Tietotekniikan liiton teemapäivä 19. 9. 2000

IT 2000 – GET TOGETHER

VISIO

Risto Linturi

www.linturi.fi

Arvoisa yleisö,

opin TKK:lla kahdeksankymmenluvun taitteessa Mooren lain. Se oli visio, jonka varaan olen monet muut uskomukset rakentanut. Se oli myös Alvin Tofflerille yksi perusta, johon hän rakensi teoriansa Kolmannesta Aallosta – informaatioyhteiskunnan synnystä ja merkityksestä organisaatiorakenteille ja ihmisille. Visio on aina harhanäky, mutta usein se on ohjannut oikeaan suuntaan.

Orwellin isoveli-visio yhdessä vapaan markkinatalouden vision kanssa ohjaa Yhdysvaltoja nyt kohti yksityisyyshysteriaa, vakoilevia suuryrityksiä ja vakoilevaa kansallista turvallisuuspalvelua. Vapaan kilpailun visio on myös ohjannut amerikkalaisen kännykkämarkkinan täydelliseen sekasortoon.

Valistuksen ajan visio lapsista ja lapsuudesta, vallan kuulumisesta kansalle jumalan nimeämän hallitsijan sijaan ja kasvatuksesta ihmisen hyvän luonteen lähteenä ovat taas esimerkkejä ilmeisen onnistuneista visioista.

Visiot voivat olla suuria tai pieniä ja niillä voi olla kamelin selän katkaiseva vaikutus. Muutama vuosi sitten Suomessa käytiin keskustelua sananvapauslain uudistuksesta. Virmavirta oli johtamansa komitean kanssa kehittänyt mietinnön ja lakiehdotuksen, jonka mukaan kaikki internetissä katsottava liikkuva kuva ja ääni pitää tallettaa kolmeksi kuukaudeksi. Tämä tuntui minusta älyttömältä, mutta monesta lainsäätäjän vakavasti ottamasta ihmisestä ehdotus oli ihan ok. Heidän visionsa liikkuvasta kuvasta ja äänestä oli tele-visio ja radio. Moni saattaa muistaa, että tappelin tätä lakiluonnoksen asteelle ehtinyttä ehdotusta vastaan, mutta parhaaksi aseeksi osoittautui visio videokamerasta jääkaapissa, jota kännykällä voi katsella. Se tuntuu leviävän edelleen, viimeksi siitä kysyi Fortune-lehden toimittaja viime viikolla. Visio on selkeässä ristiriidassa lakiluonnoksen viitekehyksen kanssa ja vie ajatukset kaikkeen, mihin yksittäinen ihminen voi tekniikkaa soveltaa ja mihin kukaan ei moisia rajoituksia kaipaa.

Muutaman uudemman vision tarkastelu avaa tietotekniikan tulevia mahdollisuuksia ja merkityksiä. Visiot ovat pääosin Ilkka Hannulan kanssa kirjoittamastani kirjasta Sata Ilmiötä ja niihin yleensä liittyy jokin vallitseva uskomus, jota ne kaatavat.

Monet teollisuusjohtajat vastustavat ajatusta, jonka mukaan talouden pääpaino siirtyisi palveluihin. Väite on, että emme voi elää pesemällä toistemme paitoja. Kuitenkin vaikkapa liikennemerkit ja katukyltit voidaan jättää valmistamatta, kun jokainen näkee kännykästään tai tuulilasistaan samat tiedot.

Viimeisessä Talouselämässä pääkirjoituksessa halveksuttiin kännyköiden ruudulle muurahaisen jälkiä myyviä humpuukkimaakareita verraten heitä paperikoneiden todelliseen ja konkreettiseen arvoon. Mitään niin käsittämätöntä en ole yleensä hyvälaatuisesta Talouselämästä lukenut. Jos joku kykenee saamaan kärpäsen jätöksiä luettavaksemme kaatamalla metsää, tunkemalla sen massiivisiin metalliluomuksiin ja sitten jakamalla sen fyysisesti eteemme, onko se hieno saavutus verrattuna toiseen, joka saa saman ihmisiä ilahduttavan asian tehtyä pelkillä biteillä. Tarvitsemme todella visioita, jotka hävittävät fyysisen, luontoa rasittavan ja rahaa vaativan materian arvostuksen. Bitit tulevat edullisiksi kehitysmaissakin, mutta öljy ei. Silti digitaalikuilusta puhutaan, kuten se pahentaisi vanhaa tilannetta.

Kännykästä tulee lompakko, avaimet, kaukosäädin ja näppäimistö kaikkeen, joka ohjausta tarvitsee. Kännykkä on Suomessa muuttunut telepatiaksi. Ihmiset kykenevät siirtämään ajatuksensa missä tahansa minne tahansa. Sitä ennen kutsuttiin telepatiaksi. Amerikassa näin ei tietysti ole, koska kännykät pidetään kiinni. Ajatelkaa, jos siellä kaikilla olisi kännykkä – kukaan ei voisi soittaa kenellekään, koska kaikki puhelimet olisivat kiinni.

Jos telepatiaksi halutaan kutsua vain ajatusten siirtoa ääntä käyttämättä, sekin hoituu, kun kytketään anturi äänihuuliin, puhesyntetisaattori kännykkään ja puhutaan suu kiinni. Jos kokeilette, huomaatte, että äänihuulet kyllä liikkuvat. Liikeneuvottelut muuttuvat kovin erilaisiksi, kun nämä upotetaan nyt leikkikouluikäisen sukupolven kalloon. Ja vakoilumikrofonejakaan ei tarvitse pelätä, kun puhekin saadaan salattua.

Puheentunnistuksen vielä hieman kehityttyä puhelin muistaa kaiken puhumamme ja voimme kysyä siltä, oliko aamulla puhetta maidosta tai lupasinko todella näille ihmisille jotakin. Puhelin hakee ja toistaa keskustelun äänen perusteella tai avainsanojen mukaan helpommin kuin nykyiset sähköpostin sisältöhakujärjestelmät. Kännykän voi jättää vaikka mihin ja pyytää kiinnostavista asioista tiivistelmän.

Laboratoriokokeissa on koehenkilön aivoista nauhoitettu muistikuvia. Nämä muistikuvat on onnistuttu syöttämään toisten koehenkilöiden kalloon poratuista rei’istä niin, että hajut ja maut ovat siirtyneet suoraan muistikeskukseen kokonaan vastaavien hermojen ohi. Voi olla, että tulevaisuudessa voimme nauhoittaa kokemuksia – ajatelkaa tupakointia. Sitten voi polttaa viimeisen savukkeensa, ja myöhemmin panna kynän suuhun ja toistaa nauhan.

Saman voi tietysti tehdä monelle muulle jutulle. Jo nyt jotkut japanilaiset nuoret miehet ovat rakastuneet sikäläisiin virtuaalisiin uutistenlukijoihin. Onneksi sellainen ei periydy. Bill Joyn Wired-lehdessä esittämä visio, jossa koneet tekevät ihmiset tarpeettomiksi – se on ymmärtämätöntä puhetta. Ihmiset ovat oikeastaan tarpeellisia vain toisilleen. Sellaiset ihmiset, jotka eivät toisia ihmisiä tarvitse kuolevat sukupuuttoon ja jatkossa on jälleen enimmäkseen ihmisiä, jotka toisiaan tarvitsevat.

Bill Joy visioi muitakin kauhuja – nanokiteet olivat hänen kauhutarinansa ja kehityksen voimakas kahlitseminen hänen visionsa. Valitettavasti Huxleyn visio Uljaasta Uudesta Maailmasta, jossa kehitys oli pysäytetty, on jo väljähtynyt. Se olisi saattanut herättää Bill Joyn ymmärtämään, että ihmiskunnan tulisi selvitä keksinnöistään pakottamatta kaikkea pysähdyksiin.

Kuvitelkaa nanokiteillä ihoon tatuoitu kello tai kalloon upotetun kännykän näyttö. Ihossa voi lukea ruumiinlämpö ja tietysti rakastetun olkapäälle tatuoitu käärme voisi liikkua sitä kiivaammin, mitä innostuneempi tämä olisi. Monille insinööreille tämmöinen mittaristo helpottaisi suuresti luonnonilmiöiden hallintaa.

Nanokiteistä ja geeniteknologiasta tulee suuri uusi villilänsi. Kaikenlaisia hilavitkuttimia kytketään parhaillaan langallisesti ja langattomasti verkkoihin. Niistä tulee tietojärjestelmien io-laitteita. Sonyn robottikoira oppi juuri liikkumaan neljällä jalalla, kauppakassit opettelevat lentämään. Saattomuistien ja logistiikan muun automaation avulla paketit kulkevat lähes itsekseen jo suurimman osan matkaa ja ennen pitkää koko matkan. Silmälasien kamerat tunnistavat vastaantulijat ulkonäöltä, varkaiden haju tallennetaan ja robottikoira lentää näiden perässä. Sähköisten kauppapaikkojen arabihenkiset virtuaalikauppiaat katsovat asiakasta silmiin ja lopettavat hinnan tinkimisen, kun asiakkaan pupillit laajenevat kiinnostuksen merkkinä. Virtuaalihahmot ehdollistuvat – Microsoftin Wordikin lakkaa korjaamasta runon säkeiden ensimmäisiä kirjaimia isoiksi nähdessään kirjoittajan irvistykset. Samalla virtuaalihahmot oppivat ehdollistamaan käyttäjiä palkitsemalla oikeista tunteista kuin rakas seuralainen oopperassa vastaamalla katseeseen hymyllä.

Kaikenlaisen hallinnon automatisointi helpottaa halkokauppiasta. Hallinnon säästöt lopettavat satoja tuhansia työpaikkoja, mutta uusia syntyy tilalle – visiot työttömyyden aiheuttamisesta, kehityksestä ja kilpailukyvystä sekä tarpeettoman työn turhuudesta kilpailevat. Toivottavasti ymmärretään, että turha, tarpeeton työ vaikeuttaa turvaverkkojen rakentamista, vaikeuksiin joutuneiden nsotamista jaloilleen ja koulutustason kohentamista. Kehitysmaissakin kerjäläisellä pitää olla kännykkä, koska raha on bitteinä halvempi siirtää ja globalisaation seurauksena kännykät maksavat sielläkin vähemmän kuin hattu tai kengät. Internet muuttuu yhä enemmän vapaavaltioksi, jota yritetään hieman säädellä kansainvälisten sopimusten muodostaman ohutta maailmanvaltiota muistuttavan mekanismin kautta. Virtuaalivaltioitakin syntyy – jo nyt monille ihmisille kotimaa on paikka papereille, sillä ei ole juuri muuta relevanssia kuin hallinnollinen merkitys, kuten Monacon esimerkki osoittaa.

Tietojärjestelmien merkitys tulevaisuudessa kasvaa, koska kaikki tulee liittymään kaikkeen. Tulevaisuudessa pitää kyllä entistä paremmin ymmärtää, että Talouselämän ihannoima paperikone ja sen tietojärjestelmä ei ole niin tärkeä kuin nanokiteiden ja niihin liittyvän ohjelmoinnin merkitys. Pitää ymmärtää, missä automaatio säästää eniten tai tuo eniten sellaista arvoa, jota ihmiset omissa valinnoissaan arvostavat.

Esimerkiksi Java-kielen suosio on osoittanut, että “any device”-konsepti on nähty verkostoituvan maailman kaikkein keskeisimpiin kuuluvana arvona. .NET-arkkitehtuurin myötä myös Microsoft on avautumassa samaan suuntaan. Maailma menee menojaan, suurimmat arvot eivät enää ole organisaatioiden tietojärjestelmissä vaan asioiden liittämisessä toinen toisiinsa maailmanlaajuisesti. Ja ihmisissä.