Takana suuri tulevaisuus?
Risto Linturi
Ingressi: Helsinki ja Suomi ovat menettäneet otteensa tietoyhteiskunnan olemukseen. Verkostomaisuutta estetään, markkinoita ja hierarkioita palvotaan. Jopa demokratian idea on kadonnut maantieteelle alisteiseksi, vaikka tietoyhteiskunnan oli määrä vapauttaa ajasta ja paikasta.
1990-luvun puolivälin jälkeen Helsinki oli kiinnostava ja kiinnostunut paikka. Päättäjät teettivät uusia ideoita. Tulevaisuuden hahmotelmia kyseltiin ja vakiintuneita rakenteita haluttiin kyseenalaistaa. Suomi sai 1997 jo niin paljon mainetta tietoyhteiskunnan kokeilijana ja mallimaana, ettei tänne virtaavien toimittajien vyörystä tahtonut tulla loppua. Myös teollisuusjohtajat, valtiojohtajien neuvonantajat ja tutkijat kävivät laajasti perehtymässä kokeiluihin.
Pieni osa ideoista ehti lyhyessä ajassa jaloilleen ja ne leviävät yhä. Muilta osin Suomi vain tukee ja vahvistaa totuttuja rakenteita. Tietysti mennään avautuville markkinoille, mutta sitä on aina tehty. Vain muutama on enää kiinnostunut todella uusista ajatuksista tai totutun kyseenalaistamisesta. Ulkomaisia toimittajia tai päättäjiä Suomi ei nyt kiinnosta, koska täällä ei enää tapahdu mitään.
Päättäjien luovuus ei ole loppunut. Sitä on aina ollut vähän. Päättäjät ovat edenneet organisaatioissaan, koska he ovat hyviä sopeutujia. Johtajat ovat vain harvoin suuria uudistajia. 90-luvulla päättäjät kuitenkin tilasivat uusia ideoita, nyt niille ei ole tilaa.
Uudistuksia ja puuhastelua
Esitin 1995 silloiselle HPY:lle 2005 tavoitteeksi 2 megabitin laajakaistaverkkoa, jolla olisi pääkaupunkiseudulla sata tuhatta samanaikaista käyttäjää. Ajatusta pidettiin utopistisena, mutta toimia siihen suuntaan kuitenkin rahoitettiin. Missä on seuraava tavoite? Esimerkiksi Hongkongissa voi nyt ostaa gigatavun laajakaistayhteyden 250 dollarin kuukausimaksua vastaan, täällä sellaista ei ole edes Nokialla. Visio gigabittien verkosta kotitalouksiin avaisi taas mielikuvituksen rajat.
Langattomista internet-yhteyksistä puhuttiin 90-luvulla paljon. Ajatuksia ei vain saatu teoiksi. Nyt langaton julkinen internet rakentuu vapaaseen käyttöön esimerkiksi Taipeissa, jonka pormestari Ma kävi vielä vuonna 2000 ottamassa oppia HPY:n vanhoista projekteista. Helsingin kaupunki on sitä vastoin juuri todennut, ettei ole asiassa oikea toimija. Virokin kehittyy nyt meitä paljon nopeammin.
Ajattelu on köyhtynyt. Kunnat suorittavat pääosin samoja asioita kuin antiikin Rooman aikaan. Jules Vernen aikainen metro on uusimpia kuntien palveluihin lisättyjä ideoita. Markkinoita palvotaan jotenkin pyhänä. Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, etteivät markkinat aina toimi tarkoitetulla tavalla. Julkinen palvelu voitaisiin toteuttaa pienellä osalla siitä rahasta, joka nyt käytetään langattomien yhteyksien markkinointiin, asiakashankintaan ja laskutukseen.
Viimeaikoina puhuttanut kuntauudistus on esimerkki ajattelun toisensuuntaisesta rajallisuudesta. Kaikki mallit ovat perustuneet maantieteelliseen hierarkkiseen hallintoon, jossa kuntalainen on alistettu asuinalueensa mukaiselle monopolille, vaikka verkosto tai markkina toimisi paremmin.
Tietoyhteiskunnalla on mantra; vapaudumme ajan ja paikan kahleista. Kahleet ovat kuitenkin jääneet korviemme väliin. Virallisesti saamme demokratiaan kuuluvan yhdistymisen vapauden yhteisten asioidemme hoitamiseksi, kunhan teemme sen maantieteellisten rajojen mukaisissa lokeroissa. Maantieteelliseen demokratiaan pakotetaan ja vain sille annetaan oikeus edustaa meitä rajat ylittävissä virallisissa yhteyksissä. Vakuutustoiminta on yksi harvoista poikkeuksista, joissa lakisääteisiä asioita voidaan hoitaa osuuskunnan muodossa maantieteellisistä rajoista lähes riippumatta. Lainsäädäntö on kuitenkin suosinut teollisen yhteiskunnan mukaisia markkinatalouden rakenteita ja demokraattinen osuustoiminta on saanut väistyä.
Verkostoyhteiskuntaa jarrutetaan
Tietoyhteiskunta voisi olla lähes synonyymi verkostoyhteiskunnalle. Organisaatioteoriassa markkinat ja hierarkia tavattiin erottaa toisistaan, mutta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana verkostot ovat saaneet jalansijaa kolmantena itsenäisenä organisoitumisen tapana.
Markkinat ja hierarkiat ovat silti niskan päällä. Markkinatalousteorian isän Adam Smithin mukaan tuottavuus syntyy erikoistumisen ja vaihdannan kautta. Kuntien toiminnassa tähän ei kyetä kuin kuntakokoa kasvattamalla hierarkian keinoin tai ulkoistamalla palveluita markkinoille. Kunnat eivät verkotu ja erikoistu tuottamaan palveluita toisilleen, koska laki ja totutut käsitykset tämän estävät.
Kilpailuttaminen on esimerkki verkostomaisen luottamuksen vastakohdasta. Julkisten hankintojen kilpailuttaminen estää vakiintumiseen perustuvan kumppanikohtaisen synergian ja kumppanin erityispiirteisiin keskittymisen, joka yritysmaailmassa on lyönyt itsensä läpi japanilaisten johdolla.
Jo näistä esimerkeistä voidaan todeta, ettei yhteiskunta toimi tietoyhteiskunnan luontaisten rakenteiden edistämiseksi. Viralliset mekanismit ovat edelleen tiukasti paikkaan sidottuja, markkinoita ja hierarkioita tukevia. Yritysmaailmassa edistystä tapahtuu, mutta vain tavanomaisuudessa pitäytyvin askelin. Kyseenalaistamista ei haluta eikä tueta.
90-luvulla tulevaisuudesta oltiin tekemässä nykyistä suurempaa.
Risto Linturi toimii kehitysjohtajana R. Linturi Oyj:ssä (www.linturi.fi) osallistuen portfolioyhtiöiden kehittämiseen ja hallitustyöskentelyyn. Hän kouluttaa myös kehitysjohtoa radikaaleihin innovaatioihin TKK Dipolissa sekä tutkii yritysstrategiaa, tulevaisuuden trendejä ja heikkoja signaaleja. Risto Linturi on toiminut tietotekniikan kehittäjänä vuodesta 1977.