miten rahatalouden ulkopuolinen vaihdanta on lisääntyy. Linux on siitä vain yksi esimerkki.

Muita kyseenalaistettavia voisivat olla valmisvaateteollisuus, kuntalaisuus, valtio, yksityisyyden suoja, aineettomat oikeudet, eläkeikä ja kuolema, ruoka-aika, työpaikka, demokratia, joukkoviestintä. Kuolemaa lukuun ottamatta nämä kaikki ovat olleet seurassamme vain lyhyen aikaa ja saattavat hyvinkin olla tilapäisiä ilmiöitä.

Organisaatioteorioita ja yritysstrategiaa lukiessa pääsin eroon insinöörimäisestä ajattelusta. Ennen kuvittelin tiedon kertyessä oppivani ehjän maailmankuvan. Nyt on käynyt toisin. Viiden prosentin teoriat ovat ihan hyviä. Monella toimialalla pärjää hyvin, jos oma teoria ennustaa viisi prosenttia asioista oikein ja 95% satunnaisesti. Satunnainen sijoitus pörssiin tuottaa jo pitkässä juoksussa yli pankkikoron. En enää ihmettele, miten ihmiset pärjäävät täysin ristiriitaisten uskomusten avulla. Eikä teorioita voi yhdistää – niistä tulisi liian monimutkaisia, osaaminen vähenisi.

Fysiikassa työ on määritelty vastuksen ja matkan kautta. Kiviä työntävä ihminen tekee siis enemmän työtä kuin kiviä kärryillä kuljettava puutarhuri. Sanontakin tästä on – tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Maailmassa on yhä enemmän monimutkaisuutta. Yhä useamman asian voi tehdä joko vanhalla työläällä tavalla tai paljon yksinkertaisemmin. Rakentava laiskuus on yksi tulevaisuuden taidoista. Erilaisuus on myös yksi tulevaisuuden taito. Samanlaisuutta on paljon. Kopioinnista on palkittu jo ainakin satatuhatta vuotta seksillä ja se on jalostunut. Me olemme kaikki parhaiden kopioijien jälkeläisiä. Nyt pitäisi palkita luovuudesta.

Sata vuotta sitten erilaiset olivat kylähulluja. Sitä ei niin nyt huomaa, koska monia historia on nostanut arvoon. Aikalaisten silmissä he eivät yleensä olleet narria kummempia. Erilaiset tai jääräpäät eivät nykyisissäkään organisaatioissa pärjää kovin hyvin. James March osoitti – jälleen yksi organisaatioteorian klassikoista – miten hitaat oppijat – tai jääräpäät, itselleen haitaksi asti, pitävät kiinni käsityksistään. Organisaatioiden oppimiselle siitä on paljon hyötyä. Nopeat mukautujat – tai kiipijät – saavat keskenään aikaan nopean ja huonon kompromissin. Sen jälkeen se on totuus. Jääräpäiden ja nopeiden mukautujien ansiosta organisaatiossa syntyy kehittyneempi malli totuudesta. Pelkät jääräpäät eivät tietysti löytäisi mitään yhteistä totuutta.

Mitä organisaatioiden sitten tulisi osata, kun ympäristö muuttuu nopeasti. Irving Janis tutki Kennedyn johtamistapaa Kuuban kriisien aikaan. Aluksi Kennedy toimi tavalla, joka muistuttaa satua Keisarin uusista vaatteista – syntyi Sikojen lahden epäonnistuminen. Myöhemmin hän antoi alaisilleen enemmän tilaa ja pyrki edesauttamaan kriittistä suhtautumista. Ohjuskriisi onnistuttiin torjumaan.

Kuninkailla oli ennen hovinarri, jonka tehtävänä oli osoittaa huonoja käytäntöjä ja tehdä niistä naurettavia. Tarinat myös tuntevat väärän kuninkaan päivän. Janis totesi, että organisaatioiden toiminta tulisi kyseenalaistaa säännönmukaisesti. Mutta mitä nykyään useimmiten tehdään henkilöille, jotka kyseenalaistavat oman organisaationsa toimintaa. Harvoin heille käy hyvin. Todellinen arvomaailma syntyy esikuvista, sankareista ja tarinoista. Mukautujat palkitaan ja niitä saadaan lisää.

Elämme huomiotalouden aikaa. On luonnollista, että kopioiva ihmisluonne ryntää sopulilaumana samaan suuntaan, esimerkiksi Kiinaan. Maailman monimutkaistuessa osa tärkeistä asioista jää syrjään. Kaikkien huulilla olevat asiat ovat jo legitimoituja eikä niitä tarvitse kovasti perustella. Jääräpäät ovat oikeassa, sopuleista palkitaan osa.

Toisinaan on hyvin tärkeää huomata varhaisessa vaiheessa, mihin sopulit ovat kulloinkin menossa. William Gibson kirjoitti tästä “coolhunter” –ammatikunnasta vastikään kirjan. Heikot signaalit ovat nykymaailmassa yhä tärkeämpiä. Merkittävän ilmiön varhainen havaitseminen on olennaista erityisesti, jos ilmiöt leviävät verkostoissa eksponentiaalisesti kuten Internet 90-luvulla.

Diskreetti matematiikka ja kompleksisuuden teoria auttavat havaitsemaan näitä nopeasti leviäviä tai tahdistuvia ilmiöitä. Verkostojen teoria selittää, miksi lintuinfluenssaan kannattaa jo nyt suhtautua yhtä vakavasti kuin Aidsiin, vaikka H5N1 on tappanut vasta satakunta ihmistä.

Yritysmaailmassa vastaavankaltaisia toimialoja tappavia ilmiöitä aiheuttivat aikanaan lentokoneet, digitaaliset laskimet ja mikrotietokoneet – aikaisemmin lennätin, rautatiet, rauta ja monet näitä vähäisemmät keksinnöt.

Informaation käsittely on hyvä ymmärtää teorian kautta. Kyse on oman rakenteen muuttamisesta ympäristön muutoksen mukaan. Kopiokone ei siis käsittele informaatiota, mutta muurahaiskeko käsittelee sitä varsin paljon. Toisaalta yksittäinen muurahainen on kuin kopiokone. Kokonaisuus on siis enemmän kuin osiensa summa – tämä on tavallista itseorganisoituvissa ei-lineaarisissa systeemeissä.

Huomatkaan, että informaation käsittely on sitä tehokkaampaa, mitä löysempiä rakenteet ovat. Muutoin rakenteiden muuttaminen vaatisi paljon energiaa.

Nopeasti muuttuvassa ympäristössä tarvitaan siis helposti muuttuvia, löysiä rakenteita – tämä kuuluu organisaatioteorian mantroihin. Kaaosteorian mukaan tehokkainta informaation käsittely on kaaoksen reunalla. Löysien ja dynaamisten rakenteiden vuoksi myös turbulenssi on kaaoksen reunalla tavallista. Riskit siis kasvavat tuottavuuden kasvaessa, mutta tämäkin on tuttua jo monista ilmiöistä. Erehtyminen on inhimillistä, mutta katastrofiin tarvitaan tietokone.

Hieman oudommalle alueelle mennään, kun totean, että biljardipöytä on kompleksin ympäristön parhaita esimerkkejä. Kompleksi ei siis välttämättä ole monimutkainen, mutta pienestä alkutilan muutoksesta on isot seuraukset. Sää on kompleksi ilmiö, vaikka esimerkiksi suursäätilan ennustaminen sujuu jo melko hyvin.

Organisaatioiden osaamiseen tämä liittyy läheisesti. Meillä on vallalla projektiosaamisen arvostaminen. Kompleksissa ympäristössä tavoitteita ja välitavoitteita ei kuitenkaan pidä asettaa kiinteästi. Kuvitelkaa kahta ryhmää, toista johtaa tiukka projektimies ja toista visionääri. Kumpikin ryhmä lähtee ylittämään vuoristoa. Projektimies suunnittelee etenemisen etukäteen ja visionääri tilanteen mukaan. Hyvällä onnella projektimies on perillä juuri aikataulun mukaan, mutta huonolla tuurilla porukka kuolee. Visionääri on perillä joko sinä vuonna tai seuraavana; jatkuvan tiedustelun ja tilanteiden hyväksikäytön vuoksi yleensä elossa.

Kolmatta johtajatyyppiä, arvojohtajaa, kuvaa puutarhuri, joka tukee ja avustaa arvostamiaan työntekijöitä antamiensa kriteerien mukaan, mutta ei kerro heille, mihin heidän tulisi mennä – jokainen saa käyttää omia aivojaan. Tulevaisuuden osaajina komplekseissa tilanteissa tarvitsemme puutarhureita ja visionäärejä. Projektimiehiä tarvitsemme entiseen tapaan, mutta vain lineaarisissa, ennustettavissa olosuhteissa. Julkishallinnossa tämä on erityisen haastava tavoite lähinnä hallintomallin vuoksi. Itsenäinen ajattelu tavoitteiden tasolla on usein täysin kielletty.

Matematiikka opettaa meille muutakin, jonka kokemus on jo vahvistanut. Dynaamisuus lisää tasa-arvoisuutta, rakenteiden jäykistyminen lisää tuloeroja. Valitettavasti dynaamisuus vähentää turvallisuuden tunnetta, mutta varsinainen pahoinvointi syntyy valheelliseksi osoittautuvasta luottamuksesta. Ihmiset kyllä sietävät epävarmuutta, mutta eivät tahdo kestää sitä, että luotettavina pidetyt rakenteet pettävät. Luottamus omaan ajatteluun katoaa. Valitettavasti yritykset ainakin lyhyellä tähtäimellä hyötyvät valheellisesta turvallisuuden tunteesta.

Oppiva organisaatio on valhetta myös silloin, kun työntekijät oppivat osaamisensa niin kapeasti kontekstisidonnaisena, ettei heidän osaamisensa muualla toimi. Sellaiset osaajat ovat kyllä organisaation tärkein lypsylehmä. Palkkaa ei tarvitse paljon maksaa. Entisen tietoteknisen osaamiseni alueella tällaisia kehäraakkeja on paljon. Tietojärjestelmän uusimisen jälkeen he osaavat erinomaisesti entisen työnantajansa edellisen tietojärjestelmän viimeisimpiin piirteisiin saakka. Ihmisiä voidaan ryöstöviljellä aivan samalla tavalla kuin maapalloa. Näitäkin tekoja tietysti palkitaan hyvänä osaamisena. Metsästäjä-keräilijävaiheessa osasimme tämän paremmin.

Kiitos mielenkiinnosta – hyvää tulevaisuutta!