dGovernment in Finland
TietoEnator, Otaniemi, 20.9.2000
Julkishallinto ja ihminen maailmankylän raitilla
Risto Linturi, kehitysjohtaja
R. Linturi Oyj
Arvoisa yleisö,
lähes kaksikymmentä vuotta sitten tämän järjestävän yrityksen nimi oli Tietotehdas. Tulin taloon, koska yrityksen hallitus päätti 1981, että mikrotietokoneista on tulossa jotakin tärkeää ja alueelle pitää kehittää liiketoimintoja.
Maailma oli kovin toisenlainen. Toffler oli juuri julkaisemassa visionääristä kirjaansa “Kolmas Aalto”. Berliinin muuri ja kaikki muutkin muurit olivat vielä pystyssä, vallanpitäjät vallan kahvoissa kiinni. Vallanpitäjä oli Suomessakin ainoa, joka sai kansalaisille kertoa sähköisten tiedotusvälineiden kautta, uutisten muodossa, mikä on totuus.
Uuden Suomen pääkirjoituksessa, päätoimittajan nimissä peloteltiin tietotekniikan kehittyvän valvovan isoveljen suuntaan. Minä arvuuttelin jo tuolloin kehityksen suuntia ja uskaltauduin yleisönosastokirjoituksessa väittämään, että tekniikan kehitys johtaa hajautumisen suuntaan, informaation runsastumiseen ja isoveljen vallan vähenemiseen. En ole sen jälkeen kirjoitellut yleisönosastoihin, enkä arvostellut lehtien päätoimittajia. Vain mikkihiiri talloo vallan varpailla pelkillä kumitossuilla.
New York Timesin ulkomaankolumnisti kuvaa kirjassaan “The Lexus and the Olive Tree” Berliinin muurin sortumisen jälkeistä aikaa. Hänen mukaansa maailma muuttuu rajattomaksi, kun muurit sortuvat yhä useammista paikoista. Patovallien murtuessa vedet tietysti vyöryvät kovin eri suuntiin.
Yhä useampi valtio on pukeutunut kultaiseen pakkopaitaan ja elää markkinoiden ehdoilla. Ulkomaisia yrityksiä ja pääomia on houkuteltava, jotta osaaminen ja tuottavuus kehittyisivät muun maailman tahdissa. Markkinat jättävät sellaisen alueen, joka ei toimi tehokkaasti tai hankaloittaa ansaintamahdollisuuksia.
Friedmanin mukaan kuninkaat, pääministerit, shaahit ja presidentit muistuttavat yhä enemmän amerikkalaisia osavaltiokuvernöörejä. He laihduttavat hallintoaan ja kiertävät kaupittelemassa omaa osavaltiotaan suuryrityksille ja sijoittajille. Sijoittajat rynnivät villiintyneenä karjalaumana, eläkerahojaan sijoittava vanhus ei helposti tiedä, mihin Aasian paniikki loppuu ja miksi sen vaikutus leviää myös niihin venäläisiin bondeihin ja Meksikoon. Mutta seuraavalla viikolla sijoitetaan taas vaikkapa Kiinan pikkukylien valokaapeleihin. Friedman huomasi matkustellessaan, että nämä valokaapelit olivat todella keskeisimpiä vaalikysymyksiä jopa syrjäisten kiinalaiskylien pormestarinvaaleissa. Suomessa kunnallinen demokratia ei ole ehtinyt vielä niin pitkälle. Vanhat vastakkainasettelut ovat sitkeitä. Kiinassa ne tuhottiin.
Uusista vapauksista huolimatta vallanpitäjä on edelleen monen hierarkian alistava yläpää. Erityisesti julkishallinnossa verkostoitumisen ja itseorganisoituvuuden ajatus on kaukana todesta.
Toissaviikonlopun Helsingin Sanomista luin, miten oikeuslaitos kohtelee itsepuolustukseen syyllistyneitä. Raiskauksen uhri ei yhteiskunnan mielestä saa estää raiskausta, jos raiskaaja siihen kuolisi. Tämä siitä huolimatta, että raiskauksen sekä henkiset, että mahdolliset fyysiset seuraukset ovat ihmisarvon vastaisia. Tässä ollaan saman perimmäisen asian edessä – julkinen valta on ominut itselleen ja niin kutsutulle yhteiskunnalle elämää suuremman roolin.
En halua olla mikään täydellisen vapauden ihannoija. Suomalainen tietoliikenne ja erityisesti kännykkämarkkina osoittaa, miten tärkeitä hyvät pelisäännöt ovat Yhdysvalloissa regulaattori ei ole uskaltanut tehdä mitään ja käyttäjät sekä operaattorit ovat kärsineet toimimattomista markkinoista. Samanlaisia esimerkkejä löytyy muualtakin amarikkalaisesta yritysten vapauksia suosivasta käytännöstä, vaikkapa yritysten vapaasta oikeudesta kaupata yksityisten asiakkaiden kulutustietoja. Siinä annetaan jollekin liian iso valta.
Yhä isompi osa asioista hoituu kuitenkin onneksi valtarakenteista riippumatta ja niihin puuttumatta maailmanlaajuisen avoimuuden ja kanssakäynnin synnyttämien yhteisten arvojen kautta. Onneksi näin, koska reguloinnista on tulossa entistä vaikeampaa. Internet ei ole minkään valtion alueella. Bittimaasta tulee joko oma virtuaalivaltionsa tai sitä hallitaan yhteisen maailmanvallan kautta. Semmoinen on etäällä demokratiasta, koska ihmisillä on niin vähän yhteisiä ajatuksia tarvittavista hallinnollisista asioista ja maailman väestöstä niin pieni osa vielä on verkossa.
Jotta globalisaation vaikutuksia julkishallintoon ja ihmiseen voisi kunnolla pohtia, tulisi kaivella yhteiskunnan luonnetta ja ihmisten arvomaailmaa. Ennen oli yhteisö, josta sittemmin kasvoi yhteiskunta. Yhteisössä ihmiset olivat vastuussa toisilleen, yhteiskunnassa vallanpitäjälle. Yhteisössä tarvittiin yhteisöllisiä arvoja, joihin yksilö voi vedota, yhteiskunnassa yksilöt vetoavat lakiin – kaikki muu on vapaata riistaa.
Olin pari vuotta sitten esitelmämatkalla amerikkalaisen eläkkeelle jääneen ulkomaanpalvelun eli CIA- agentin vieraana. Puhuimme hänen kanssaan arvoista. Hän sanoi, että totuus on tärkein ja minä sanoin, että rakkaus on tärkein. Keskusteluun toi oman mielenkiintoisen jännitteensä sekin, että hänen puolisonsa oli mukana. Tämä kunnioitti rakastavasti miehensä vakaumusta ja osallistui keskusteluun hyvin varovaisesti. Arvot ovat meille tärkeitä ja ne vaikuttavat siihen, miten valitsemme eri tilanteissa: mitä ostamme, miten sitoudumme ja mitä haluamme tehdä.
Jules Verne väitti vuonna 1863, että teollistuminen muuttaa arvomaailmamme. Hän näki rahan kasvavan mahdin ja yksilön hautautumisen koneiston merkityksettömäksi osaksi. Hän visioi autoistuvaa Pariisia vuonna 1863 kirjoittamassaan kirjassa “Pariisi 1900-luvulla”. Tulevaisuuden Pariisi olisi saasteinen ja suuri, kadut niin leveitä, että talot eivät kunnolla mahdu väliin.
Modernismi muutti maailmaa niin nopeasti, että ihmiset kaipasivat vahvoja johtajia näyttämään suuntaa. Kansanosat etääntyivät toisistaan ja erilaisille hitlereille syntyi tilaa. Näin ilmeisesti tapahtuu aina nopeiden murrosten aikaan.
Nyt elämme hieman vernemäistä aikaa. CNN, Reuters ja BBC uutisoivat laajasti lentävän auton. Meillä ollaan aika varovaisia eikä uskalleta moiseen uskoa, ettei leimattaisi propelipääksi, vaikka muutama lehti täälläkin on jo hieman aiheesta kirjoittanut. Julkishallinto kuluttaa kilometriin moottoritietä saman kuin maailmalla lentävien autojen kehitykseen yhteensä laitetaan rahaa. Pienin malli kuluttaa viisi litraa sadalla, painaa alle kolmesataa kiloa ja lentää yli viisisataa kilometriä tunnissa tietokoneen ohjaamana ja laskeutuu kymmenen metrin alueelle. Taitaisi taas maantiede muuttua ja kadut kadota. Vernen ennustamat nukkumalähiöt hajoaisivat työpaikkojen tavoin. Ouluun pääsisi yhtä nopeasti Helsingistä kuin nyt kaupungin laidalta toiselle.
Lentävää autoa ei tarvita markkinoiden rajojen murentamiseen. Rahat ja ajatukset kuljeksivat jo melko vapaasti. Pian kappaletavara ylittää rajat lähes yhtä vaivattomasti. Ajatelkaa saattomuisteja ja kuljetusrobotteja, joiden avulla tavara kulkee ja kirjautuu automaattisesti. Pian yksittäiskappaleen kuljettaminen tehtaalta suoraan asiakkaalle maksaa saman kuin toimitus tukkukaupan varastoon. Tukkukauppa muuttuu tietokoneohjelmaksi, ja varasto siirtyy pyörille tai siiville. Rajojen taakse jääville tämä merkitsee kilpailukyvyn romahtamista, rajojen avaajille, eritoten kehitysmaille, tilastojen jo osoittamaa kiihtyvää talouskasvua.
Me elämme nyt kiireen seassa. Tuottavuus revitään selkänahasta. Toisaalta koneet tekevät tavaraa yhä automaattisemmin ja ihmiset siirtelevät papereita pinosta toiseen, vaikka koneet osaisivat senkin.
Pian sähköinen maksuliikenne, logistiikan automatisoituminen, standarditilikartta ja monet muut kehitelmät vievät työn lukuisalta joukolta kaikenlaisia paperisotkuja tuottavilta ja kirjaavilta taloushallinnon ammattilaisilta. Tämä hyödyttömäksi muuttuvan työn eliminointi on välttämätöntä, jotta hyvinvointiyhteiskunta voidaan säilyttää. Papereita siirtämällä emme turvaverkkoja voi ylläpitää emmekä saa autetuksi kaatuneita takaisin jaloilleen ja vähävaraisille kaikki on liian kallista, yrityksille liian tehotonta ja kansalaisille ankeaa.
Taloushallinnon automatisoinnin aiheuttamat kansantalouden säästöt näkyvät kymmeninä miljardeina. Internetissä tilattavissa oleva koivuhalko, joka maksetaan sähköisesti vapauttaa yrittäjän monilta murheilta. Kilpailukyky kasvaa, jos internet leviää niin, että se on riittävän suuri markkina ja riittävän helppo toimintatapa.
Meneillään oleva tietoyhteiskuntakehitys ja verkostoituminen vapauttavat monet ajan, paikan ja organisaatioiden kahleista. Alkavan päivän työ voi löytyä internetistä, jonkun tekijää kaipaavan kotisivulta.
Työtä voi kokeilla hetkisen ja bittikukkarossa näkyy kaiken aikaa, miten homma onnistuu. Työ tehdään verkossa, maksu saadaan tietämättä työn tekijää tai teettäjää. Joku tulevaisuudessa organisoi tämänkin yritystoiminnan, jossa yritys on pelkkä tietokoneohjelma. Swissair teettää kaiken kirjanpitonsa Intiassa. Laatu on hyvä ja hinta halpa ja materiaali kulkee tietoliikenneteitse molempiin suuntiin lähes välittömästi. Milloin ensimmäinen suomalainen julkishallinnon yksikkö tekee saman, jotta nekin luovaan työhön sopivat kansalaiset voisivat mennä Nokian palvelukseen?
Valtiorajat ja etäisyys ovat bittimaassa merkityksettömiä, pian myös kielirajat poistuvat kielenkääntöautomaattien tieltä. Köyhyyskään ei ole tulevaisuudessa yhtä suuri este. Uusi tekniikka on paljon vanhaa halvempi ja tehokkaampi. Verottaja ja järjestöt ovat ihmeissään, mutta kehitysmaissa näkyy valoa, yhä suurempi osa maailman aivokapasiteetista on käytössä. Osaava ammattilainen yrityksineen joutuu kilpasille koko maailman kanssa. Eikä vain ihmisten, myös ajattelevien koneiden.
Hierarkiat purkautuvat, kun transaktiokustannukset laskevat ja ulkoistaminen muuttuu halvemmaksi kuin valtahierarkian kautta hallinnointi. Työ tehdään yhä useammin suoraan asiakkaalle, ei esimiehelle. Suomessa ollaan onnellisen pitkällä tässä suhteessa. Meidän kulttuurimme sopii verkostoyhteiskuntaan monia maita paremmin. Yhdysvalloissa ja Saksassa esimerkiksi työ todella tehdään esimiestä miellyttämään. Meillä haukutaan esimies ainakin selän takana, jos työkalut ovat huonoja tai käsketään tekemään hyödytöntä työtä. Uskollisuus työlle on paljon suurempaa kuin uskollisuus esimiehelle. Näillä vahvuuksilla Suomi pärjää, kunhan hallinto uskaltaa luottaa kansalaisiinsa ja purkaa valtahierarkioita.
Uudet työpaikat löytyvät luovuuden ja empatian saralta. Ensin vaurautta luotiin alistamalla muut väkivalloin. Seuraavaksi vauraus syntyi kauppaa käymällä, kun kaupparuhtinaat hallitsivat harvoja tiedonsaantireittejä ja kuljetusvälineistöä. Tiedonsaannin ja jakelun parannuttua valta siirtyi teollisuuspohatoille, sitten jakelukanavan ja markkinoinnin haltijoille ja tiedonsaannin entisestään parannuttua tulevilla odotuksilla pelaaville sijoitusparooneille. Jokaisessa vaiheessa vaurauden painopiste siirtyi vaiheeseen sopivimmalle kulttuurille. Nyt valtaosa vauraudesta alkaa olla bittejä. Bittien valmistaminen ja jakelu eivät maksa juuri mitään ja käyttöarvokin keskeisissä tuotteissa paranee määrän lisääntyessä. Tämä tarkoittaa, että toisiksi paras ei saa mitään eikä karkuun pääse, kun rajaton verkko ulottuu kaikkialle. Suomalainen itsepäisyys on vihdoin arvossaan.
Ajatelkaa Nokiaa tai Lucasin yhtiötä. Luovuus on noussut sijoittamisen ja teollisen tuotantokoneiston tai jakelukoneiston edelle. Mitä tämä tarkoittaa työn kannalta? Mitä yksittäisen työntekijän kannalta merkitsee se, että luovuus on tärkeää.
Minulla oli sellainen tehtävä, jossa piti saada julkisuutta aikaan. Ei kannattanut ravata kolkuttelemassa ovia. Ennemmin kannatti kuljeksia ulkoiluttamassa koiraa ja istua kallioilla miettimässä virtuaalisia kaupunkeja, videokameroita jääkaapeissa ja automaattisia ovikelloja tai sitä, miksi suomalaisilla on paljon kännyköitä. Parin vuoden miettimisellä sai pääosan maailman johtavista medioista tänne - kymmenien vuosien hikisellä ravaamisella ei olisi saanut mitään aikaan.
Aldous Huxley kirjoitti lähtemättömän jäljen ihmiskunnan tajuntaan. Vuonna 1932 julkaistu “Uljas uusi maailma” kuvasi monien keksintöjen jälkeistä muuttumatonta aikaa, jossa vanhan ajan yhteisöllisyys oli korvautunut hyvin selkeillä yhteiskuntarakenteilla. Vallanpitäjät olivat pysäyttäneet kehityksen. Valta pelkää vapautta. Lentävä auto, internet ja kännykkä edustavat vapautta, teollisyhteiskunta jäykkiä rakenteita. Itseorganisoituvat rakenteet ja niiden muodostamat kompleksisuuden teoriaa noudattavat rakenteet sekä kaaosteorian mukaiset tapahtumat ovat elämää, jonka hallitseminen on mahdollista ainoastaan alistamalla.
Alvin Toffler selitti teollista murrosta kirjoissaan, mutta näki sen ohi. Myös yksi arvostetuimmista nykytutkijoista, Francis Fukuyama ennakoi kirjassaan “Great Disruption” valonpilkkeiden näkyvän. Kaikissa länsimaissa räjähdysmäisesti yleistynyt sosiaalisten sopimusten ja järjestyksen rikkoutuminen tuntuu saavuttavan joitakin lakipisteitään. Koska vapaus on lisääntynyt, on ilmeisesti uusia yhteisiä arvoja löytynyt riittävästi häiriöiden hillintään.
Fukuyamaa lukenut Martti Ahtisaari kertoi kahdessa kuulemassani puheessa, miten hän uskoi verkostoitumiset vaativan sektoriajattelun purkamista ja kiinteiden valtahierarkioiden murtamista. Tämä ei ollut instituutioiden yhteiskunnassa mieluisaa puhetta. Tätä puhetta ei myöskään näkynyt siteeratun lehdissä. Vallan varpaille ei sovi astua edes isoilla kengillä ja vielä Suomessa on valtaa jäljellä. Mutta huomatkaa, miten Ahtisaari vaikutti suomalaiseen yhteiskuntaan lähentämällä vallanpitäjiä ja kansalaisia, romuttamalla institutionaalista valtaa. Presidentti Koivisto tuki hierarkista valtaa. Siinä hän oli Kekkosen kaltainen, vaikka ei ehkä halunnutkaan kaikkia vallanpitäjiä itse valita. Hän näki hallinnon hallintona, kun Ahtisaari näki sen kansalaisia palvelevana verkostona. Toivottavasti historia osaa Ahtisaarta arvostaa.
Jokainen aikakausi on merkinnyt arvomaailman muutosta. Meidän arvomme ovat olleet itsekkäitä, hedonistisia. Joukkotiedotusvälineet keräävät meidät lukemaan tai katsomaan mainoksia, jotta ostaisimme samoja tuotteita samaan aikaan. Näin meidän on tehtävä, jotta sarjatuotanto toimisi tehokkaasti. Mainokset kertovat, että saamme keskittyä itseemme ja omaan hyväämme, meidän ei tarvitse välittää muista. Yksityisyyden suoja on nostettu niin korkealle, etteivät muut edes näe, mitä teemme. Meidät kasvatetaan täyttämään paikkamme tuotantoketjuissa.
Verkostoituminen tarkoittaa paluuta vanhaan kyläyhteisöön, jossa jokainen oli julkisuuden henkilö. Verkostoituminen tarkoittaa myös paluuta kisällikulttuuriin, jossa ihmisten runsas keskinäinen vuorovaikutus korvaa nykyiset organisaatiolokerot.
Verkostojen kautta elämämme palaa läpinäkyväksi. Läpinäkyvyyden tullessa ja hierarkisen vallan vähetessä kunnia ja yhteisölliset arvot muuttuvat jälleen tärkeiksi. Rehellisyys, luotettavuus ja empatia auttavat tulevaisuudessa paljon pitemmälle kuin teollistumisen melskeessä, jossa esimiehen miellyttäminen riitti.
Alenevat transaktiokustannukset siirtävät kasvavan osan hierarkioiden valtarakenteista dynaamisemman markkinan kenttään. Kunniallisiksi tunnettujen toimijoiden keskinäinen yhteistyö sujuu paljon taloudellisemmin ja tehokkaammin kuin öykkäreiden yhteistyö. Verkostoissa yhteistyökumppanit valitaan vapaasti.
Sekä rakkaus että totuus muuttuvat nykyistä tärkeämmiksi, mutta niiden järjestys saattaa tulevaisuudessakin olla yksilöllinen asia. Hieman rinnasteisena kannattaa tarkastella karjalaista kulttuuria, jossa on totuttu taipumaan ja joustamaan. Siellä naapurilta pyydetään lainaksi, kun itseltä on päässyt loppumaan. Lupaukset eivät ole pyhiä, koska tulevaisuudesta ei ole tietoa. Yhteisöllinen auttaminen on sen sijaan luottamuksen kohde. Pohjanmaalla on ollut pysyvämmät olot ja sanasta on tullut aikomusten sijaan sopimuksia, joiden rikkoutuessa katoaa kunnia. Molemmat systeemit toimivat omissa olosuhteissaan hyvin - siitäkin on arvomaailmassa kyse. Yhteisten arvojen tarkoitus on saada aikaan toimiva järjestelmä, jossa kaikki tietävät, mitä sopii odottaa toisilta.
Kukaan ajatteleva ja ympäristöstään tietoinen ihminen ei voi enää väittää tekniikan kehityksen ja yhteiskuntarakenteiden sekä meidän arvojemme kolmiyhteyttä. Kaikki vaikuttavat toisiinsa ja tekniikka on näistä kolmesta se Pandoran lipas, jonka vaikutukset ovat peruuttamattomia.
Automaatti on yhteiskunnallisesti haastavin ja arvomaailmaa eniten rassaava tekniikan hedelmä. Monien mielestä se on yhä uudelleen ja uudelleen sama vanha kehruujenny, joka on hävitettävä. Setäni puhui isästä ja tämän pienestä pojasta. Isä otti aina kyntäessään pojan mukaan istumaan auran päälle. Hän kertoi pojalle, miten tärkeänä apuna tämä työssä oli vaikka tosiasiassa hän kaipasi seuraa ja halusi pojan kokevan olonsa hyväksi.
Meillä on kaikilla hyvä olo, kun tiedämme tekevämme hyvää ja tärkeää työtä. Poika olikin ylpeä voidessaan olla apuna, kunnes kerran sairaana ollessaan kysyi, miten isä nyt pärjää. Isä lohdutti häntä ja sanoi, ettei pojan tarvitse huolehtia. Hän voi laittaa kiven painoksi. Setäni pyrki kuvaamaan sitä, miten pahalta tuntuu, kun joutuu tarpeettomaksi. Hän ei pitänyt tietokoneista. Minulle esimerkki kertoi, miten pahalta tuntuu elää valheessa ja huomata kaiken aikaa tehneensä tarpeetonta työtä. Poika olisi varmasti selvinnyt paremmin, jos isä olisi ollut rehellinen.
Sanakirjasta voidaan lukea, että automaatti on koje, joka suorittaa tietyn tehtävän itsekseen. Maslowin tarvehierarkian mukaan me haluamme tyydyttää fysiologiset tarpeemme, sen jälkeen turvallisuuden tunteemme, ja ryhmään kuulumisen tarpeet. Kun myös arvostuksen tarve on tyydytetty, keskitymme Maslowin ylevimpänä pitämään tarpeeseen - haluamme olla hyödyksi muille.
Jos perustarpeet on tyydytetty, emme saa tyydytystä kiven paikalla. Suomalainen rakennusmies ei kaiva pitkää ojaa lapiolla. Hän vaatii paikalle kaivinkoneen. Monissa muissa maissa turvallisuudentunne ja muut alemmat tarpeet saattavat olla uhattuna ja lapiotyöhönkin ryhdytään. Suomalainen on tyypillisesti uskollinen sille tehtävälle, joka on edessä. Amerikkalainen on uskollinen esimiehelle ja japanilainen roolilleen sekä englantilainen luokalleen. Meikäläinen arvomaailma sopii verkostoituneeseen maailmaan, jossa yhteyksiä otetaan nopeasti ristiin rastiin ja poikkeamat havaitaan. Alaiset toimivat esimiesten silminä, korvina ja usein aivoinakin. Monessa muussa maassa ei esimiehille sovi soittaa - aloitteet tulevat ylhäältä. Näin on Saksassa, Ranskassa ja jopa Yhdysvalloissa. Täällä olemme opetelleet ruotsalaisten vallan alla ja venäläisten vallan alla huijaamaan herrahierarkiaa, jotta asiat sujuisivat.
“Uljas uusi maailma” oli minulle kuin painajainen. Äärimmäisen jäykkä, intialaista kastijärjestelmää muistuttava hierarkia edusti tietysti pysyvyyttä ja riskitöntä tasapainoa. Kirjan päähenkilön Bernardin tavoin koen kuitenkin arvokkaaksi nykyisten menetelmien kehittämisen ja vapauden. En voi tyytyä sellaiseen yhteiskuntaan, jossa kehitys on kielletty. Istuisimme kaikki kivinä ja kivien käyttö olisi kielletty.
Ymmärrän hyvin maailmankuulua taloustieteilijää Milton Friedmania. Hän uskoo, että kehitys suosii vähäosaisia. Eivät ruhtinaat tarvinneet juoksevaa vettä. Heillä oli juoksevia orjia. Monet automaatit auttavat meitä sellaisen yhteiskunnan kehittämisessä, jossa yhä useampi ihminen saa juoksevan vetensä, siemenviljansa, sähkövalon, kellon, puhelimen ja lääkityksen. Mikäli automaatiota ei olisi, olisimme Jules Vernen tavoin ilman vessapaperia ja useimmat mukavuudet olisivat vähäosaisten hoitamia palveluita varakkaille.
Verkostot auttavat saavuttamaan korvien välissä olevan tiedon ja tietokantahaut kytkevät mukaan koneiden keräämän tiedon. Yhä automaattisemmin paikasta toiseen ja laitteelta toiselle tarpeen mukaan siirtyvä tieto säästää suunnattoman määrän työtä, energiaa ja materiaa.
Tulevaisuudessa on kyettävä tekemään tuotteita ja palveluita, jotka kiinnostavat ja jotka poikeavat kaikesta, mitä on ennen tehty. Toiseksi paras ei saa mitään. Pitää löytää edes muutama asiakas, joiden tarpeet tunnistaa ja hallitsee muita paremmin.
Parhaillaan kehitetään bluetooth-teknologiaa. Muutaman seuraavan vuoden kuluessa kännykät seurustelevat jo sujuvasti lähistöllä olevien legopalikoiden, sähköisten lemmikkien, etäämmällä olevien jääkaappien ja mittalaitteiden, autojen ja moninaisten säätöjärjestelmien kanssa.
Kodin elektroniikka, pankkitili ja kassakone ovat kaikki toisiinsa kytkettyjä. Näppäimistö ja näyttölaite kulkevat aina taskussa, kiinteistä laitteista ne voidaan poistaa. Jossakin kehitetään roskakoria, joka tilaa automaattisesti uutta loppuunkuluneiden tarvikkeiden tilalle.
Tulevaisuudessa koneet haistavat ohikulkijoita ja tunnistavat nämä ulkonäöltä. Ihmiset ovat jatkuvasti tietoisia toisistaan ja etäälläkin olevasta ympäristöstä. Systeemien suunnittelussa olennaisimmaksi muuttuu kyky hahmottaa, miten asia voisi olla. Enää ei riitä pelkkä tiedonkulun hahmottaminen ja uudelleenjärjestely. Nyt on opittava hahmottamaan myös, miltä osin fyysinen ympäristö ja käsiteltävät fyysiset objektit voisi korvata helpommin hallittavilla biteillä.
Helsinkiä ja Kainuuta mallinnetaan juuri kolmiulotteisena. Fyysinen todellisuus ja virtuaalitodellisuus voidaan kytkeä toisiinsa satelliittipaikantimien, kameroiden ja mittalaitteiden sekä paikkatietokantojen avulla. Ajatelkaa vaikkapa karhua, jonka kaulassa on paikannuslaite. Kännykkä soittaa marjastajalle automaattisen varoituksen, jos karhu tulee liian lähelle.
Virtuaalitodellisuus, paikannus ja nopeasti kehittyvä hahmontunnistus mahdollistavat vihdoin itsekseen liikkuvien laitteiden yleistymisen. Jossakin kehitellään metrin kokoista helikopteria, joka kuljettaisi itsekseen kymmenien kilojen kuormia. Se toisi sähköiseen kauppaan aivan uusia ulottuvuuksia ja postinjakajatkin tietysti voisivat siirtyä uusille urille vaikkapa lennonjohtajiksi näille vehkeille.
Ei ole enää vaikea kuvitella virtuaalista hahmoa vastaamassa yrityksen palvelunumerossa, kuvapuhelimessa sataan tavallisimpaan kysymykseen. Tietokoneessasi on kamera - virtuaalihenkilö voi katsoa sinua suoraan silmiin niin, että sille tai hänelle on pakko hymyillä ja sitten hän vastaa hymyyn.
Luonnollisesti hän kykenee kohteliaasti siirtämään puhelun vaikkei olisi aavistustakaan, mistä olikaan kysymys. Näin nytkin tapahtuu. Miksi tietokoneilta vaadittaisiin sen enempää. Vaihdamme vain inhimillisen tietämättömyyden tietokoneavusteiseen sähläykseen.
Skinner kehitti erinomaista teoriaa behaviorismista. Hän puhui positiivisesta ja negatiivisesta vahvistamisesta ja ehdollistamisesta. Hymy on maailman parhaita ehdollistajia ja lastenkasvatuksen paras väline. Kunhan tietokoneet kykenevät luomaan keinoihmisiä ja kunhan he näkevät meidän ilmeemme kameran silmästä - silloin me voimme ehdollistaa koneita ja koneet meitä. Meillä on viimeaikaisten tutkimusten mukaan yhdeksän perusilmettä, jotka vastaavat tunnetilojamme. Silmät paljastavat kiinnostuksen kohteen. Kun virtuaalilemmikkisi palkitsee hymyllä, olet pian kypsä noudattamaan sen pienintäkin toivetta. Tinkiminen sähköisen kauppapaikan virtuaalimyyjän kanssa voi olla yhtä hauskaa kuin kauheaakin.
Jokainen aikakausi on merkinnyt arvomaailman muutosta. Kestävä ja toimiva arvomaailma on tärkein asia, jonka vanhemmilta ja opettajilta voimme saada. Tulevaisuudessa menestyksen avaimia ovat yhteistyökyky ja luovuus.
Nykyinen koulutusjärjestelmä palkitsee samanlaisuudesta ja huolellisesti opetelluista malliratkaisuista. Maailma ei toiseksi parasta kopioijaa enää kaipaa. Tulevaisuus palkitsee erilaisuudesta, monille oppilaitoksille se on edelleen kauhistus.
Muutoskin tuntuu olevan kauhistus. Sen sijaan, että ajateltaisiin, miten tietotekniikka tuo kaikille automaattisesti virheen korjaavia harjoituskirjoja, automaattisia musiikkivihkoja tai aina ajan tasalla olevia valtavia tietolähteitä, opettajat päivittelevät, miten paljon tärkeämpää on inhimillinen musiikinopettajan antama soitonopetus kuin koneen seurassa vietetty aika. Nämä eivät tietenkään ole vaihtoehtoja. Se musiikinopettaja ei nytkään ole käytettävissä kuin ripauksen.
Opettajan valvontaa kaivataan, mutta muun valvonnan ja jäljityksen pelko luo parhaillaan erityisesti Yhdysvalloissa erittäin otollista ympäristöä maailmanlaajuisen isoveljen valtaantulolle. Kun jäljitysjärjestelmää ei ole, on ainoa mahdollisuus rikollisuuden hillintään massiivinen vakoilu ja suojautuminen. Meidän on opittava ajattelemaan asiat loppuun asti - on hyväksyttävä, että naapurin nulikka voi kurkkia oksanrei’istä. Meidän pitää kansalaisina saada nähdä, mitä vallanpitäjät tekevät. Verkostoissa jokainen on samalla tasolla, eikä valvontaa voi jättää vallanpitäjälle. Meidän on hyväksyttävä, että massamarkkinoinnin toitottama yksityisyys on ristiriidassa sen kanssa, että todellisuudessa olemme yhteisöissämme vastuussa toinen toisillemme. Avoin yhteiskunta kykenee itseorganisoituvilla tavoilla tasapainoiseen kehitykseen ilman isoveljen valvontaa, mutta ei kanssaihmisten silmiltä piilossa.
Tulevaisuudessa tietotekniikka ei muokkaa pelkästään ympäristöämme ja järjestelmiämme. Ihminen itse muuttuu tietokoneiden ja tietotekniikan seurauksena. Nykyisin meikki, asusteet, riipustimet ja kauneusleikkaukset muokkaavat meitä kuvitelmamme mukaiseksi. Identiteetin luominen on keskeisimpiä ihmiset tarpeista. Ryhmään kuuluminenkin saa aivan uusia piirteitä, kun kameleontilta lainattu geenimuunneltu keinoiho vaihtaa väriä halujemme mukaan.
Nanokiteiden avulla saamme digitaalisia tatuointeja. Tatuoitu kello, pulssimittari tai käteen tatuoitu todellinen kännykkä leimaavat meidät varmasti omaan ryhmäämme ja kuvastavat arvomaailmaamme. Tatuoitu käärme, joka kiemurtelee sitä villimmin, mitä innostuneempia olemme - se taitaisi auttaa ainakin monia insinöörejä lukemaan kehon kieltä. Saisi kumppaniin sellaiset mittarit ja käyttöohjeen, että tietäisi missä mennään.
Mutta mennään takaisin tulevaisuuteen. Parinkymmenen vuoden kuluttua osa laajennetusta todellisuudesta auttaa meitä muistamaan kaiken, minkä koskaan olemme kuulleet radiosta, televisiosta tai puolivahingossa pudottamamme mikrofonin ulottuvilta. Kaikki puhe tallennetaan ja indeksoidaan kännyköihin ja digitaalikorviin ja kaikki muistuu mieleen muutamalla hakusanalla.
Tämä tapahtuu ennen vuotta 2010. Kymmentä tai kahtakymmentä vuotta myöhemmin voimme palauttaa mieliin kaikki aistikokemukset. Tämän päivän massamuisteihin mahtuu helposti taiteilijan DNA ja monenkaltaiset taideteokset. Ennen eläkeikääni voidaan muistivälineille tallentaa taiteilijan koko elämänkokemus. Voit kokea uudelleen mieliateriasi tai jonkun muun kokemuksen. Voimme myös kokea ja nähdä asioita, joita ei ole olemassa. Liikennemerkit ja tienviitat poistetaan, kun ne näkyvät virtuaalisesti tuulilasissa.
Laajennettu todellisuus muuttuu paljon miellyttävämmäksi kuin oikea. Sinä voit aina nauttia keväästä ja auringosta eikä koskaan enää tarvitse nähdä vastenmielisiä asioita. Osa ihmisistä muuttaa loppuelämäkseen kyberarkuun. Japanissa on jo nyt nuoria miehiä, jotka ovat rakastuneet sikäläisiin virtuaalisiin uutistenlukijoihin. Onneksi tämänkaltainen kehitys ei periydy.
Tähän liittyy osittain se aluksi mainitsemani keskustelu totuuden ja rakkauden tärkeydestä. Osa teistä tietää, että filosofien keskeisiin kysymyksiin kuuluu olemassaolon pohdinta. Kaatuuko puu, jos kukaan ei sitä näe? Onko muita ihmisiä olemassa vai ovatko he vain kuvitelmia? Tämä ongelma ei ratkea päättelemällä. Arvomaailma laittaa sen kuitenkin selvään järjestykseen. Jos kuvittelen muut vain oman mielikuvitukseni tuotteiksi, voin olla miten itsekäs tahansa, koska millään muulla ei ole mitään merkitystä. Jotta muut ihmiset olisivat merkityksellisiä rakkauden ja epäitsekkyyden kohteita on heidät uskottava todellisiksi. Totuus muuttuu tässä kysymyksessä merkityksettömäksi ja rakkaus määrää.
Kreikkalaisille vapaille miehille työ ei ollut elämän keskeisin sisältö. He kokivat elämänsä merkitykselliseksi osallistumalla keskusteluihin elämästä, taiteesta ja yhteiskunnasta. Meidän elämämme on kovin materialistista ja itsekeskeistä. Elämässä on muutakin kuin helposti automatisoitavia rutiineja.
Hyvin tehty työn automatisointi antaa meille vapauden käyttää enemmän ajastamme elämän merkitysten etsimiseen, ihmissuhteisiin ja uusien menetelmien ja parannusten keksimiseen. Automaation ansiosta meidän kannattaa istua vaikka vuosi puun alla odottamassa hyvää ajatusta kuin huhkia otsa hiessä huonoilla välineillä. Tuottavuutta ei enää revitä selkänahasta - myös kiireen voi unohtaa. Meidän on pyrittävä muuttamaan yhteiskuntaa ja itseämme. Kiire ja puuduttava rutiini kuuluu automaateille. Inhimillisyyden, merkitysten ja mahdollisuuksien pohdinta ja etsiskely kuuluvat ihmiselle.