AUTOMAATION JA ROBOTTIEN ROOLI TULEVAISUUDEN YHTEISKUNNASSA

AUTOMAATION JA ROBOTTIEN ROOLI TULEVAISUUDEN YHTEISKUNNASSA

Risto Linturi

tulevaisuudentutkija, yrittäjä, R. Linturi Oyj

www.linturi.fi

Arvoisa yleisö,

Ryhdyin yrittäjäksi samana vuonna kuin Suomen Robotiikkayhdistys perustettiin. Muistan pari vuotta aiemmin järjestetyn Euromikro-81 seminaarin Pariisissa. Siellä esiteltiin konesorvia varten TKK:lla kehittämääni käyttöjärjestelmää. Näyttelyssä järjestettiin avoin kilpailu mikroprosessoriohjattujen labyrintissä kulkevien robottien välillä. Suomestakin muistaakseni oli osallistujia. Nykyään labyrinttiseikkailut ovat todellisuutta – robotit etsivät henkiinjääneitä raunioissa. Väliin kilpailuissa taisteltiin, nyt kilpailuissa robottien miehittämät joukkueet pelaavat jalkapalloa – kyse lienee alkeellisten sosiaalisten taitojen oppimisesta.

Robotteja on rakenneltu jo pitkään. Yhdistyksen perustamisen syy taisi olla robotiikan erkaantuminen automaatiosta ja teollisuusrobotiikan esiinmarssi. Tekniikan kehittyessä rajalinjat usein hämärtyvät ja painotukset muuttuvat. Ennen pitkää lienee yhtä vaikea sanoa, mikä on robotti kuin nyt on tarkasti koettaa määritellä automaatti. Tuskin tulevaisuudessa ihmisestäkään ollaan yksimielisiä.

Automaattisesti liikkuvia viihderobotteja on rakenneltu kautta historian esimerkiksi Egyptissä ja Kiinassa. Ctesibius antiikin Kreikassa pääsi todella pitkälle – ilmeisesti höyryvoimalla laulavaan ja liikkuvaan koneelliseen mustarastaaseen – pitemmälle kuin Leonardo da Vinci lähes pari tuhatta vuotta myöhemmin.

Nyt kehitysvauhti on kiihtynyt. Sonyn Aibo-koira keikistelevine liikkeineen ylittää antiikin insinöörien haaveet. Monet mytologisemmat, Kalevalassakin toistetut Pygmalion-tarun haaveet – savesta, kullasta tai marmorista tehdyistä ja henkiin herätetyistä keinoihmisistä odottavat vielä toteutumistaan, mutta Mary Shelleyn kuvitelma osista kootusta ja henkiin heräävästä Frankensteinista on jo melko lähellä. Biologisia kokeiluja ei kyllä tavata roboteiksi kutsua. Tämä, vaikka robotti-sanan lanseerannut, Suomeenkin 20-luvulla levinnyt Karel Capekin näytelmä kuvasi biologisesta materiaalista valmistettuja palvelijoita, jotka sitten kääntyivät isäntiään vastaan. Sana tulee tsekin kielestä, jossa robota tarkoittaa pakollista palvelua.

Kirjallisuudessa siirretään ihmiselämää virtuaalitodellisuuteen, tarjotaan roboteille ihmisoikeuksia ja taistellaan viimeisistä rippeistä robottiarmeijoiden kanssa. Automaatio etenee, mutta ihmistä ei saisi monien mielestä ajatella koneena – ei saisi edes uskoa, että ihmisen toimintamekanismi on selitettävissä tai ymmärrettävissä.

Sanakirjaa mukaillen automaatti on monimutkainen laite, joka suorittaa tehtävää omalla voimalla niin, ettei sitä tarvitse erityisesti käyttää. Robotti sisältää Korpelan sanaston mukaan jotakin monipuolista mekaanista ja ihmismäistä – esimerkiksi käden ja ohjelmoitavuuden. Virtuaalimaailma lienee näiden kahden vastakohta – pyrkimys siihen, ettei materiaa ja sitä käsitteleviä mekaanisia laitteita tarvittaisi. Kaikki kilpailevat keskenään päällekkäisistä tehtävistä.

Vesijohto paineistusjärjestelmineen ja pumppuineen täyttää automaatin määritelmän. Kahviautomaatti ja automaattipiano tai soittorasia ovat selkeitä automaatteja. Vettä kaivosta kantava laite, joka kahvit keitettyään istuu pianon ääreen tai vääntää simpanssina posetiivia täyttää robotin idean vaativimmankin määrittelijän mielestä.

Jos työnnämme tulevaisuuden Sonyn Walkman -virtuaalinauhurin piuhan takaraivoon ja suljemme silmämme, tuntuu yhtälailla siltä, kuin kahvin rauhoittava vaikutus leviäisi kehoon viehättävän seuralaisen vangitessa silmillään pianobaarin tunnelman tehokkaammin kuin Ilmarisen takoma, Väinämöisen hyljeksimä neitsyt konsanaan. Ilmarisen epäonnistumista kuvanneen runon lopuksi Väinämöinen lausuu varoituksen, joka ehkä ulottuu virtuaalisiinkin tyttöystäviin. Tamagotchi osoitti, että autoakin alkeellisempiin vimpaimiin voi kiintyä. Mutta nyt siis Väinämöinen:

"Elkätte, pojat poloiset,
vasta kasvavat urohot,
ollette elonkeraiset
elikkä elottomatki,
sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kullan valkeana
naista kullaista kosiko,
hope'ista huolitelko!
Kylmän kulta kuumottavi,
vilun huohtavi hopea.
"

Robotit tutkivat nykyään pyramideja, merenpohjaa, kuun pintaa, sotatilanteita, suolistoa ja muita putkistoja. Materiaaliteknologian ja tietotekniikan kehittyessä robotit saavat yhä parempia aisteja eikä liene kovin vaikea kuvitella, miten Aibon kaltaisesta viihderobotista kasvaa tryffelisiat ja sokeiden opaskoirat korvaavia otuksia. Omia koiriani en vaihtaisi, mutta kehitysmaissa opaskoiriakin syödään.

Sonyn eräs pääsuunnittelijoista, RoboCupin puheenjohtaja Hiroaki Kitano näytti keväällä Australiassa robottijalkapalloa pelaavien Aibo -koirien lisäksi videon, jossa robotit kävelivät ja tanssivat. Hämmästyin, kun yhdessä kohdassa robotti näytti kompastuvan ja kaatui suoraan sulavaan kuperkeikkaan, josta jatkoi päälläseisonnan jälkeen siltaan ja sulavasti takaisin kävelyyn.

Sonyn uusin vauvaikäisen kokoinen, keväällä julkaistu, pian myyntiin tuleva SDR-4X katsoo kahdella kameralla, kuuntelee seitsemällä mikrofonilla ja tunnistaa kymmenen eri ihmisen kasvot ja äänen. Japanilaiseen makuun sopivasti robotti osaa myös karaoken perustaidot. Ennakkotieto kertoo, että loistoauton hinnasta puhutaan.

SDR-4X:llä on 38 niveltä ja 8 paineanturia jalkapohjissa. Robotti sietää sentin suuruiset epätasaisuudet ja kymmenen asteen kallistuksen. Tönimiseen ja kaatumiseenkin robotti on varautunut liikealgoritmeilla ja kulman sekä kiihtyvyyden tunnistavilla antureilla.

Epätasaisen pinnan lisäksi stereonäkö auttaa erottamaan etäisyydet ja esimerkiksi maton kuvioinnin pöydän reunasta. Puheen tunnistus, äänen suunnan tunnistus ja 60 tuhannen sanan sanavarasto auttavat viihdyttämään. Wlan kytkee robotin langattomasti lähiverkkoon, jossa puheentunnistuksen logiikka hoidetaan.

Kilpailevaa ihmisenkaltaista robottia valmistavan Hondan pääsuunnittelija Masato Hirose on todennut, että robotin on oltava vähintään kaksi kertaa suurempi, jotta se voisi auttaa hyödyllisissä askareissa. Hondan Asimo on 120 senttinen, kävelee kömpelösti, mutta suorittaa jo hyödyllisiäkin tehtäviä. Asimoa vuokrataan 150 tuhannen euron vuosimaksulla, mutta Masato Hirose odottaa hinnan laskevan ja ominaisuuksien kehittyvän kymmenessä vuodessa. Hän haluaa ostaa Asimon kotiinsa olutta tarjoilemaan, kun jää eläkkeelle.

Tunnettu teknologiaguru Bill Joy kirjoitti Wired-lehdessä huolestuneen, miltein pelonsekaisen artikkelin. Hän kuvasi keinoälyn ja itse monistuvien organismien aiheuttamia uhkia. Helpointa oli kumota hänen ajatuksensa, jonka mukaan koneet tekevät kehittyessään ihmiskunnan tarpeettomaksi. Robotiikan kolmen lain varaan tarinoita tehtailleen Asimovin analyysi robottiplaneettojen kohtaloista antaa osittaista osviittaa. Sellaiset ihmiset, jotka välittävät koneistaan enemmän kuin toisista ihmisistä – sellaiset eivät paljon periydy. Siihen kai Väinämöisen varoituksetkin ennen muuta kohdistuivat. Ongelma ratkeaa siis pitkällä tähtäimellä ikään kuin luonnostaan, jos emme sitä ennen onnistu tuhoamaan itseämme.

Gregory Benfordin Great Sky River tarkastelee Terminatorin tavoin asian toista puolta, ihmisiä vastaan kääntyneitä koneita. On tietysti mahdollista, että joskus koneet ja ihmiset taistelisivat samoista rajallisista resursseista ja koneillakin olisi jokin sisäinen lisääntymisen tarve. Yksinkertaisinta tämä olisi ymmärtää ihmisten luonmien virusten kaltaisen ilkeämielisyyden tai sotimaan tarkoitettujen aseiden kautta ja parhaiten tietysti leviävät sellaiset algoritmit, joilla on taipumus levitä.

Bill Joy näki pahimpana vaarana geenimanipuloinnin ja itse monistuvat nanokiteet. Greg Bearin Blood Music, Orson Scott Cardin Xenocide ja monet muut kirjat ovat tarkastelleet näitä vaaroja jo paljon aiemmin ja tietysti Kurt Vonnegutin Jää 9 on jo klassikko. Olemme hyvin lähellä tilannetta, jossa laboratoriossa kyetään luomaan monistuvia mikro-organismeja, joten kuvatut riskit ovat yhtä todellisia kuin oman suosikkini Heinleinin kuvaus neutronipommista 1938.

Valitettavasti Bill Joy tuntui toivovan, että kehitys otetaan hallintaan ja riskejä estetään tiukentamalla valvontaa ja hidastamalla kehitystä. Tämän linjan ääripäässä on Huxleyn “Uljas Uusi Maailma”, jossa vallanpitäjä oli pysäyttänyt kehityksen. Minusta se on paljon Bill Joyn riskejä suurempi, keskiaikaisen kirkon ideologisen sorron kaltainen uhka ihmisyydelle. Bill Joyn kuvaamat onnettomuudet tulee voida estää muunlaisin tavoin tai riskien kanssa täytyy elää. Elämä on riski, eikä pyörteistä kaaosta voi hallita, vain pysäyttää. Asimovin robottisarjaa jatkaneet Benford, Bear ja Brin käänsivät monia Asimovin käsityksiä päälaelleen tämän näkökulman vuoksi.

Kukaan ajatteleva ja ympäristöstään tietoinen ihminen ei voi enää väittää tekniikan kehityksen ja yhteiskuntarakenteiden sekä meidän arvojemme kolmiyhteyttä. Kaikki vaikuttavat toisiinsa ja tekniikka on näistä kolmesta se Pandoran lipas, jonka monet vaikutukset ovat peruuttamattomia.

Automaatti on yhteiskunnallisesti haastavin tekniikan hedelmä. Joseph Jacquard kehitti 1801 raikäkorteilla ohjatun kankaita kutovan automaatin. Monien mielestä se oli riiston väline ja kuului hävitettäväksi. Haluan tässä kohden toistaa edesmenneen setäni kertoman tarinan:

Setäni puhui isästä ja tämän pienestä pojasta. Isä otti aina kyntäessään pojan mukaan istumaan auran päälle. Hän kertoi pojalle, miten tärkeänä apuna tämä työssä oli vaikka tosiasiassa hän kaipasi seuraa ja halusi pojan kokevan olonsa hyväksi. Meillä on kaikilla hyvä olo, kun tiedämme tekevämme hyvää ja tärkeää työtä. Poika olikin ylpeä voidessaan olla apuna, kunnes kerran sairaana ollessaan kysyi, miten isä nyt pärjää. Isä lohdutti häntä ja sanoi, ettei pojan tarvitse huolehtia. Hän voi laittaa kiven painoksi. Setäni pyrki kuvaamaan sitä, miten pahalta tuntuu, kun joutuu tarpeettomaksi. Hän ei pitänyt tietokoneista. Minulle esimerkki kertoi, miten pahalta tuntuu elää valheessa ja huomata kaiken aikaa tehneensä tarpeetonta työtä. Poika olisi varmasti selvinnyt paremmin, jos isä olisi ollut rehellinen.

Sanaan automaatti sisältyy perimmältään ajatus käyttäjän tekemisestä tarpeettomaksi vai sisältyykö siihen oikeastaan vain ajatus käyttämisen vaivattomuudesta. Ihmisillä on luontaisia sosiaalisia tarpeita. Maslowin tarvehierarkian mukaan me haluamme tyydyttää fysiologiset tarpeemme, sen jälkeen turvallisuuden tunteemme, ja ryhmään kuulumisen tarpeet. Kun myös arvostuksen tarve on tyydytetty, keskitymme Maslowin ylevimpänä pitämään tarpeeseen - haluamme olla hyödyksi muille.

Jos perustarpeet on tyydytetty, emme juurikaan kykene saamaan tyydytystä kiven paikalla olemisesta. Emme myöskään kykene saamaan tyydytystä tehdessämme tarpeettomaksi koettua työtä. On melko selvää, että suomalainen rakennusmies ei rupea kaivamaan pitkää ojaa lapiolla vaan vaatii paikalle kaivinkoneen. Monissa muissa maissa turvallisuudentunne ja muut alemmat tarpeet saattavat olla uhattuna ja lapiotyöhönkin ryhdytään.

“Uljas uusi maailma” oli minulle kuin painajainen. Päähenkilön Bernardin tavoin koen positiiviseksi ja tavoittelemisen arvoiseksi nykyisten toimintatapojen ja menetelmien kehittämisen enkä voisi olla sopusoinnussa sellaisen yhteiskunnan kanssa, jossa kehitys on kielletty. Istuisimme kaikki kivinä ja kivien käyttö olisi kielletty. Voiko ajatteleva ja ymmärtävä ihminen kokea olonsa hyödylliseksi, ellei taistele vääriä sääntöjä vastaan.

Ymmärrän hyvin maailmankuulua taloustieteilijää Milton Friedmania. Hän uskoo, että kehitys suosii vähäosaisia. Eivät ruhtinaat tarvinneet juoksevaa vettä. Heillä oli juoksevia orjia. Monet automaatit auttavat meitä sellaisen yhteiskunnan kehittämisessä, jossa yhä useampi ihminen saa juoksevan vetensä, siemenviljansa, sähkövalon, kellon, puhelimen ja lääkityksen. Mikäli automaatiota ei olisi, olisimme Jules Vernen tavoin ilman vessapaperia ja useimmat mukavuudet olisivat vähäosaisten hoitamia palveluita varakkaille.

Maailman pienin kone koostuu seitsemästäkymmenestä atomista. Rajat hämärtyvät. Nanoteknologia pienentää koneita ja monia kemiallisia ja biologisiakin prosesseja voidaan automatisoida. Ennen pitkää osaamme korvata veren nestemäisellä automaatilla, joka hoitaa saman tehtävän entistä paremmin. Jo nyt robottikamerat kulkevat verisuonistossa. Liikennemerkkien paikalleen sijoittaminen voitaisiin automatisoida robottien avulla, mutta saman tien voidaan automatisoida kuvan projisointi viranomaisen tietokannoista suoraan verkkokalvolle, jolloin liikennemerkit, katukilvet ja muut opasteet voidaan jättää valmistamatta.

Ilmeistä on, että teollinen automaatio on vaikuttanut elämäämme hyvin paljon, mutta vaikutus on enimmäkseen ollut epäsuora. Koneiden avulla materiaalien, energian ja tavaroiden tuotanto on muuttunut halvaksi massatuotannoksi. Yhteiskunnalliset hierarkiat ovat tämän seurauksena kasvaneet, maalta on muutettu kaupunkeihin ja pelloilta ja työpajoista tehtaisiin sekä suunnittelupöytien ääreen.

Teollistumisen vaikutus on ollut juuri sen kaltainen, kuin mihin Verne viittasi kirjassaan Pariisi 1900-luvulla. Hän uskoi, että ihmiset muuttuvat kasvottomiksi, hierarkiat leviävät ja kunnia oman työn aikaansaannoksista katoaa. Hän myös uskoi, että tämän seurauksena kreikan ja latinan opetus kouluissa loppuu.

Aristoteles aikanaan uskoi, että älykkäiden laitteiden vaikutus olisi päinvastainen. “Jos jokainen instrumentti voisi tehdä oman työnsä, totellen tai olettaen muiden tahdon mukaan … jos sukkula osaisi kutoa ja pleksi koskettaa lyyraa ilman ohjaavaa kättä, päälliköt eivät tarvitsisi palvelijoita.” Ehkä molemmat olivat oikeassa. Verne 1900-luvusta ja Aristoteles 2000-luvusta. Käskyjen noudattajia on yhä vähemmän.

Transaktiokustannusten lasku on tunkeutunut kaikkialle. Ulkoistaminen on yhä helpompaa, kun Internetin käytäntöjen kautta alihankkija pääsee vaivatta käsiksi yhteisiin tietovarastoihin jopa hetken mielijohteesta. Joustavien tuotantolinjojen, automatisoidun jakeluketjun ja älytarrojen avulla kopioinnista on tullut helppoa. Toiseksi paras ei saa mitään eikä karkuun pääse.

Joukkoviestintä on syntynyt massatuotannon ansiosta ja sitä varten. Jotta tuotanto ja jakelu toimisivat tehokkaasti, piti kaikki saada kuluttamaan samoja tuotteita samaan aikaan. Tiedon jakelua hoitavat automaatit osasivat monistaa saman viestin kaikille samanaikaisesti. Tämä muutti yhteiskuntaa ja ihmistä itsekkääseen suuntaan ja Chaplinin Nykyajan kuvauksen mukaan ihminen koki usein olevansa vain mutteri koneistossa. Vieläkin tuntuu siltä, että koneet syöttävät meitä pakkotahdissa.

Tofflerin ennakoinnin mukaan tietojenkäsittelyn automatisointi loi pohjan pienille sarjoille ja suurten yleisöjen hajautumiselle. Tuotantolinjojen robotit muuttuvat entistä älykkäämmiksi ja kykenevät tekemään tarpeiden mukaan räätälöityjä tavaroita, viestejä ja palveluita. Myös jakelulogistiikan automatisoiduttua kaikkien ei enää tarvitse kuluttaa samaa samaan aikaan.

Viestinnän automatisointi on muuttanut valta-asetelmia ja arvomaailmaa. Jokainen saa sanottavansa julki, jos se vain muita kiinnostaa. Öykkärit jäävät entistä helpommin kiinni tekemisistään ja tieto on yhä helpommin jokaisen saatavilla. Saattaa olla, että verkostoituminen kääntää tietoyhteiskunnan suunnan takaisin itsekeskeisyydestä yhteisöllisiin arvoihin, kisälliajan kunniaan ja yhteiseen hyvään.

Luovuuden arvo on jo noussut. Joustavien tuotantolinjojen ja avointen jakelukanavien myötä tuotantovälineiden omistaja ei enää hallitse markkinaa. Joustavuus merkitsee pienempää riskiä ja yhä useammat tuotantolinjat ovatkin matalakatteisten alihankkijoiden hallussa. Suurimman riskin nykyään ottaa tuotekehittäjä ja suurimman palkkion saa luovuus ja empatia.

Jonkinlaista huippua joustavien tuotantolinjojen kehityksessä edustaa projekti, jossa kokonainen tehdas teollisuusrobotteineen koetetaan miniatyrisoida kopiokoneen kokoon. Kehitystyö lienee vielä alkeissaan, mutta periaatteiden on jo osoitettu toimivan mm. japanilaisen Kiwamu Ashidan projekteissa. Mitään suurta tuollaisen laitteen ei voi kuvitella valmistavan, mutta pienet esineet voivat putkahdella koneesta ulos samalla tavalla kuin äänilevyt uusista mikrotietokoneista nykyään.

Kotitehdas kytketään tietysti internettiin ja haetaan valmistusohjeet jostakin sähköisestä kaupasta, kaadetaan raaka-aineet koneeseen ja odotetaan tuloksia. Ehkä tällainen robotteja sisältävä laite joskus oppii valmistamaan robottejakin, jotka taas valmistavat tällaisia laitteita. Esimerkki kuitenkin konkretisoi robotti- ja automaatti- sanojen liukkauden. Samaten korostuu tuotanto- ja jakelukanavan omistuksen toissijaisuus itse tuotteen ideaan nähden, jos jakelu ja tuotantokyky muuttuvat jokapäiväisiksi. Toisaalta suunnitelmatkin kopioituvat helposti, joten arvo on yhä enemmän uutuudessa ja luovuudessa.

Heinlein ideoi miniatyrisoituja, waldoiksi nykyäänkin usein kutsuttuja robottikäsivarsia jo 1942. Nobelisti Feynman piti kuuluisan nanoteknologian syntysanoina pidetyn miniatyrisointiluentonsa 1959. Feynmanin viitoittamalla reitillä on edetty jo pitkälle, mutta matkaa on vielä. Feynman piirsi teoreettisia rajoja ja kuvasi hyötyjä geeniteknologiasta tietokonemuisteihin ja mekaniikkaan.

Tulevaisuudessa automaatit kietoutuvat yhä lähemmäs meitä kaikkia hyvinkin konkreettisesti ja välittömästi. Sydämentahdistimen tavoin automaatit voivat muuttua erottamattomaksi osaksi elämäämme.

Omakohtainen jokapäiväinen kosketukseni automaatioon tapahtuu kotona. Nykyään saatan mennä vessaan jossakin muualla ja ihmettelen, miksi on niin pimeätä. Kotona vessan valot palavat aina, kun vessassa ollaan. Kun huoneista poistutaan, sammuvat valot ja ilmanvaihto vähenee. VTT:n mukaan lämmitys- ja valaistusenergiaa saattaa säästyä jopa 30%. Laskin huvikseni, säästyykö aikaa. Nelihenkinen perhe voi säästää elinaikanaan henkilötyövuoden verran valojen automatisoinnilla. Moni kuvittelee valojen naksuttelun hoituvan muun rutiinin mukana, mutta kannattaa kokeilla.

Automaatio vapauttaa ihmisen tekemään itse haluamiaan asioita. Minun aikani säästyy puiden pilkkomiseen, johon en vielä halua koneen apua. Sellaisen robotin kyllä haluaisin, joka nostaisi astiat pöydästä tiskiautomaattiin ja tiskiautomaatista kaappiin. Ehkä Sonyn SDR-X4 kasvaa joskus riittävän isoksi ja saa paineanturit ja muutamia niveliä lisää sormiinsa ennen kuin nuorempi tytär muuttaa kotoa.

Olen oppinut melko paljon automaatiosta rakennusprojektin ja käyttöönoton aikana. Automaatio toimii sitä paremmin, mitä huomaamattomampaa se on. Monet luulevat, että automaatio tarkoittaa paljon nappuloita ja monimutkaista käyttöä. Väliin tuntuu siltä, että osa automaatiosuunnittelijoistakin luulee näin. Meillä kotona se tarkoittaa vähemmän nappuloita ja vähemmän osaamista nappuloiden käytössä.

Kannattaa miettiä hyvin tosissaan automaattista tietojenkäsittelyä. Yhä useampi meistä istuu yhä suuremman osan ajasta käyttämässä tätä niin kutsuttua automaattista tietojenkäsittelyä.

Todellinen automaatio on jotakin paljon parempaa. Automaation tarkoituksena ei ole sitoa meitä koneiden ääreen vaan vapauttaa meidät toinen toistemme seuraan. Automaation irvikuvana voisi pitää Microsoftin tekstinkäsittelyohjelmaa, joka runoa kirjoittaessa alkaa jokaisen rivin isolla kirjaimella ja jokaisen lyhenteen jälkeen tekee saman erehdyksen. Ei pidä automatisoida sellaisia asioita, joissa valinnan voi lukea vain ihmisen mielestä, ellei samalla suunnittele tapaa, jolla se mieli luetaan.

Automaation varjolla tulee myös usein suunniteltua arveluttavia asioita. Luin muutama vuosi sitten Bill Gatesin talosta, jossa kulkijoilla on tunnistuskortit. Litteille näytöille ilmaantuu kävijöiden lempitauluja ja mielimusiikki seuraa kulkua. Seinissä oleviin mikrofoneihin voi myös kertoa toiveensa. Lapseni sanoivat selkeästi minulle, että he eivät muuta, jos suunnittelen jotakin samanlaista. Automaatio merkitsee muutosta, mutta samalla ihmisyyteen ja kulttuuriin liittyviä arvoja on kunnioitettava. Haluamme hallita ympäristöämme. Emme halua, että ympäristö hallitsee ja valvoo meitä. Asunto on asukkaidensa näköinen ja taulujen arvo on ainutkertaisuudessa.

Jostakin inhimillisestä syystä asetelma tuntuu muuttuvan, kun automaattinen talo vaihdetaan robotiksi. Aibon ja SDR-X4:n kiehtovimpia ominaisuuksia on, että ne tunnistavat ihmisiä ja muistavat näiden tekemisiä. Tunteet ovat vaikeasti jäsentyvä asia. Siksi tuotekehityksessä empaattiset ihmiset saavat usein hyviä tuloksia.

Teksasissa on parhaillaan miljoonayleisön keräävä näyttely, jonka loistoautojen osastolla on esillä lentävä auto. Neljän hengen kulkuväline nousee kymmenen metrin alueelta, maksaa saman verran kuin jeeppi Suomessa ja kuluttaa viisitoista litraa sadalla kilometrillä viidensadankolmenkymmenen kilometrin tuntinopeudella. Auto lentää tietokoneohjauksella automaattisesti, kun matkustaja vain osoittaa suunnan. Olisin taipuvainen kuvaamaan laitetta kuljetusrobotiksi, koska siihen voi istuttaa kylässä olleen anopin ja käskeä autoa viemään anopin kotiin.

Isoimmat ongelmat on jo ratkottu. Nelikymmenkiloiset alumiinirunkoiset wankel-moottorit kehittävät kukin sadan kuudenkymmenen hevosvoiman tehon. Koneet ovat kestäneet FAA:n vaatiman 150 tunnin yhtäjaksoisen ajon huipputeholla ja armeijan toivomaan tuhannen tunnin huoltoväliin tähdätään. Moottoreiden reaktiovaste ja huojunta on saatu kuriin ja stabilointijärjestelmä viilattua, joten viime heinäkuun kahdentenatoista kone lensi jo listautumisen ehtona olleen minuutin stabiilisti.

Monilla on edelleen ajatus, jonka mukaan ilmaa raskaampi kone ei voi lentää. On hyvä muistaa, että esimerkiksi kotka nousee paikaltaan, lentää pitkiä matkoja saalis mukanaan eikä kuluta paljon energiaa. Niin kauan kunnes insinöörit suunnittelevat vastaavaan kykenevän laitteen, syytän insinöörejä huonosta suunnittelusta. Luonto kykenee arpomallakin heitä parempaan. Biologien reverse engineering ei toimi.

Paikannusteknologian infrastruktuuri on valmis. Virtuaalimallit, joihin omaa paikkaa voi verrata, mahtuvat pieniinkin laitteisiin. Ja gprs:n myötä jatkuvakaan radioyhteys ei tule kohtuuttoman kalliiksi. Itsekseen liikkuvat koneet – olivat ne sitten lentäviä kauppakasseja, vakoilulaitteita, itsemurharobotteja tai niitä sokeiden robottioppaita – niitä luulisi tulevan nyt kiihtyvään tahtiin.

Maantielle tietysti helpommin lasketaan juopunut kuin robotti, mutta ilmassa ja vesillä autopilotit ovat tietysti jo käytössä. Muistamme tietysti historiasta, miten jokaisen auton edessä piti kävellä lipun kanssa, jotta ihmiset olisivat turvassa. Ehkä se tietysti olisi viisas ajatus edelleen.

On helppoa kuvitella sellainen robotti, joka rakentaa tuolin. Nanokoneet tai geenimanipulaatio saattavat tuoda toisenlaisen automatisoidun ratkaisun samaan tarpeeseen. Geenimanipulaatiolla voidaan saada aikaan visakoivu, joka kasvaa suoraan tuolin muotoon. Näkymättömät nanokoneet voivat ravintoliuokseen heitettyinä monistua ja kiteytyä keraamiseksi moottoriksi. Rakennushomeen poistoonkin voidaan kehittää automaattisia ratkaisuja kehittämällä biologisia automaatteja tai itseään kopioivia ja hometta tuhoavia nanokiteitä.

Kannattaa nauttia viineistä ja juustoista niin kauan, kun niitä vielä on. Ainakin hometta syövät bakteerit mutatoivat nopeasti ja leviävät syömään hyödyllisetkin homeet. Biotietokoneiden ja nanokoneiden kehittely johtaa varmasti itseään kopioivien koneiden eli automaattisesti lisääntyvien koneiden aikaan. Pahimmat seuraukset muistuttavat kulkutauteja tai muita vitsauksia.

Enemmän robotteihin kytkeytyvä näkökulma aiheeseen on Ilkka Hannulan kanssa 97 kirjoittamassani Sata Ilmiötä –kirjassa. Luen Daily Emailin uutisen vuodelta 2017

“Osa Sao Paulon slummialueesta on kirjaimellisesti syöty. Asialla ovat olleet läheisen kaatopaikan biorobotit, jotka ovat lisääntyneet hallitsemattomasti. Sen vuoksi ne ovat levinneet slummialueen hökkeliasumuksiin ja käsitelleet niitä ikään kuin ne olisivat kaatopaikkajätettä.

Brasilian armeijan osasto on saanut biorobottien etenemisen pysäytetyksi eikä henkilövahinkoja ole syntynyt. Biorobotit ovat tieteen viimeisin kehitelmä jatkuvasti kasvavaan kaatopaikkaongelmaan. Kaatopaikat peittävät monien maiden pinta-alasta jopa viisi prosenttia. Tavanomaiset jätteenkäsittelylaitokset eivät pysty käsittelemään jätteistä kuin murto-osan. Biorobotit syövät kaatopaikalla valitsemiaan aineksia ja käyttävät niitä energian lähteinä ja uusien biorobottien raaka-aineina. Yksi biorobotti pystyy valmistamaan itsestään kopion keskimäärin kahdessa kuukaudessa.

Kahden vuoden toiminta-aikanaan yksi biorobotti pystyy lajittelemaan ja pelletoimaan tonnin kaatopaikkajätettä, josta 80 prosenttia saadaan hyötykäyttöön. Kun yksi biorobotti monistuu toiminta-aikanaan jopa 4000 robotiksi niin yhden robotin ja sen monisteiden jätteenkäsittelykapasiteetti on kahdessa vuodessa 4000 tonnia ja neljässä vuodessa jo 16 miljoonaa tonnia. Takaiskusta huolimatta YK ja WHO haluavat jatkaa ohjelmaa.

Tohtori Sumea Harawa sanoo, että biorobottia ohjaa yksinkertainen biotietokone. Sen ei voi kohtuudella odottaa erottavan hökkelikylää kaatopaikasta – niin paljon ne usein muistuttavat toisiaan. Life is for Living –järjestön puheenjohtaja Eugen Hawk kommentoi asiaa sanomalla – on asioita, joiden kanssa ei pitäisi leikkiä. Elämä on yksi niistä. Ellei jotakin tehdä, pian myös aseet ajattelevat ja lisääntyvät itsekseen.”

Edessä on paljon uhkia ja mahdollisuuksia. Julkisuudessa on mietitty paljon sitä, milloin koneet korvaavat ihmisen. Mutta, mitä tämä kysymys oikeasti tarkoittaa ja minkälainen minä-kuva kysyjillä on. Oletko tärkeä itsellesi? Luuletko, että et mitenkään osaa olla hyödyksi kenellekään toiselle ihmiselle, jos koneet kehittyvät viisaiksi? Uhkaavatko koneet taloudellista asemaasi?

Kysymys lienee kahdesta asiasta. Ihmiset ovat perimmältään sosiaalisia olentoja ja muunlainen perimä karsiutuu muutamassa sukupolvessa pois. Me siis tarvitsemme toisiamme ja voimme olla hyödyksi toisillemme. Se osa ihmiskuntaa kuolee sukupuuttoon, jolle koneet tuovat täyden tyydytyksen. Ihmiset eivät siis ihmiskuntana voi lakata olemasta tarpeellisia toisilleen. Sen osalta Bill Joy saisi nukkua rauhassa.

Voi olla, että koneet muuttuvat ihmistä älykkäämmiksi omissa asioissaan. Koneet nytkin tekevät monia asioita ihmistä paremmin. Mutta ihmiselle jää aina merkitysten alue, jonne talouden painopiste jo nyt on siirtymässä. Koneiden aikaansaannokset ovat halpoja - kallista on se, jota ei voida monistaa. Tämä kehitys kuitenkin vaatii nykyisen materiaalista tuotantoa ja yksilöllisiä kokemuksia ylistävän arvomaailman muuttumista takaisin yhteisölliseksi.

Toinen näkökulma on paljon vaikeampi. Koneet voivat tehdä ihmiset tarpeettomiksi, jos ne kilpailevat ihmisten kanssa samoista resursseista. Tätä tapahtuu paljon jo nyt yksilötasolla. Työpaikkoja menetetään, kun resurssit sijoitetaan mieluummin koneisiin kuin ihmisten palkkaamiseen. Tämä näkökulma on sellaisenaan kipeä muutoksen vuoksi, arvomaailman tai tulonjaon ongelmien vuoksi.

Milton Friedmania vapaasti mukaillen tuottavuuden kasvu jakautuu halvempina massatuotteina melko tasaisesti vaikka varallisuus ei niin tasaisesti jakautuisikaan. Nykyisellään ongelma on siis enimmäkseen muutoksen kipua. Ja tietysti historia näyttää, miten yhteiskunnan pelisääntöjä voidaan käyttää vallan ja vaurauden keskittämiseen. Paras esimerkki nykyisellään on patentteihin ja muuhun aineettomaan omaisuuteen liittyvä rakennelma, jossa ensimmäiselle halutaan antaa kaikki vauraus.

Tulevaisuudessa koneet voivat kilpailla yhteisistä resursseista laajemminkin. Ajatellaan vaikkapa automaattisesti kopioituvia nanokoneita tai geenimuunneltuja bakteereja. Laskuvirheet, mutaatiot tai paha tahto saattavat levittää nämä maailmalle tuhoamaan meidän tarvitsemiamme resursseja tai käyttämään niitä omiin tarkoituksiinsa. Maapallo on pieni ja ongelma on jo todellisen tuntuinen. Ongelmia kohdataan myös, kun tietojenkäsittely kehittää vakavaa riippuvuutta aiheuttavia automaattisesti leviäviä virtuaalikokemuksia. Heti, kun koneet kykenevät kunnolla aistimaan meidän emootiomme ja vastaamaan hymyyn hymyllä – olemme pahasti koukussa. Jos koneet myös oppivat toimimaan tunteidemme mukaan, olemme kypsiä.

Elokuvien robotit ovat monelle ammattilaiselle hämmentävä kokemus. Hondan ja Sonyn kokeilut eivät enää ole sen kauempana Jetsonien kotitalousrobotista kuin Mollerin auto Jetsonien lentolaitteista. Mutta Kubrikin aloittaman ja Spielbergin viimeistelemän A.I: -elokuvan ihmisiltä näyttävät ja näiden tavoin käyttäytyvät robotit ovat edelleen monille haihattelua.

Uskon, että miniatyrisointitekniikan kehittyessä, anatomian tuntemuksen parantuessa ja materiaaliteknologian sekä tietotekniikan edelleen kehittyessä ihmistä muistuttava motorinen joustavuus saavutetaan vuosi vuodelta yhä paremmin, jos sitä vain halutaan tavoitella. Tuntuu siltä, ettei esimerkiksi käveleminen ole niinkään valtavan monimutkainen ohjelmointihanke – on vain pitänyt keksiä, miten se tehdään. Monet elämään liittyvistä algoritmeista ovat perimmältään yksinkertaisia. Mutta niistä saadaan valtavan monimutkaisia, jos ne ratkotaan väkisin.

Tekoälyyn paneutuisin hieman syvemmälle. AI-elokuvan robottien tunteikkuus taisi olla monille ongelmallisin asia. Tunteet on totuttu liittämään elämään. Tämän hetken johtava tunteiden ja emootioiden tutkija, Antonio Damasio kuvaa kirjoissaan Descarteen virhe ja Tapahtumisen tunne, miten tietoisuutta ei voi olla ilman emootioita. Robotiikan uranuurtaja Marvin Minskyn uusin tutkimusalue on emotionaaliset koneet. Darwinista lähtien on tiedetty, että tavallisin eläinten päätöksentekomekanismi perustuu emootioihin ja kehittyneemmillä olennoilla näistä syntyviin tunteisiin. Damasio on myös osoittanut, että ilman emootioiden läsnäoloa kognitiivinenkin päätöksenteko omakohtaisissa valinnoissa johtaa järjettömyyksiin.

Damasion, Dennettin, Minskyn ja monien muiden tutkimukset johtavat jatkuvasti parempaan ymmärrykseen ihmisen mielen toiminnasta ja siitä, miten toimintamalleja voisi siirtää koneisiin. Damasion viimeisimpien tulosten valossa tuntuu siltä, että oppivan ja tuntevan tekoälyn tulisi olla sensomotoriseen ympäristöön kytketty eli sen tulisi olla robotti. Tietysti voi miettiä, miksi tekoälyn pitäisi toimia kuten ihminen.

Tietoisuuden syntyminen on kuitenkin luultavasti kiinni siitä, miten mieli kokee ulkopuolisen suhteessa itseen. Damasion mukaan tietoisuus on juuri sitä varten. Selkeä itsen ja oman tilan kokemus sekä jäsennys siitä, miten itsen ulkopuoliset asiat vaikuttavat omiin tiloihin ja tuntemuksiin ja miten itse voi ulkoisiin asioihin vaikuttaa – se lienee helpommin toteutettavissa robotin kuin pelkän tietokoneohjelman muotoon. Sanapari emotion, robot tuottaa Googlella jo 50 tuhatta hittiä. Hyvin suuri osa näistä erilaisia aihealueen tutkimusjulkaisuja. Emotional machines antaa yli 200 tuhatta hittiä. Tunteita ymmärtäviä ja projisoivia koneitakin kehitetään kiivaasti.

Damasio osoitti yksityiskohtaisten ja konkreettisten tutkimusten avulla virheelliseksi Descarteen käsityksen, että ruumis ja henki olisivat erillisiä. Monet syyttävät tällaista puhetta ihmiskäsityksen mekanisoimisesta ja kaiken kauniin tuhoamisesta. Siitä huolimatta väitän, että oppivien, itsestään tietoisten ja tuntevien koneiden kehitys on mahdollista. Ja tiedän, että tähänastiset vastaväitteet eivät perustu tosiasioihin. Eikä kauneuden tarvitse kadota ymmärrykseen. Fraktaalitkin ovat kauniita.

Voitte siis ryhtyä pohtimaan, miltä emotionaalisesti käyttäytyvä tiskejä astianpesukoneesta noukkiva robotti tuntuisi, jos se kotiin tullessanne yhtäkkiä alkaisi viskoa lautasia seinään, jos et ole ajoissa tai et muista hymyillä.

Työstöpäiden vääristä liikkeistä johtuvat vaaratilanteet olivat keskeinen syy siihen aluksi mainitsemaani konesorviprojektiin. Siinä koetettiin rinnakkaisprosessoinnilla ja äänestyksillä lisätä toiminnan turvallisuutta. Oikullisia koneet ovat siis olleet aina.

Tekoälyn keskeisimmät ongelmat siitä, miten kone saadaan oppimaan ja arvioimaan vaihtoehtoja sekä valitsemaan niistä, saattavat ratketa emootioiden kautta. Itseoppivista järjestelmistä on jo positiivisia kokemuksia, mutta kokemusten kerääminen on hidasta. Vuorovaikutteinen alkeisoppiminen kestää ihmisilläkin monia vuosia ja oletettavasti ainakin ensivaiheessa koneet ovat hitaampia oppijoita ja valmiit rakenteet ovat oppimisen kannalta heikompia kuin ihmisellä.

Israelilainen HAL-projekti lienee pisimmällä puhtaan itseoppimisen alueella. HALin ohjelmointiin ei liity muiden keskustelevien tietokoneohjelmien tavoin kielioppirakenteita tai muita valmiin osaamisen rakenteita. Projektin nykyvaiheessa HAL keskustelee noin puolitoistavuotiaan lapsen tasoisesti. Opettamaan halukkaita keskustelukumppaneita värvätään internetissä vapaaehtoisiksi. HALin oppimista hidastaa, ettei sillä ole muuta tapaa oppia kuin tekstimuotoinen keskustelu.

Pyörätuolista ja mustista aukoista kuuluisa fyysikko Stephen Hawking otti AI-elokuvan levityksen aikoihin älykkäisiin koneisiin huomattavan painokkaasti kantaa. Hän totesi, ettei ihminen säily kilpailukykyisenä, ellei aivoja kytketä suoraan koneisiin. On ilmeistä, miksi juuri hän esittää tämän ajatuksen, mutta luulisin Hawkingin pohtineen mahdollisia tapahtumankulkuja omaa tilannettaan pidemmälle.

AI-elokuvan lopussa ihmiset olivat kuolleet sukupuuttoon. Tarpeettomuus ja turhautuneisuus, tulevaisuuden näköalattomuus tai viihtyminen koneiden ja virtuaalimaailmojen parissa johtaa tietysti lapsettomuuteen, mutta elämällä on taipumus selviytyä ja jatkaa niiden reittien kautta, jotka löytävät itselleen merkityksen – jos totaalisia katastrofeja ei tule väliin. Uskon siitä huolimatta, että Hawking on oikeassa – ihmisen tulee antaa kehittää itseään ja tulevaisuudessa varmasti nähdään ihmisen ja koneen yhdistelmiä.

Heinleinin aikanaan keksimät Waldot, etäasennuksissa käytetyt robottikädet saavat rinnalleen yhä useampia, kiinteästi ihmiseen kytkettyjä osia. Kauempana tulevaisuudessa on luultavasti myös aika, jolloin keskustellaan ihmisen määritelmästä. Ihmisoikeudet tulevat yhteiskunnalle kalliiksi eikä niitä anneta kaikille. Esimerkiksi eläkkeen maksaminen koneaivoiselle kyborgille on liikaa.

Uudet keksinnöt antavat yksilölle tai pienelle ryhmälle yhä suuremman vallan ilman, että nämä saavat muita ihmisiä vapaaehtoisesti tai alistettuna puolelleen. Erilaisten automaattien kyky levittää tuhoa kasvaa jatkuvasti. Tunnette varmaan lauseen: “Erehtyminen on inhimillistä, katastrofiin tarvitaan tietokone.” Ongelmalle on perimmältään kolmenlaisia ratkaisuja. Bill Joyn esittämä voimakas yhteiskunnan valvonta, joka voi toteutua ainoastaan Uljaan Uuden Maailman kaltaisen totalitäärisen yhteiskunnan kautta. Staattisuudessaan sellainen vastaa Platonin ideaalia, mutta ylhäältä johdetussa pakkovallassa on korruption ja sodan vaara, joista historian kuluessa on liian paljon kokemuksia. Toinen mahdollisuus on vanhoista pikkukylistä tuttu läpinäkyvä yhteiskunta, josta ensimmäiseksi kirjoitti David Brin. Läpinäkyvässä yhteiskunnassa avoimuus on viety niin pitkälle, että kaikki voivat tietää toistensa asioista. Tällaisessa yhteiskunnassa keskitetyn valvonnan ongelmia ei ole, mutta hedonistisista arvoista pitäisi siirtyä takaisin yhteisöllisiin arvoihin. Kreikan kielessä sanan yksityinen synonyymi on idiotiko, joten demokratian kehdossa läpinäkyvyyden idea on tunnettu. Kolmas vaihtoehto on sietää kohonnutta riskitasoa ja kehittää keskitetysti yhä tehokkaampia ratkaisuja selvitä riskitilanteista. Luultavasti kaikki kolme suuntaa kehittyvät rinnakkain eikä valintaa kyetä tekemään.

Näiden uhkakuvien jälkeen on tärkeätä palata automaation positiivisiin puoliin. Kreikkalaisille vapaille miehille työ ei ollut elämän keskeisin sisältö. He kokivat elämänsä merkitykselliseksi osallistumalla keskusteluihin elämästä, taiteesta ja yhteiskunnasta. Meidän elämämme on kovin materialistista ja itsekeskeistä. Elämässä on muutakin kuin helposti automatisoitavia rutiineja. Hyvin tehty työn automatisointi antaa meille vapauden käyttää enemmän ajastamme elämän merkitysten etsimiseen, ihmissuhteisiin ja uusien menetelmien ja parannusten keksimiseen. Automaation ansiosta meidän kannattaa istua vaikka vuosi puun alla odottamassa hyvää ajatusta kuin huhkia otsa hiessä huonoilla välineillä. Tuottavuutta ei enää revitä selkänahasta - myös kiireen voi unohtaa. Meidän on pyrittävä muuttamaan yhteiskuntaa ja itseämme. Inhimillisyyden, merkitysten ja mahdollisuuksien pohdinta kuuluvat ihmiselle. Tiskien hoito ja pudonneiden omenoiden poiminta kuuluu roboteille.