Vallankäyttö ja arkielämä 2000-2020
Risto Linturi, futurologi
Arvoisa yleisö,
Puhuin vastikään muutaman tutun miehen kanssa. He eivät halunneet antaa vaimolleen luottokorttinsa rinnakkaiskappaletta. Minulla on rinnakkaiskappale. Puolisoni maksaa minunkin palkkani omalle tililleen. Ennen pankkikorttiaikaa minä taisin saada viikkorahaa - pankissa käyminen ei minua miellyttänyt eikä taloudellisen vallan käyttäminen puolisoiden välillä tullut mieleen.
Francis Fukuyama kuvaa kirjassaan Great Disruption (suuri murros), miten ihmisillä apinoiden tavoin on taipumus vallan tavoitteluun. Hän määrittelee käsitteen Homo Hierarchicus - se tarkoittaa ihmistä, jolle valta on voittoa tärkeämpi. Yleensä Homo Hierarchicus on mies.
Vallankäytöstä ja arkielämästä saa monia mielleyhtymiä. Minua paljon paremmin historiaa ymmärtävä ystävä sanoi, että ennen ei valta liittynyt arkeen. Valta oli jotakin pyhää ja sitä vaalittiin pyhäpäivinä. Suomessakin vain vallanpitäjän edustaja sai järjestää kansankokouksia ja pääsääntöisesti tämä tapahtui kirkon nimissä pyhäpäivinä. Nykyään pyhäpäiviin ei liity mitään valtaa. Monien hyvä-veli-kerhojen aikaan valta viihtyi vielä vapaa-ajassakin, mutta nyt suuri valta on työtä - ja kuten Esa Härmälä sanoi vastikään lehtien palstoilla: vallantavoittelu on muuttunut vanhanaikaiseksi.
Suuri valta voidaan nykyään jakaa taloudelliseen, poliittiseen ja mediavaltaan. Valta ja arki sitoutuvat molemmat monella tavalla vaurauteen. Alunperin vaurautta sai parhaiten luotua väkivallan avulla. Kun yhteiskunta vakiintui, luotiin vaurautta eniten kaupan avulla. Venetsian kaupparuhtinaat tiesivät silloisen maailmansa laajuisen yhteysverkon avulla ainoina, missä on ostettavaa ylenmäärin ja missä muualla sitä tarvitaan. Voitot olivat satoja prosentteja. Investoinnit kohdistuivat laivastoihin, palatseihin ja karavaaneihin. Venetsialaisessa ovenkahvassa on vaurauden muistona enemmän yksityiskohtia kuin Kiasmassa yhteensä.
Napoleonin armeijat kulkivat hitaammin kuin Caesarin armeijat. Logistiikka ei tuona aikana juurikaan kehittynyt, mutta sata vuotta Napoleonin jälkeen kaupparuhtinaiden aika oli ohi. Junat kulkivat pitkin Eurooppaa sadan kilometrin tuntivauhdilla ja lennättimiä kyhättiin. Vallan painopiste siirtyi tuolloin maantieteellisesti ja kulttuurisesti.
Nopea tiedonkulku sekä julkinen liikenne muuttivat pelisäännöt kokonaan. Keskeisimmäksi vauraudenluontitavaksi tuli panostus tehokkaaseen tuotantoon ja jakeluun. Nyt raha on siirtynyt yhä kapeampiin markkinasegmentteihin ja nopeampiin markkinaikkunoihin. Informaation runsaus on ohjannut sijoittamaan odotusarvon mukaan, kun aiemmin sijoitettiin toteutuneen mukaan. Päätöksenteon nopeus ja tarkkuus ovat keskeisiä tekijöitä ja niihin panostetaan. Valta siirtyi taas.
Verkostot auttavat saavuttamaan korvien välissä olevan tiedon ja tietokantahaut kytkevät mukaan koneiden keräämän tiedon. Yhä automaattisemmin paikasta toiseen ja laitteelta toiselle tarpeen mukaan siirtyvä tieto säästää suunnattoman määrän työtä, energiaa ja materiaa. Tiedon runsaus suosii joustavaa tiedonvälitystä ja itsenäistä päätöksentekoa. Neuvostojärjestelmä sortui liialliseen hierarkisuuteen, mutta nyt myös Saksa ja Ranska ovat vaaravyöhykkeessä. Suomessa pomolle voi soittaa ja kiiretilanteessa päätösvaltaa voi käyttää kuka tahansa. Edes Yhdysvalloissa ei pomolle tavallisesti soiteta, koska organisaatio kulkee toiseen suuntaan. On huomattavaa, että monet keskeiset osallistumiseen liittyvät internet-innovaatiot ovat kotoisin Suomesta.
Nyt atomit muuttuvat biteiksi ja yhä suurempi osa tuotteiden ja tuotannon arvosta on aineetonta. Tuotantokustannus ja jakelukustannus lähenevät nollaa. Alueellisellakaan edulla ei ole merkitystä, koska verkko ulottuu kaikkialle. Painopiste on siirtymässä pois tuotannon ja logistiikan tehokkuudesta - luovuuteen. Tulevaisuudessa on kyettävä tekemään tuotteita ja palveluita, jotka kiinnostavat ja jotka poikeavat kaikesta, mitä on ennen tehty. Toiseksi paras ei saa mitään. Pitää löytää edes muutama asiakas, joiden tarpeet tunnistaa ja hallitsee muita paremmin.
Taloudellinen vallan hallinta on siis siirtymässä niille, jotka kykenevät luomaan uutta ja niille, jotka ovat herkkiä, empaattisia muiden tarpeille. Tällä on omat vaikutuksensa arkeen, mutta teknologisen kehityksen suoratkin vaikutukset ovat hämmentävän suuria.
Viisikymmenluvun alussa jääkaappeja oli vain prosentilla kotitalouksista. Aravasäännöt kielsivät edes varaamasta tilaa sellaiselle luksuskapineelle. Maaseudun opettajilla oli heinäpaalikiintiöt ja tallipaikka, johon piti rakentaa niin korkea kynnys, ettei sitä missään tapauksessa voinut käyttää autotallina. Monet elivät vielä auringon tahdissa, koska keinotekoinen valaistus oli riittämätöntä.
Parikymmentä vuotta sitten Suomi oli vielä totalitäärinen valtio, koska vallanpitäjä oli ainoa, joka sai sähköisten tiedotusvälineiden kautta kertoa kansalle, mikä on totuus. Sellaisen banaanitasavallan vaaleja ei nykyään voitaisi pitää demokraattisina.
Tarkastellaan hieman nykyisyyttä ja tulevaisuutta arjen kannalta. Tieteisromaanien vakioaiheisiin kuulunut ajatusten siirto mistä tahansa kenelle tahansa on jo nyt muuttunut todeksi kännyköiden kautta. Näemme myös kohta teräsmiehen silmillä. Helsinki Arena ja Kainuu Arena ovat pioneeriprojekteja, joissa todellisuudesta tehdään kolmiulotteinen kopio tietoverkkoihin. Kännykän paikannuslaitteeseen yhdistettynä tämä tekee ihmeitä logistiikalle. Voimme nähdä bussien, jäätelöautojen, tilaamamme pizzan tai oman varastetun automme liikkuvan virtuaalimaailmassa. Maksamme kännykällä ja avaamme oven sekä sytytämme valot kännykällä. Kännykkä myös näyttää kavereille, missä olemme.
Taksin tilaamme kilauttamalla hiirellä lähintä vapaata. Hiihtoladulta lähetetty tulevaisuuden postikortti näyttää, miten sydän löi rinnettä noustessa ja miten upea näköala sieltä avautui.
Tällainen virtuaalimaailma on tietysti hyvä asia, koska me pidämme siitä, että ympäristö on meillä hyvin hanskassa. Me saamme arkipäivän vallan ympäristöömme. Tiedämme, mitä milloinkin pitää tehdä. Kehitys menee tietysti pidemmälle eikä homma kaikilta osin pysy kenenkään kontrollissa.
Aivotutkijat tekevät parhaillaan kokeita, joissa suoraan aivoihin kytketty tietokone nauhoittaa koehenkilön tuntemuksia kalloon poratun reiän kautta. Nauhoitetut tuntemukset on jo onnistuttu siirtämään toisille ihmisille suoraan näiden aivoihin. Yhä suurempi osa elämämme merkityksistä syntyy bittimaailmassa, pian aivomme voivat muuttaa sinne kokonaan. Näinhän monet huumeidenkäyttäjät haluaisivat nykyisinkin jo tehdä.
Jokaisella on aina ollut oma yksityinen todellisuutensa. Kukaan ei hahmota todellisuutta samana. Tulevaisuudessa tämä muuttuu entistä paljon selvemmäksi. Monet elävät suuren osan elämäänsä oman virtuaalimaailmansa kuninkaina tai kuningattarina virtuaaliystäviensä seurassa. Nämä katsovat silmiin ja hymyilevät paljon kiehtovammalla tavalla kuin mikään nykyajan tamagotchi. Eikä sekään ole jättänyt kaikkia tunteettomiksi; eräs amerikkalainen pikkupoika teki itsemurhan, kun hänen tamagotchinsa kuoli. Huumeet on kielletty, mutta virtuaalihuumeita ei.
Hologrammitekniikan kypsyttyä kukintoonsa voimme köpötellä virtuaalisesti pikku-ukkoina tuttujemme kahvipöydillä yhteisesti ihmetellen, miten alkeellisia puhelimet ja kännykät ennen olivat.
Geeniteknologia on levittäytynyt meidän jokapäiväiseen elämäämme. Ihmisen iho generoi sähköä kalloon upotettua kännykkää varten. Käteen nanokiteillä tatuoitu näyttö ja äänihuuliin sijoitettu puheentunnistin auttavat meitä vaihtamaan huomaamatta ajatuksia kenen kanssa tahansa missä tahansa. Vuonna 2020 syntyneen lapsen mahdollinen elinikä on satoja vuosia ja yhteiskunta hakee uusia tasapainotiloja vanhojen järjestelmien sortuessa. Kaikki eivät tietenkään voi elää satoja vuosia. Tulevaisuudessa tasa-arvo on vain vanhentunut unelma.
Leikkikalut keskustelevat sujuvasti ja muistavat kaiken, mitä ovat koskaan kuulleet. Ne oppivat viihdyttämään tai auttamaan meitä ja seuraavat jatkuvasti tekemisiämme tai ympäristöämme. Pienoishelikopterit ohjautuvat automaattisesti reiteillään ja kuljettavat tarvikkeita kaupasta kotiin. Jokainen voi panoramavideonsa avulla lähettää ympäristönsä näköiskuvan muuhun maailmaan kaikkien halukkaiden katsottavaksi.
Mainosten katselusta maksetaan, monille se on työtä. Kehitysmaissa kasvatetaan bambulajiketta, joka tuottaa sähköä. Vessanpönttö tutkii, olemmeko terveitä. Silmälasikamera tunnistaa vastaantulijoiden nimen ja juorut projisoituvat verkkokalvolle. Liikennemerkit ovat aikaa sitten hävinneet bittien taivaaseen, kännykkä opastaa reitin. Ajo-ohjeet ja rajoitukset heijastuvat tuulilasiin.
Perinteiset sodat käydään vain kehitysmaissa. Kehittynyt maailma harjoittaa kyberterroria. Väkivaltaorganisaatiot koettavat saavuttaa vaurautta tietokonevirusten, geenipommien, robottien ja muiden teknologisten keinojen avulla. Fyysisen väkivallan korvaa yhä useammin henkinen painostus ja tietovirtojen sekä ihmisten manipulointi.
Mainoskirjeet katsovat silmiin, hajunauhuri jäljittää karkulaiset, oikeinesiintymisen korjausohjelma korjaa ilmeet ja äänensävyt ja hometta syövä bakteeri tuhoaa rakennushomeen jälkeen viini- ja juustotehtaat. Kaikki ihmisen osat kyetään vaihtamaan, tietokoneet vastaavat kaikkialla ystävällisesti hymyillen sataan tavallisempaan kysymykseen. Jossakin koetetaan kehittää ihmistä, jolla on kidukset, toisaalla on onnistuttu tuottamaan sata kloonia Saddam Husseinista.
Lääkesoluilla on kullakin oma internet-osoitteensa ja kyberpunkkareiden iho vaihtaa väriä mielialan mukaan. Otsonikatoalueilla ihon pigmenttiä lisätään pysyvästi ja mustaihoisia on yhtäkkiä hyvin paljon täällä pohjoismaissakin. Monet kytketään pysyvästi virtuaalitodellisuuteen. Pian näitä luotamme ennenaikaisesti poistuneita on omissa kyberarkuissaan enemmän kuin fyysisesti kuolleita.
Ihmisen arki tuntuu kuitenkin tavalliselta arjelta tulevaisuudessakin. Emme me helposti huomaa maailman muuttumista, koska meille koko elämä on joka tapauksessa pelkkää jatkuvaa henkilökohtaista muutosta. Tulevaisuudessakin kasvamme, muutamme, solmimme ihmissuhteita, opimme, viihdymme ja hankimme hyödykkeitä. Vallan rakenteissa tapahtuu paljon perustavampia muutoksia.
New York Timesin ulkomaankolumnisti Thomas Friedman kuvaa kirjassaan “The Lexus and the Olive Tree” Berliinin muurin sortumisen jälkeistä aikaa. Hänen mukaansa maailma muuttuu rajattomaksi, kun muurit sortuvat yhä useammista paikoista. Monet yritysjohtajat puhuvat siitä, miten heidän on muutettava yrityksensä sijoittajaystävällisiksi, koska muutoin he menettävät yrityksensä kaappaajille tai ainakin johtaja menettää tehtävänsä.
Jos yritys ei houkuta sijoittajia vaikkapa sen vuoksi, että sijoittajat eivät kykene arvioimaan toiminnan riskejä tai piillottelun vuoksi yliarvioivat riskit - pörssikurssi laskee ja yritys joutuu helposti vallatuksi. Valtaus uhkaa myös, jos yritys ei tuota kunnolla. Tämmöinenkin yhtiö vallataan ja pannaan lihoiksi. Esimerkkejä on taas viimeaikoina näkynyt ympärillä.
Suojamuurit ja monopolit ovat murentaneet yritysjohtajien liikkumavapautta. Yritys on organisoitava tehokkaaksi, jotta pääoma ei katoa. Aiemmin valtaa saattoi kerätä ja sitten pitkän aikajakson kuluessa ottaa saavutetun vallan avulla vaurautta. Nykyään rahavallan pitää tuottaa heti tai se katoaa markkina-arvojen muutoksiin. Vain omalla rahalla voi ohjata kehitystä tuottamattomaan tai valtaa linnoittavaan suuntaan, eikä rikkaimmallakaan ole rahaa niin paljon, että sillä voittaisi loistavan idean. Linuxin ja Microsoftin kisa on tästä hyvä esimerkki.
Thomas Friedman käsittelee yrityksiä ja valtioita lähes synonyymeinä. Yhä useampi valtio on pukeutunut kultaiseen pakkopaitaan ja elää markkinoiden ehdoilla. Ulkomaisia yrityksiä ja pääomia on houkuteltava, jotta osaaminen ja tuottavuus kehittyisivät muun maailman tahdissa. Markkina jättää sellaisen valtion, joka ei toimi tehokkaasti tai hankaloittaa ansaintamahdollisuuksia.
Monien byrokraattien vallanhalu johtaa ohjailuun, määräyksiin ja byrokratiaan. Mikäli kyse on vaikeasti ennustettavasta ja oikukkaasta tai markkinoiden tehokkuutta haittaavasta toiminnasta pakenee sijoituspääoma ja sen perässä myös osaaminen. Kehitykselle tärkeä verkosto sulkeutuu. Friedman toteaa, että kaikki regulointi ei ole tarpeetonta. Hyvä esimerkki on suomalainen telemarkkina, joka on erinomaisesti säädelty. Täydellinen vapaus ei synnytä markkinaa.
Friedmanin mukaan kuninkaat, pääministerit, shaahit ja presidentit muistuttavat yhä enemmän amerikkalaisia osavaltiokuvernöörejä. He laihduttavat hallintoaan, tehostavat markkinamekanismeja ja kiertävät kaupittelemassa omaa osavaltiotaan suuryrityksille ja sijoittajille. Läpinäkyvyyttä ja luottamusta on lisättävä.
Pelästyneet sijoittajat rynnivät villiintyneenä karjalaumana, eläkerahojaan sijoittava vanhus ei helposti tiedä, mihin Aasian paniikki loppuu ja miksi sen vaikutus leviää myös niihin venäläisiin bondeihin ja Meksikoon. Mutta seuraavalla viikolla sijoitetaan taas vaikkapa Kiinan pikkukylien valokaapeleihin.
Internet muuttaa vallan rakenteita nopeasti. Pääomien vapaa siirtyminen johti meidät siihen, että kasvoton markkina päättää rynnivän karjalauman tavoin, miten pääomat liikkuvat ja kuka päättäjä kulloinkin saa rahan vallan taakseen. Monessa mielessä tämä on johtanut vallan jakautumiseen tasaisemmin. Myös avoimmuus on lisääntynyt ja totalitääriset diktatuurit ovat saaneet pahasti siipeensä. Vapaa markkina jättää kyllä pahatkin jälkensä. Otetaan esimerkkinä kyberterrori.
Verkkojen levitessä kaikkialle kasvaa verkkorikollisuuden houkutus, ulottuvuus ja mahdollisuus. Jos luomme verkon, jossa kuka tahansa voi lähettää kiristyskirjeen, jossa kuka tahansa voi miljoonajakelussa pilata yksilön tai yrityksen maineen, jossa kuka tahansa voi levittää miljoonittain tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa - ilman minkäänlaista kiinnijäämisen riskiä, silloin tilanne on paha. Jos luomme verkon, jossa nämä rikokset voidaan tehdä ja lisäksi kerätä kiristyksellä saatu raha ilman mitään kiinnijäämisen riskiä, silloin olemme luoneet hirviön. Ja juuri sitä olemme nyt tekemässä.
Fyysisessä maailmassa meillä on kasvot, autoilla on rekisterilaatat, seteleissä on numerot. Jopa nerokkaimmat rikolliset ottavat riskin ja voivat jäädä kiinni. Maailmalla kuitenkin keskitytään salakirjoituksen purkuavaimiin, ei jäljitykseen. Salakirjoituksen purku on vallanpitäjän ase vallan säilyttämiseksi. Jäljitys antaisi kansalaisille turvaa myös vallanpitäjiä vastaan. Nyt Orwellin maailmanlaajuinen väärinymmärtäjien joukko on saanut aikaan hysterian.
Yhdysvalloissa isot yritykset saavat kerätä kansalaisista tietoja näiden tietämättä. Lukuisissa tapauksissa tietoja on käytetty väärin. On ymmärrettävää, että siellä tietojen kerääminen aiheuttaa pelkoa. Euroopassa laki estää yrityksiä ja mieliala on paljon luottavaisempi. Valitettavasti Eurooppa ei ole saanut Yhdysvaltoja painostettua omaan käytäntöömme. Tietojen keräämisen pelko on siellä yleistynyt kaikenlaiseksi jäljityksen peloksi ja anonyymin toiminnan vaatimukseksi. Tämä vaatimus luo paradoksaalisesti erittäin otollista ympäristöä maailmanlaajuisen isoveljen, amerikkalaisen NSA:n valtaantulolle. Kun jäljitysjärjestelmää ei ole, on ainoa mahdollisuus rikollisuuden hillintään massiivinen vakoilu.
Valtaan liittyy aina vastuu, jos ei haluta asua viidakossa. Jos jokainen yksilö haluaa täydellisen vallan julkaista internetissä mitä tahansa ja kerätä rahat siitä, mutta ei halua ottaa asiasta mitään vastuuta tai siis, sanoo ottavansa vastuun, mutta haluaa toimia näkymättömästi. Silloin ihmiset panevat päänsä pensaaseen ja luovat tilanteen, jossa vakoilujärjestelmälle on pakko antaa periksi. Toivottavasti me osaamme ja uskallamme opettaa amerikkalaiset viisaammille tavoille.
On puhuttu siitä, että bitit eivät tunne rajoja - kyllä ne tuntevat. Ne eivät helposti siirry internetin ulkopuolelle. Virtuaalimaailman ja fyysisen maailman välissä on raja, jonka ylittäminen on vaikeaa.
On helppo muistaa, että Itä-Euroopassa oli järjestelmä. Sitä kutsuttiin sosialistiseksi järjestelmäksi ja se romahti. Koetetaan muistaa, että meilläkin on järjestelmä. Meidän valtajärjestelmämme perustuu alueelliseen valtaan ja se rahoitetaan keräämällä veroja vallanpitäjän rajojen sisäpuolisesta toiminnasta.
Ajatelkaa virtuaalikypärän sisällä olevaa päätä. Sinne virtaa bittejä ja sieltä virtaa bittejä, joista kukaan ei voi sanoa ovatko ne työtä, huvia vai rahaa. Kukaan ei tiedä, milloin maksetaan, milloin saadaan palkkaa ja milloin kulutetaan. Kaikkein vähiten tietää verottaja. Yhä suurempi osa taloudellisista arvoista siirtyy bittimaailmaan. Siitä on tulossa oma valtionsa, jota kukaan ei hallitse ja jota kukaan ei tunnusta, jonka rajojen sisällä vallitsevat viidakon lait. Monille tämä merkitsee vapauden riemua, mutta pelkkää riemua se ei ole.
Nyt verkkomaata kahlitaan alueellisten vallanpitäjien keskinäisillä sopimuksilla. Virtuaalitodellisuutta hallitaan sen rajojen ulkopuolelta fyysisen maailman valtarakenteilla. Tämä johtaa väistämättä monimutkaisiin hierarkioihin, porsaanreikiin ja suuriin jännitteisiin eri toimijoiden kesken. Kaikkien valtioiden keskeiset byrokraatit päättävät yhdessä, mitkä säännöt koskevat kaikkia verkon osa-alueita. Maailma siis päättää ja valvoo yhdessä - yhtenä maailmanvaltana.
Pidän väistämättömänä, että tilanne muuttuu joko virtuaalivaltioiden suuntaan, jonka hallinnon alaisia olemme, kun liikumme virtuaalitodellisuudessa tai sitten keskitetymmän maailmanvaltion suuntaan, jolloin alueiden valtarakenteet siinäkin tapauksessa kuihtuvat. Tässä ei paljon auta, että amerikkalaiset harkitsevat äänestämistä internetin kautta - vallan rakenteet ovat liian korkeat ja hierarkiset.
Lähiajan todellisuus on karu. Maailmanvaltio syntyy hyvin ohuena. Valtion tekevät internetin hallinnoinnista päätöksiä yhteisillä sopimuksilla ja Wassenaarin kaltaisen vahvimman oikeuden kautta. Maailmanvaltio saa enemmän lihaa ympärilleen, jos USA saa läpi ajamansa sähkörahan keskitetyn clearing-järjestelmän, jonka kautta internetin maksuliikenteestä kyettäisiin keräämään vero maailmanlaajuisesti. Tämä vaikuttaa poliittisesti hyvin vaikealta tavoitteelta.
Demokratiaan kuuluu ajatus siitä, että voi vaikuttaa itseä koskeviin asioihin. Maailmanvaltiossa voi lähinnä hiukan vaikuttaa kaikkia koskeviin asioihin. Lähidemokratiassa vaikutetaan itseä koskeviin asioihin paljon enemmän. Virtuaalitodellisuuden hallinta maailmanlaajuisen järjestelmän kautta ei oikein vastaa lähidemokratiasta. Toisaalta tuntuu, että internet-toiminnassa on myös paljon feodaaliajan piirteitä, jossa virtuaaliset lääninherrat voivat heitellä virtuaalitorppareitaan mielin määrin mihin haluavat. Tuleva kehitys ei tässä suhteessa näytä hyvältä. Saamme enemmän tietoa ja yhteyksiä kanssaihmisiimme, mutta päätöksiä tehdään yhä etäämmällä meistä tai yhä markkinalähtöisemmin.
Ja jos maailmanvaltio toteutuu vahvempana kuin odotan, voi totalitäärinen maailma jälleen palata. Näin käy, jos tulevaisuutta halutaan hallita - silloin myös ihmisiä on hallittava ja verkostoituneessa maailmassa se on tehtävä maailmanlaajuisesti ja määrätietoisesti. Toivottavasti näin ei käy.
Lehdistö on pitkään ollut kolmas valtiomahti. Vallan tasapaino on saavutettu, kun yhden tai kahden vahvan vallanpitäjän sijaan on ollut kolme vahvaa. Haluan kertoa pari esimerkkiä lehdistön vallankäytöstä. Persian lahden sotaa ennen olimme varanneet matkan Algeriaan. Algeriassa oli levotonta ja odotin, että valtioneuvosto julistaisi maan epävarmaksi matkakohteeksi, jotta saisimme vaihtaa matkakohteen lisämaksutta. Valtioneuvosto tekikin päätöksen ja yleisradio uutisoi sen, mutta seuraavan aamun Helsingin Sanomissa ei asiasta ollut sanaakaan. Lehti oli kyllä antanut paljon tilaa Algerialle - puoliviralliset tahot vakuuttivat, että asiat ovat rauhallisia ja sinne voi hyvin matkustaa. Tietoa ei annettu myöhemminkään.
Toinen esimerkki koskee edesmennyttä Uutta Suomea, joka viimeiseksi jääneessä presidentinvaalikampanjassaan julkisesti kertoi välittävänsä tietoa puolueellisesti ja siten, että lehden omasta ehdokkaasta muodostuu positiivinen kuva. Minä halusin itse muodostaa mielikuvani asioista ja lopetin tilauksen.
Kolmas esimerkki palaa jälleen Helsingin Sanomiin. Haastattelin 1993 monia silloisia lehden eri osastoista vastaavia toimituspäälliköitä. Kukaan heistä ei halunnut julkaista uutista CD-ROMmista, jolla oli videoituna tunti kansallista musiikkia, kaikki Suomen presidentit videoituna ja runsas määrä muuta kansallisesti arvokasta materiaalia. Muut lehdet julkaisivat uutisen näyttävästi, mutta Helsingin Sanomien kukin osasto sanoi, että se asia ei kuulu kyseisen osaston käsiteltäväksi määriteltyihin asioihin. Uusia asioita ei käsitellä ennenkuin johto määrittelee ne. Minusta kyse on merkittävästä vallankäytöstä.
Internet on muuttanut tilannetta varsin paljon. Tieto kulkee huomattavan nopeasti ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä. Hierarkinen viestinvälitys ei enää näin helposti voi määrätä keskustelunaiheita oman etunsa puolustamiseksi. Muutaman vuoden kuluessa Internet välittää jo televisiolaatuista kuvaa. Vaikka yleisönosastossa kirjoittanut yleisradiojohtaja Heikki Lehmusto väittää yleisradiojakelun tulevan merkittävästi uusia nopeita internet-yhteyksiä edullisemmaksi - hän vertaa vastaanottamisen kustannuksia. Hän ei puhu mitään lähettämisen kustannuksista. Internetissä jokainen voi lähettää omia ajatuksiaan kaikille muille kiinnostuneille vaikka ei olisi Suomen rikkain. Hierarkiset rajat ovat poistumassa eikä media entisellä tavalla voi kontrolloida keskustelun aiheita.
Kokeilin, miten tämä uusi vallan hajaantuminen toimii, kun Virmavirran komitea sai valmiiksi sananvapautta koskeneen mietintönsä ja lakiehdotuksen. Jos ehdotus olisi toteutunut, olisi kaikki internetissä liikkuva ääni ja videokuva pitänyt tallentaa kolmeksi kuukaudeksi. Kirjoitin kaksi kirjettä ja lähetin molemmat noin sataan osoitteeseen. Luulen kirjeiden monistuneen viikon sisällä kymmenille tuhansille vastaanottajille. Keskustelu laajeni paneeleihin, lehdistöön ja televisioon. Komitean jäsenet myönsivät keskustelun loppupuolella, että korjaukset ovat tarpeellisia.
Demokratian perusedellytys on kokoontumisen vapaus. On erittäin tärkeätä, että kansalaiset saavat helposti yhteyden toisiinsa keskeisten huolten ilmaisemiseksi ja yhteistyökanavien luomiseksi. Kyse voi olla hyvin arkisista asioista, kuten kotikadun kuoppaisuudesta tai valaisinpylvään sammuneesta lampusta. Kyse voi olla myös omaa viestintätapaa koskevasta uhasta tai viehekalastuksesta, joka sekin oli internetissä tapahtuneen lobbaamisen kuumia aiheita.
Palataan taas vallankäytöstä lähemmäs arkea. Nykyisin arki määräytyy hyvin paljon median kautta. Monien esitelmöitsijöiden mielestä me katsomme televisiota, jotta meillä olisi yhteisiä puheenaiheita muiden ihmisten kanssa. Televisio on korvannut yhteisen ympäristön. Kaikkineen ilmiö ei taida olla aivan terve. Kasvava joukkoviihteen painotus vähentää aitoa kontaktia kanssaihmisiin ja kiinnostusta kanssaihmisten asioihin. Yhä useampi meistä katsoo yhä harvempien tekemisiä ja meidän tekemisemme ei muihin vaikuta. Se tekee elämästämme merkityksettömämpää. Internet kääntää suunnan, mutta kehityksessä on vaaransa.
Skinner kehitti erinomaista teoriaa behaviorismista. Hän puhui positiivisesta ja negatiivisesta vahvistamisesta ja ehdollistamisesta. Hymy on maailman parhaita ehdollistajia ja lastenkasvatuksen paras väline. Kunhan tietokoneet kykenevät luomaan keinoihmisiä ja kunhan he näkevät meidän ilmeemme kameran silmästä - silloin me voimme ehdollistaa koneita ja koneet meitä. Meillä on viimeaikaisten tutkimusten mukaan yhdeksän perusilmettä, jotka vastaavat tunnetilojamme. Silmät paljastavat kiinnostuksen kohteen. Kun virtuaalilemmikkisi palkitsee hymyllä, olet pian kypsä noudattamaan sen pienintäkin toivetta - sillä on valtaa.
Nämä behaviorismikoneet voivat harjaannuttaa meidät haluamiimme taitoihin. Aivan yhtä hyvin tekniikkaa voi käyttää, jotta ostaisimme virtuaalisten lemmikkiemme suosimia tuotteita ja palveluita. Markkinoilla on jo yksi tätä muistuttava tuote. Microsoft markkinoi hellyttävän dinosauruksen oloista pehmolelua. Lelu puhuu pari tuhatta sanaa, liikkuu ja haluaa katsella televisiota. Kuvitelkaapa, jos dino lepertelee lapsellenne: “Voi, kun on tylsää. Mennään katsomaan televisiota - kiva, nyt tulee mainoksia. Eikö olekin mukava villapusero, kysytään äidiltä, voisitko sinäkin saada sellaisen.” Microsoftin pehmolelu saa virikkeitä televisio-ohjelman tai mainosten dataraidoilta.
Hyvin pian nämä ja paljon pahemmat virtuaaliset painajaiset leviävät verkoissa. Virukset kuuntelevat internet-puhelujamme, lukevat ja julkaisevat sähköpostiamme ja hymyilevät viehkeästi tyrkyttäessään meille mielipiteitä. Toivottavasti sähköiset kukkaromme ovat niiltä turvassa. Aivomme eivät ole.
Osa laajennetusta todellisuudesta auttaa meitä muistamaan kaiken, minkä koskaan olemme kuulleet radiosta, televisiosta tai puolivahingossa pudottamamme mikrofonin ulottuvilta. Puheen tunnistuksen todellinen tärkeys on ymmärretty kokonaan väärin. Tärkeimmät sovellukset ovat Alta-Vistan kaltaisissa hakujärjestelmissä eikä tunnistukset juuri tarvitse olla 70% parempi. Kaikki puhe tallennetaan ja indeksoidaan kännyköihin ja digitaalikorviin ja kaikki muistuu mieleen muutamalla hakusanalla. Täydellinen muisti suojaa vääryyden vallalta.
Tämä tapahtuu ennen vuotta 2010. Kymmentä tai kahtakymmentä vuotta myöhemmin voimme palauttaa mieliin kaikki aistikokemukset. Tämän päivän massamuisteihin mahtuu helposti taiteilijan DNA ja monenkaltaiset taideteokset. Ennen eläkeikääni voidaan muistivälineille tallentaa taiteilijan koko elämänkokemus. Voit kokea uudelleen mieliateriasi tai jonkun muun kokemuksen. Voimme myös kokea ja nähdä asioita, joita ei ole olemassa. Liikennemerkit ja tienviitat poistetaan, kun ne näkyvät virtuaalisesti tuulilasissa.
Laajennettu todellisuus muuttuu paljon miellyttävämmäksi kuin oikea. Aina voi nauttia keväästä ja auringosta eikä koskaan enää tarvitse nähdä vastenmielisiä asioita. Osa ihmisistä muuttaa loppuelämäkseen kyberarkuun. Japanissa on jo nyt nuoria miehiä, jotka ovat rakastuneet sikäläisiin virtuaalisiin uutistenlukijoihin.
Onneksi tämänkaltainen kehitys ei periydy. Tietojärjestelmät saattavat vieraannuttaa osan meistä todellisuudesta. Sukupolvien saatossa ongelma korjaantuu, mutta murroskausi on varmasti vaikea. Vallan kytkentä riippuvuuteen on selvä. Tietoyhteiskunan tärkein taito ei ole osaaminen. Osaamista löytyy verkkojen kautta ja tietoa samoin. Merkityksen käsitäminen on kuitenkin jokaisen omakohtainen asia. Meidän on jokaisen löydettävä osaamisellemme ja työllemme sekä elämällemme merkitys, jotta osaamme hakea merkityksellistä tietoa ja osaamme liittyä merkityksellisiin verkostoihin.
Tulevaisuudessa sosiaaliset taidot tulevat korostumaan. Erilaisten kulttuurien ymmärtäminen, ihmisen sanallisen ja sanattoman kielen tulkinta, manipulointi, ristiriitaisen tiedon hallinta, epäjohdonmukaisuuksien ja vääristelyn tunnistaminen, yhteisöllinen arvomaailma, keskeisten luonnon ja yhteiskunnan syy-seuraussuhteiden hallinta ja informaatiotyökalujen käyttö kuuluvat varmasti tärkeimpiin osaamisalueisiin, joilla hallitsemme omat ja yhteiset tavoitteemme.
Aikaisemmin lainaamani Friedmanin kirjan nimi oli “Lexus ja Oliivipuu”. Lexus kuvaa tehokkuutta ja oliivipuu ihmiselle tärkeää identiteettiä. Suomessa sopivampi rinnastus olisi ehkä kännykkä ja rantakoivu. Jorma Ollilakin kuulemma pilkkoo saunapuita ulkolaisten ihmeeksi. Heidän mielestään Ollilalla pitäisi olla varaa valmiiksi pilkottuihinkin puihin tai sähkölämmitykseen.
Identiteetti kuuluu turvallisuuden, ravinnon, suvunjatkamisen ja hyväksytyksi tulemisen ohella ihmisen tärkeimpiin perustarpeisiin. Nyt 75 vuotta täyttävä Hyvinkään Sanomat on muiden paikallislehtien kanssa tärkeä paikallisen identiteetin synnyttäjä. Tärkeämpi kuin esimerkiksi Mika Häkkinen.
Internetin ja kännyköiden aikakaudella aika ja paikka menettävät merkitystään, mutta identiteetti ja kotiseutu voivat muuttua jälleen pysyvämmiksi arvoiksi. Tietoliikenne auttaa minuakin pysymään useimpina päivinä kotonani. Koirapolulla kohtaan muita laajasalolaisia, ja olisi vaikea kuvitella muuttoa pois niiltä nurkilta, joilla olen asunut koko ikäni. Kaikilla ei sellaista vaihtoehtoa ole, kun töiden perässä on muutettava eikä kaikkea voi tehdä verkossa.
Mutta miettikää, miten maantiede muuttuisi, jos autot lentäisivät. CNN, Reuters, ABC ja BBC raportoivat laajasti muutama kuukausi sitten lentävästä autosta. Yhden hengen version paino on kolmisensataa kiloa, matkanopeus yli viisisataa kilometriä tunnissa ja bensankulutus viisi litraa sadalla. Neljän hengen sarjatuotantoversion hinnaksi arvioitiin kolmisen sataa tuhatta markkaa ja bensankulutukseksi viisitoista litraa sadalla.
Hyvinkäältä Ouluun tai Tukholmaan lentäisi tunnissa ja Tallinnaan kymmenessä minuutissa. Monet Euroopan kaupungit olisivat työmatkan päässä. Maantiede on menettämässä merkitystään etäisyyksien puolesta. Rajojen valtaa on yhä vaikeampi pitää, kun rajojen yli pääsee niin helposti. Identiteettiä tarvitsemme kuitenkin aina. On toivottavaa, että mahdollisimman moni koirapolulla vastaan tuleva tai muutoin kaduila kuljeksiva kokee kuuluvansa samaan porukkaan.
Toivon nyt juhlavuottaan viettävälle Hyvinkään Sanomille onnekasta seuraavaa seitsenkymmentäviisivuotistaivalta. Lehti ei luultavasti silloin enää ole paperinen, mutta paikallisuudessa on jotakin varmasti pysyvää. Paikallisuus on tärkeä osa identiteettiämme. Ja hyvän identiteetin turvin pystymme pitämään puolemme tarpeetonta vallankäyttöä vastaan. Onneksi valta jakautunee tulevaisuudessa yhä tasaisemmin. Myös arki ja pyhä menevät sekaisin ja Hyvinkään Sanomien täyttäessä sata vuotta v. 2024 puheen otsikkona tuskin on enää valta ja arki.
Kiitoksia mielenkiinnosta