Järjestötoiminta sähköisessä murroksessa

JÄRJESTÖJOHDON TULEVAISUUSSEMINAARI 24.10.2002

Arvomaailman ja rakenteiden muutokset ajavat sähköiseen asiointiin

Risto Linturi, www.linturi.fi

Arvoisa yleisö,

on monia yksinkertaisia kysymyksiä, joihin yksinkertaiset vastaukset ovat vääriä. Yleensä monimutkaisetkin vastaukset ovat vääriä, mutta niiden kanssa pärjätään jotenkin. Jotkut vastaukset ovat liian kipeitä – siksi ongelmat pahenevat.

Aloitan Myyrmannista; Siitä on tietysti jo puhuttu, mutta räjähdys liittyy monella tavalla arvomaailman ja rakenteiden muutoksiin ja sähköiseen asiointiinkin.

Mannerheimin lastensuojeluliiton puheenjohtaja, professori Tuula Tamminen kirjoitti lauantain Helsingin Sanomissa pommi-iskun syyn löytyvän tietoteknisistä laitteista. Hänen mukaansa verkot ovat vähentäneet lasten ja aikuisten keskinäistä läsnäoloa samalla, kun virtuaalimaailma on vääristänyt käsityksen todellisuudesta.

Vastustan tätä selitystä yhtä paljon kuin vastustan Petteri Järvisen paria päivää aiemmin samassa lehdessä korostamaa käsitystä, ettei verkkoja valvomalla saavuteta mitään, koska todelliset syyt ovat muualla. Molemmat korostivat lapsista välittämisen merkitystä, josta kaikki tietysti olemme samaa mieltä, mutta se ei tunnu auttavan. Julkinen verkko on virtuaalinen tori ja torillakin poliisi käy joskus korjaamassa talteen osan pahimmista häiriköistä, vaikka tori ei olisi pahuuden tyyssija.

Olisi yksinkertaista kuvitella, että rikollisuuden ja muista piittaamattomuuden perimmäisenä syynä olisi puutteellinen kotikasvatus tai tietoverkot. Arvostettu sosiologi, Francis Fukuyama osoitti kirjassaan “The Great Disruption”, miten rikollisuus kasvoi Yhdysvalloissa viisikymmenkertaiseksi viisikymmenluvulta yhdeksänkymmenluvulle. Useimmissa Euroopan maissa kasvu oli kaksikymmen- tai kolmikymmenkertainen. Japanissa kasvu oli huomattavasti vähäisempää. Fukuyaman mielestä Japanin suojasi arvomaailman ja tapakulttuurin yhteisöllinen luonne. Länsimaissa hedonismi, teollisen yhteiskunnan synnyttämä itsekeskeinen ja itsekäs arvomaailma on edennyt paljon Japania pidemmälle.

Arvomaailman muutosta ennakoi Jules Vernen 1863 kirjoittama kirja, Pariisi 1900-luvulla. Kirja kuvaa, miten tuotannon pääomavaltaistuessa ihmiset muuttuvat kasvottomiksi liukuhihnan osiksi sekä työn tekijöinä että omistajina. Verne sanoi tämän johtavan kannattavuuden ja tehokkuuden palvontaan ja siihen, että runouden arvostus laskee ja vuoteen 1960 mennessä kreikan ja latinan opetus kouluissa loppuu. Filosofit puhuivat samoista asioista viime vuosisadan alussa ja sosiologit puolta vuosisataa myöhemmin. Chaplin esitti nykyaikansa siinä välissä.

Alvin Toffler selitti menestysteoksessaan Kolmas Aalto, miksi tämä arvomaailman itsekeskeistyminen kuuluu toisen aallon teolliseen logiikkaan. Ydinperhe piti saada maalta kaupunkien tehtaisiin. Vanhan ajan kunnia velvoitti hoitamaan isovanhemmat ja heikossa asemassa olleet muut sukulaiset. Heidät piti ilman tunnonvaivoja saada jättää yhteiskunnan kontolle ja muuttoliikettä estäneet kunnian ja yhteisöllisen luottamuksen rakenteet piti korvata yhteiskunnan sopimuksellisilla ja juridisilla rakenteilla ja yhteiskunnallisella arvomaailmalla. Emme enää olleet vastuussa toinen toisillemme vaan yhteiskunnalle. Ei enää ollut naapurin asia, mitä teimme – vaikka olisimme potkineet mummoja kaduilla. Se oli meidän ja vallanpitäjän välinen asia.

Mainokset sanovat itsestäänselvyytenä; osta kalleinta, olet sen arvoinen. Yksityisyyden suojaa tarvitaan siihenkin, ettei tarvitse kärsiä seinänaapureiden paheksunnasta, vaikka söisi kaviaaria, kun talon toisessa päässä syödään kaurapuuroa. Auttamisen motiiviksi yhteisöllisyydessä riitti, että apua tarvittiin. Nykyään jopa perhesuhteissa kysytään: mutta mitä hyötyä sinulle itsellesi siitä on? Sitä ei ennen yleensä kysytty, yhteisöllinen arvo riitti. Muutos on ollut suuri.

Yksityisyyden suoja on tullut meille pyhäksi arvoksi jopa siinä mittakaavassa, että kritiikki sitä vastaan on vaikeaa. Halutaan kyllä hyväksyä pakon edessä joku viranomainen, joka ikään kuin edustuksellisesti vallanpitäjän kautta valvoo rikollisten tekemisiä, mutta naapureiden katseilta halutaan olla suojassa.

Kreikassa demokratian ajatuksiin kuului yksilön vapaus. Atomos merkitsee yksilöä myös ihmisistä puhuttaessa. Siitä huolimatta yksityinen kääntyy kreikan sanaksi idiotiko. Idiooteiksi kutsuttiin niitä yksilöitä, jotka eivät paljastaneet ajatuksiaan ja tilanteitaan, eivät osallistuneet demokratiaan.

Nyt alkaa olla ilmeistä, että yksityisyyden suoja on idioottien suojaa. Valtion järjestämä vakoilu on vain rakenne yksityisyyden suojan vahvistamiseksi ja hedonististen arvojen suojelemiseksi – jatkoa samalle idioottien suojalle. Mutta jätetään tämä polku ja siirrytään transaktiokustannuksiin.

Tietokoneistuminen, internet ja lähes telepatian asteen saavuttanut kännykkäkulttuuri ovat laskeneet transaktiokustannuksia. Ulkoistaminen on muuttunut hierarkioiden kautta hallinnointia edullisemmaksi. Alihankkijat pääsevät käsiksi yhteisiin tietoihin yhtä helposti kuin omat työntekijät – jopa satunnaisesti ja suunnittelematta.

Joustavat tuotantolinjat, logistiikan automaatio ja tietojärjestelmien jatkuva kehittyminen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kopioita syntyy halvalla, tavarat siirtyvät rajojen yli, tehtaasta asiakkaalle, lähes yhtä halvalla kuin tukkukaupasta vähittäisliikkeen varastoon. Tofflerin ennakoimasta yksilöllisestä tuotannosta ei enää olla kovin kaukana. Japanilaiset tutkivat jo kopiokoneen kokoisia, aluksi kauppoihin ja viimein kotitalouksiin asennettavia pienoistehtaita kymmenine pienoiskokoisine teollisuusrobotteineen. Tanssivia, jalkapalloa pelaavia ja karaokea laulavia robotteja heillä jo on. Tuskin vie valtavan pitkään ennen kuin robotit voisivat käydä kaupassa.

Hakukoneestaan kuuluisa Google tarjoaa kahta mielenkiintoista kokeilupalvelua. Googlen News osoitti minulle, että tietokoneohjelma valitsee kiinnostavampia uutisaiheita etusivulleen kuin Reutersin tai CNN:n päätoimittajat – ja laajemmin. Tekniikkasivuilla oli tänään linkki Hesarin Nokia-juttuun ja etusivulla on ollut Myyrmannista ja Kaurismäen protestista. Googlen kysymyspalsta on esimerkki sellaisesta automaattisesta verkotetun freelancetyön välittämisestä, jota olen muutaman vuoden ajan odottanut. Googlen sivuille voi asettaa työtehtäviä ja hinnoitella ne. Tehtäviin ensimmäisen kelvollisen vastauksen antanut saa maksun. Maksumenettelyä en vielä ehtinyt selvittää, mutta on vain ajan kysymys, milloin ratkaisut ovat kelvollisia ja virtuaaliyritykset tätä todellisuutta.

Olin Tietoyhteiskuntafoorumin jäsen, kun sähköisestä identiteetistä alettiin puhua. Suurin osa lomakkeista latautuu jo verkosta ja monissa tapauksissa niiden täyttäminenkin jo onnistuu verkossa. Kansalaisen sähköinen tunnistaminen ei kuitenkaan ole kunnolla edennyt. Tarve ja palvelut eivät ole kohdanneet. Sähköinen pankkiasioiminen, verkon kautta tilaaminen ja informaation jakelu ovat toisaalta edenneet nopeasti. Hyvin monet asiat voi jo hoitaa verkon kautta. Nyt sähköistä tunnistusta koetetaan istuttaa kännykkään. Sähköinen maksaminen kännykällä laajenee lupaavasti ja vauhdittuu, jos tekniikan kömpelyyksistä päästään eroon.

Yksityisyyden suojan lisäksi olemme oppineet arvostamaan kännykän ja tietoverkon tarjoamia mahdollisuuksia. Asiat voi hoitaa ajasta ja paikasta riippumatta. Huomasin pari vuotta sitten, että tuosta vapaudesta oli tullut minulle niin tärkeä arvo, että tapaamisten sopiminen kalenteriin tuntui vaikealta. Olin niin kiintynyt vapauteeni, että koin ajan ja paikan sitomisen vapautta rajoittavaksi. Sovin nykyään mieluummin tapaamisia samaksi päiväksi tai huomiseksi kuin viikon tai kuukauden päähän – ja vielä mieluummin hoidan asian puhelimessa tai verkossa aikaa sopimatta. Tarve ihmisten tapaamiseen kasvokkain ei ole kadonnut mihinkään, mutta tarve tyydyttyy koirapoluilla, kotona ja niissä tapaamisissa, jotka jäävät jäljelle entistä pidempinä.

Kun transaktiokustannukset ovat laskeneet ja ulkoistaminen lisääntynyt, on ihmisten yhä useammin ja jokaisella organisaatioportaalla asioitava organisaation ulkopuolisten ihmisten kanssa. Ennen oli johtajien hyvä veli –verkostoja, joissa sopimuksia tehtiin ja luottamus toimijoiden kesken syntyi. Nyt luottamuksen piirin tulee olla paljon laajempi, jotta sopimiseen ja taustojen selvittelyihin ei tarvitse käyttää kaikkea aikaa. Turvallisuuden takaajia yrityksille ovat tietysti pankit, verottaja ja Luottokunta, mutta nämä eivät nykymaailman laajoissa verkostoissa riitä.

Yhä enemmän luottamus syntyy huhuista ja muusta maineesta. Nämä leviävät verkoissa laajemmin ja nopeammin kuin kyläraiteilla ja verkoissa alkaa olla mielipiteitä meistä jokaisesta. Kun maine tai kunnia käyvät tärkeiksi, nousee niiden arvostus jälleen korkeammalle. Samalla kiihtyy taistelu mekanismeista, joilla maineen menetys estetään öykkäröinnistä huolimatta. Idiootit haluavat salaisuutensa.

Joustavat tuotantolinjat, jakelulogistiikka ja internet ovat muuttaneet pelisääntöjä. Luovuudesta ja ainutkertaisten tuotteiden aineettomista oikeuksista on tullut tärkein vaurastumisen väline. Tämä näkyy myös arvomaailmassa. Luovuuden arvostus on noussut ja immateriaalioikeuksista taistellaan yhä kiivaammin. Jules Vernen aikaan niiden perään ei juuri kukaan kysellyt. Mestarit saivat rahansa mestaroinnista ja kopioiden tekijät kopioinnista. Kunnia oli keksijän tai säveltäjän suurin palkka.

Vapaus ajasta ja paikasta sekä tottumus helppoihin transaktioihin lisäävät sähköisen asioinnin tarvetta. Tällainen mekanismi muuttuu kierteeksi. Mahdollisuuksien lisääntyminen tuo lisää välineitä, tottumusta ja tarvetta. Luovuuden arvostuksen myötä impulsiivisuudenkin arvostus nousee. Erilaisuutta arvostetaan jo, vaikka läpi historian se on nähty enimmäkseen omituisuutena ja itsekeskeisyytenä.

Transaktiokustannusten aleneminen ja kehitys merkitsevät kompleksisuuden teorian mukaan pyörteisyyden lisääntymistä kaaoksen rajalla. Koska yhä pitemmälle etenevä ulkoistaminen helpottaa itseorganisoituvuutta ja tämä toimii tehokkaimmin kaaoksen reunalla, olemme koko ajan kasvavien riskien keskellä niin kauan, kuin nopea kehitys jatkuu. Fukuyaman mukaan ihmiset pitkän päälle itseorganisoituvat ja sosiaalistuvat hyviin suuntiin, mutta välillä nopeissa muutoksissa rakenteet sortuvat tai räjähtävät - tehokkuuden kasvaessa yhä kekseliäämmillä ja tuhoisammilla tavoilla. Tuhojen suuruudesta en ole yllättynyt, ellei joku kehittää autotallissaan tavan loukata satoja miljoonia ihmisiä kerralla. Sadoista ja tuhansista on jo tulossa jokapäiväisiä uutisia.

Nykyäänkin on ihmisiä, jotka epämiellyttävien asioiden pelossa mieluiten hoitavat asiansa virastoissa ja kauppakeskuksissa tai asematorilla vierailematta. Pelot varmasti lisääntyvät ajansäästötarpeiden lisäksi. Pankit lisäksi ymmärsivät jo aikaa sitten, miten paljon helpompaa on, jos asiakkaat tallentavat itse tietonsa tietoverkkoihin. Vähitellen sen ovat ymmärtäneet muutkin. Monet syyt ajavat sähköiseen asiointiin.

Johtaako kehitys amerikkalaistyyppisiin suljettuihin ja vartioituihin asuinalueisiin ja asiointialueisiin tai siihen automaation irvikuvaan, jossa me kaikki istumme nenä ruudussa käyttämässä sitä automaatiota, josta automaation meidät piti vapauttaa? Rakentaessamme nykyistä asuntoa kävimme monissa liikkeissä. Puolisoni kehotuksesta poistuimme melko nopeasti niistä, joissa mitään henkilökohtaista palvelua ei tuntunut olevan saatavilla.

Edelleen ihmiset arvostavat toisten ihmisten neuvoja. Sähköisten palveluiden takaa on saatava kontakti vaikka puhelimitse. Useimmat ihmisten kysymykset alkavat sanoilla: “Minulla on sellainen tilanne tai ongelma…” Tuollaiseen kysymykseen on koneen hyvin vaikea vastata eikä se kunnolla löydy hakupuista vaan vaatii empaattisen asiantuntevan ihmisen. Luotettavuus vaatii myös tunteen siitä, että palvelulla on kasvot ja ihminen, jonka voi ainakin haukkua, jos palvelu epäonnistuu.

Empatiaa tarvitsemme kasvavassa määrin muutoinkin. Vaikka aluksi väitin professori Tammisen tiettyjä näkemyksiä vastaan, tuntui hänen kokonaisajatuksensa vastaanpanemattomalta. Ihmiset tarvitsevat toisiaan ja fyysistä läsnäoloa ei voi kokonaan korvata tietoverkoilla.

Abraham Maslow määritteli ihmiselle tarvehierarkian, josta on tullut todistamattakin tärkeä opinkappale jälkipolville. Kun olemme tyydyttäneet fyysiset tarpeemme, olemme kiinnostuneet turvallisuustarpeista. Kun nekin on tyydytetty, haluamme kuulua johonkin ja sen jälkeen haluamme tyydyttää arvostuksen tarpeen. Jos sekin on tyydytetty, haluamme tyydyttää uteliaisuutemme ja sitten haluamme toteuttaa itseämme – haluamme olla merkityksellisiä.

Ihmisten suuri tragedia on, että välittäminen rajoittuu vain siihen ryhmään, johon onnistumme samaistumaan. Jos luodaan rajoja, ovat rajojen ulkopuoliset usein vain välineitä, joita voi huvikseen rikkoa. Kyse ei ole ymmärryksestä tai sen puutteesta vaan siitä, minkä ryhmän osaksi sosiaalistuu. Toiset kasvavat ihmiskunnan osaksi, jotkut eliömaailman osaksi ja jotkut oman perheensä osaksi tai kaveripiirin osaksi eikä muiden elämästä sitten tarvitsekaan välittää. Mutta merkitystä pitää saada, ja siihen käy aseeksi puukko tai pommi, kunhan olemassaolo on vaikuttanut johonkin. Televisio ei katsojia huomaa eikä täytä merkitysvajetta.

Järjestötoiminta on kuulumista johonkin. Se on monille myös arvostuksen saamisen paikka. Urheilussa ja harrastetoiminnassa arvostetaan myös niitä, joiden kanssa kilpaillaan. Edunvalvontajärjestöissä tehdään usein laajojen ryhmien eteen työtä ja ajetaan yhteisiä asioita. Järjestöt toteuttavat myös demokratian keskeisen tarpeen – kokoontumisvapauden, joka maantieteellisesti organisoidusta demokratiasta puuttuu.

Toivon, että mahdollisimman moni sekä verkkojen kautta että fyysisesti saadaan mukaan moninaiseen järjestötoiminnan kenttään. Olen huomannut, että tietoverkoissakin keskustellessa syntyy ystävyyssuhteita ja yhteisöjä, kuten aikaisemmin harrastamassani radioamatööritoiminnassa. Järjestöt ovat yhteiskunnan itseorganisoituvia rakenteita ja uudistumisten kautta lunastavat paikkansa aina uudelleen. Globalisoituminen luultavasti tuo kuvaan enemmän maantieteelliset rajat ylittäviä järjestöjä, joissa fyysisen kanssakäymisen merkitys on vähäisempi, mutta toivottavasti mahdollisimman moni järjestö säilyttää inhimillisen kanssakäymisen ja keskustelullisen muodon. Virallisiksi instituutioiksi muuttuneilla koneistoilla ei ole ihmisille annettavaksi muuta kuin yksittäisiä etuuksia, sääntöjä ja määräyksiä.

Lopuksi palaisin tuohon yksityisyyden suojaan. On hyvin tärkeää, että lainsäädäntö turvaa yksilönvapauden suurten yritysten ja institutionaalisen vallan painostusta vastaan. Minä en esimerkiksi uskaltanut vastata Skientologien psykologisiin kyselyihin, koska olen pelännyt, että he isommilla resursseillaan löytäisivät minusta jonkun heikkouden, jota käyttäisivät hyväkseen. Kaksi ystävää on vuosia sitten mennyt sitä reittiä. Minä en usko olevani erehtymätön. Amerikkalaisetkaan eivät pelkää suotta. FBI:tä 48 vuotta hallinnut J. Edgar Hoover mitä ilmeisimmin kiristi pitkän virkakautensa aikana presidenttejä valtaa saadakseen. Neuvostoleirin vakoilu ja vallankäyttö ovat myös osoitus siitä, että kansalaisten on ollut syytäkin piiloutua.

Mutta maailma on monelta osin muuttunut. Hulluja ja muista piittaamattomia on ollut aina ja turbulenssin lisääntyessä heidän määränsä lisääntyy.

Globalisaation ja tribalismin lisääntyessä yhä useampi ihminen kokee yhteenkuuluvuutta muihin kuin ympärillään oleviin ihmisiin. Nykyajan hullujen ja itsekkäiden on paljon entisiä helpompi aiheuttaa tuhoa vaikkapa sähköisen asioinnin keinoin. Joka vuosi keksitään yhä tehokkaampia tuhoamistapoja ja kaupungit sekä muut logistiikan vaikutuspisteet tihenevät. Vakoilulla kehitystä ei estetä.

Toivon, että verkottumisen dynamiikan vuoksi avoimuus lisääntyisi. Toivon, että siirtyisimme David Brinin Transparent Societyn kuvaamaan yhteiskuntaan, jossa seinät ovat lasia ja naapurien muihin vaikuttavat teot näkyvillä. Olemme menossa siihen suuntaan. Bugbearin jakelemana olen saanut varsin ison määrän minulle ilmeisesti kuulumatonta sähköpostia. Huhut kulkevat ja kaikki paljastuu kuin vanhassa pikkukylässä pikkupoikien kurkkiessa jokaisesta oksanreiästä.

On tietysti hankala ajatus, ettei saa kaivaa nenää rauhassa. Mutta vallanpitäjä ei voi käyttää vakoilutietojaan väärin, jos hekään eivät saa kaivaa nenäänsä rauhassa. Ja yhteisistä asioista välittäminen väistämättä lisääntyy, jos koiraansa ennen rauhassa hakannut kylänmies tietää, että siitä eivät muut pidä. Yhteisöllinen arvomaailma syntyy vain sitä kautta, että yhteisö tietää, miten yksilöt toimivat.

Toisena vaihtoehtona on sitten se kieltojen ja keskitetyn valvonnan – totalitarismin uhan polku. Mitään helppoa ratkaisua ei ole – on pään pensaaseen laittamista, jos ajattelemme, että ongelmat ratkeavat vakuuttelemalla toisillemme, että lasten kanssa täytyy viettää aikaa ja väkivaltaohjelmia vähentää. Tästä huolimatta teen pääosan töistäni nykyään kotona ja suosittelen sitä muillekin.

Järjestöihin kuulumistakin suosittelen ja sitäkin, että kuntien ja valtion tehtäviä siirretäisiin osuuskuntien kaltaisille järjestöille. Yhä suurempi osa asioista hoidetaan verkkojen kautta eikä maantiede enää ole meitä selkeästi yhdistävä asia. Maantieteellisessä jakautumisessa demokratian perusluonne ei enää kunnolla toteudu ja siksi politiikka ei enää jaksa innostaa. Järjestöt itseorganisoituvuudessaan ja joustavuudessaan tarjoavat massiiviseksi paisuneita kuntien ja valtion organisaatioita paremman pohjan monien asioiden hoitamiseksi.