Uudenmaan yrittäjäpäivät 1999

Risto Linturi

Puheenjohtaja, arvoisa yleisö!

Olen iloinen saadessani esiintyä yrittäjien joukossa ja haluan esiintyä nimenomaan yrittäjänä. R. Linturi Oy on ollut työnantajayritykseni jo kuusitoista vuotta yhtäjaksoisesti. Monet luulevat, että yritys myytiin 1995, mutta kyse oli vain tytäryhtiöstä. Myös roolini Helsingin Puhelimessa on johtanut monien ajatukset yrittäjäntoiminnasta luopumiseen. Mutta yrittäjyydestä ei ole helppo luopua. En osaisi kuvitella työntekemistä toisen määräysvallassa enkä osaisi kuvitella tilannetta, jossa en saisi itse päättää, mitä haluan asiakkailleni tarjota.

Mutta en tullut tänne kertomaan itsestäni, enkä jonkun tilaston mukaan Suomen toisiksi omavaraisimmasta yrityksestä. Omavaraisin lienee joku nakkikioski Espoossa. Omavaraisuuteen vaikuttaa olennaisesti, että vuodenvaihteen yli ei ole maksamattomia laskuja. Meidän tapauksessamme omavaraisuutta parantaa pitkä joululoma. Mutta tulin kertomaan tulevaisuudesta. Tulevaisuuteen teidän on yrityksenne johdettava ja tulevaisuus muuttaa pääosan kaikista pelisäännöistä.

Talouselämä-lehden lukijat ovat tietysti saaneet Pekka Seppäsen johdattamana edellisviikon lehdessä taas rauhoittavan viestin. Seppänen on löytänyt yhden kirjan, joka väittää, että elämme aikaa, jossa perusasiat eivät muutu. Hän vielä sanoo, että asiat ovat muuttuneet 1910-luvun lopulta 1950-luvun lopulle enemmän kuin 1950-lopulta nykypäivään. Muutosgurujen puheet nopeutuvasta kehityksestä ovat Talouselämän mukaan tyhjää löpinää.

Kuitenkin 1950 vain prosentilla suomalaisista kotitalouksista oli jääkaappi ja autoja oli kymmenesosa nykyisestä. Tuosta ajasta henkilökohtainen ajankäyttömme on muuttunut totaalisesti. Rikollisuus Amerikassa on viisikymmenkertaistunut. Ihmisten arvomaailma on aivan toinen. Nykyään asutaan nukkumalähiöissä ja ennen maaseudulla. Ajankäyttö, ruuanvalmistus, jakelu, organiosaatio, ajankäyttö ja oppiminen on aivan eri tavoin rakennettu. Myös vaurastumisen peruslähtökohdissa on tapahtunut suuria muutoksia. Tämä on yrittäjän työssä kaiken avain. Pitää ostaa halvalla ja myydä voitolla. Ostetaan raaka-aineita ja työtä, synnytetään lisäarvoa muokkaamalla, siirtämällä tai vain varastoimalla ja myydään voitolla asiakkaille, jotka arvostavat saamaansa lisäarvoa sen tuotantokustannuksia enemmän. Näissä asioissa on tapahtunut valtavia muutoksia vaikka yksi taloustieteilijä kykenisikin väittämään, että olkaa rauhassa, mikään ei muutu. Rautateitä tarvitaan vieläkin - hän vain unohtaa mainita, että voiton tekevät asiakkaat.

Melko pian kännykkä muuttuu avaimeksi, kaukosäätimeksi, lompakoksi, valvontapaneeliksi, opastimeksi, äänilevyksi ja äänilevykoteloksi. Jokainen saa verkkoon oman televisiokanavan näin halutessaan. Virtuaalinen avukonttori ilmaantuu kodin seinälle ja robotit siirtävät astiat tiskikoneesta kaappiin imuroituaan ensin pölyt. Geenilukija tuhoaa vapaaehtoisen sairas- ja eläkejärjestelmän. Verkossa olevia pankkeja ja pörssejä ei varmaan ole Euroopassa tuhansia. Erilaiset hilavitkuttimet ja ihoon tatuoidut näyttömatriisit sekä hermoihin kytketyt lisäaistit, sähköä ja valoa tuottavat puut ja monet muut geeniteknologian ihmeet romuttavat toimialoja, kuten taskulaskin romutti silloisen laskinteollisuuden täydellisesti kolmessa vuodessa ympäri maailman.

Kuvitelkaa, mitä saisi aikaan lentävä auto. CNN raportoi sellaisesta näyttävästi. Samaten BBC, ABC ja Reuters, viitaten myös Pentagoniin. Pienimmän version nopeus on yli 500km tunnissa, bensankulutus viisi litraa sadalla ja paino kolmisensataa kiloa. Isomman neljän hengen version kulutus on jeepin verran ja sarjatuotantohinnaksi arvioitiin noin 300 tuhatta markkaa. Laitteet lentävät automaattisesti ja nousevat pystysuoraan. Koelento on jo suoritettu. En ole nähnyt enkä siksi osaa olla varma, etteikö kyse olisi maailmanlaajuisesta huijauksesta.

Eräs uutistoimituksessa työskentelevä ystäväni sanoi, että tämmöinen huijaus tuntuisi hyvin epäuskotavalta. On helpompi uskoa, että juttu on tosi. Miettikää, miten koko maantiede muuttuu, jos kymmenen vuoden kuluttua lentävät autot yleistyvät. Maantiede muuttuu myös verkkojen seurauksena. Koettakaa olla varovaisia - Intelin edellinen pääjohtaja kuvasi kirjassaan, miten hänen keskeisin kykynsä on olla epäluuloinen. Koko ajan varuillaan, jotta näkisi ennakolta, mikä tekee hänen toimintamallinsa tarpeettomaksi. Suojamuurit ovat murenemassa ja kilpailu voi tulevaisuudessa tulla mistä tahansa.

Jätän tämän ajatuksenkulun nyt ja kuvaan seuraaksi tulevaisuutta työn käsitteiden kautta. Yrittäjyys on työtä ja yrittäjä on yhteiskunnan tärkein työn järjestäjä. Työn kautta myös syntyy yhteiskunnan merkittävin lisäarvo - aivoton sijoittaminen ei tuota.

Me elämme nyt kiireen seassa. Tuottavuus revitään selkänahasta. Toisaalta koneet tekevät tavaraa yhä automaattisemmin ja ihmiset siirtelevät papereita pinosta toiseen, vaikka koneet kykenisivät tekemään senkin. Pian sähköinen maksuliikenne, logistiikan automatisoituminen, standarditilikartta ja monet muut kehitelmät vievät työn lukuisalta joukolta kaikenlaisia paperisotkuja tuottavilta ja kirjaavilta taloushallinnon ammattilaisilta.

Taloushallinnon automatisoinnin aiheuttamat kansantalouden säästöt näkyvät kymmeninä miljardeina. Internetissä tilattavissa oleva koivuhalko, joka maksetaan sähköisesti vapauttaa yrittäjän monilta murheilta. Kilpailukyky kasvaa, jos internet leviää niin, että se on riittävän suuri markkina ja riittävän helppo toimintatapa.

Kuvitelkaa tulevaisuutta! Puheluihimme vastataan aina. Kuulin vastikään puhelinkeskustelun, jossa miellyttävä-ääninen, hyvin avuliaalta ja empaattiselta kuulostava kone vastasi kärsivällisesti satunnaisiin kysymyksiin säästä, lentoaikatauluista ja saapuneesta sähköpostista. Olisin voinut ihastua tuohon lempeään ääneen enkä osannut erottaa sitä ihmisäänestä. Pian nämä lempeät keinoihmiset tai karvapallot myös hymyilevät ystävällisesti ja katsovat suoraan silmiin kysyessään, miksi ilmeemme on huolestunut. Samaiset karvapallot myös maanittelevat meidät katsomaan mainoksia ja ostamaan tuotteita. Niihin me tulevaisuudessa kiinnymme aivain kuin lemmikkeihin nyt.

Vastikään kävi jo vihlaisu, kun eräs amerikkalainen pikkupoika kiintyi typerään muovinpalaan ja sen nappuloihin niin paljon, että teki itsemurhan, kun hänen tamagotchinsa kuoli. Koneet aiheuttavat riippuvuutta. Samalla monet työt, joita olemme tehneet käyvät tarpeettomiksi koneiden kehittyessä.

Muistan vanhan setäni kertoman tarinan isästä, joka aina kyntäessään otti poikansa mukaan istumaan auran päälle. Hän kertoi pojalle, miten tärkeänä apuna tämä on vaikka tosiasiassa hän kaipasi seuraa ja halusi pojan kokevan olonsa hyväksi. Meillä on kaikilla hyvä olo, kun tiedämme tekevämme hyvää ja tärkeää työtä. Poika olikin ylpeä voidessaan olla apuna, kunnes kerran sairaana ollessaan kysyi, miten isä nyt pärjää. Isä lohdutti häntä ja sanoi, ettei pojan tarvitse huolehtia. Hän voi laittaa kiven painoksi. Setäni pyrki kuvaamaan sitä, miten pahalta tuntuu, kun joutuu tarpeettomaksi. Hän ei pitänyt tietokoneista. Minulle esimerkki kertoi, miten pahalta tuntuu elää valheessa ja huomata kaiken aikaa tehneensä tarpeetonta työtä. Poika olisi varmasti selvinnyt paremmin, jos isä olisi ollut rehellinen.

Roomalaisten vesijohdot tekivät monen vedenkantajan työn tarpeettomaksi. Höyrykone vei työn purjeentekijöiltä ja kutojilta. Ilman automaattisia puhelinkeskuksia me olisimme kaikki nykyään töissä sentraalisantroina. Työ muuttuu ja niin muuttuu myös käsitys työstä. Emme me vanhoja töitä juurikaan kaipaa, kun muutoksen kipu on ohi. Kaipaamme tarpeellisuuden tunnetta. Kreikkalaiset vapaat miehet kokivat tarpeellisuutensa ilman työtä, heille arvokkainta oli keskinäinen kanssakäyminen. He kokivat sen tarpeelliseksi ja yhteiskuntaa kehittäväksi.

Hakkasin kesällä runsaasti halkoja, lihakset tuntuivat usein kipeiltä. Entisen naapurin mielestä kyse ei ole työstä. Hänelle työ on paikka, ja työpaikalla työaikana olemisesta saa palkkaa - ei tekemisestä sinänsä vaan siitä, että on työnantajan määrättävänä. Minun työni syntyy pienistä eri organisaatioille tehdyistä erilaisista pätkistä, maksu tulee suoritteista, ei ajasta ja paikasta tai itsemääräämisoikeuden luovutuksesta. Halkosavotan tein itselleni enkä saanut maksua, sain halkoja. Verottajan ja entisen naapurini mielestä kyse on vapaa-ajasta.

Minusta työ pitää määritellä uudelleen. Työ ei ole paikka. Viimeisessä tilastossa 80% uusista työsuhteista oli epätyypillisiä. EU:n selvityksen mukaan 4% tämänhetkisestä työvoimasta tekee EU:n alueella etätyötä, vaikka viisi vuotta aiemmin luku oli kymmenen kertaa pienempi. Samaisen ennusteen mukaan kymmenessä vuodessa päädytään 20 prosentin tai 50 prosentin etätyöosuuteen. Tämä ei ole mikään ihme, kun yhä useampi meistä tekee työtä hierarkioiden poikki eikä koske työssään mihinkään, mikä olennaisesti ottaen vaatisi fyysistä läsnäoloa.

Työmatka on varmaankin monelle mukavaa viihdettä ja ajankulua. Myös työpaikan ihmiset ovat viihtyisämpiä kuin naapurit tai ainakin tutumpia ja perhettäkin on kiva päästä karkuun. Toisaalta asiakkaiden ja päämiestenkin luokse pitäisi ehtiä. Koti voisi sittenkin aivan hyvin olla se tukikohta, josta matka kaikkialle muualle aina alkaa. Nyt se on työpaikka, jonka seinien rakentamista verottaja tukee yhtä painokkaasti kuin rankaisee kodin seinien rakentamista.

Etätyö pitäisi nimetä etäyhteistyöksi. Sitä me teemme kaikki, koska suurin osa päiväämme kuluu paperilla, puhelimitse ja sähköpostitse välitetyn tiedon työstämisessä. Muutos etäyhteistyöstä etätyöhön on melko pieni työntekijälle, mutta organisaatiolle se on suurehko askel, koska miten valtaa käytetään, miten ihmisiä valvotaan ja mistä tiedetään, että he ovat töissä. Huomaatteko muuten, miten kielenkäyttömme on saastunut. Ollaan töissä! Työ ei ole paikka, jossa ollaan, se on jotakin, jota tehdään. Mutta tässä tulee ongelma. Jos paikallaolosta ei makseta, pitäisi maksaa siitä, että saa jotakin hyödyllistä aikaan. Tämä pelottaa niin työssä olijaa kuin työssä olijan paikallaolon valvojaa ja tavallaan koko yhteiskuntaakin.

Yrittäjän kannalta muutos on haaste. Pitäsi nähdä mahdollisuudet ja uhat. Mahdollisuuksiin on tartuttava ja uhat väistettävä. Jarruttaa ei saa.

Meneillään oleva tietoyhteiskuntakehitys ja verkostoituminen vapauttavat monet ajan, paikan ja organisaatioiden kahleista. Alkavan päivän työ voi löytyä internetistä, jonkun apua tarvitsevan kotisivulta.

Työtä voi kokeilla hetkisen ja bittikukkarossa näkyy kaiken aikaa, miten homma onnistuu. Työ tehdään verkossa, maksu saadaan tietämättä työn tekijää tai teettäjää. Kuka tulevaisuudessa organisoi tämän yritystoiminnan. Luultavasti yhä useampi joutuu näin tekemään. Swissair teettää kaiken kirjanpitonsa Intiassa. Laatu on hyvä ja hinta halpa ja materiaali kulkee tietoliikenneteitse molempiin suuntiin lähes välittömästi.

Valtiorajat ja etäisyys ovat bittimaassa merkityksettömiä, pian myös kielirajat poistuvat kielenkääntöautomaattien tieltä. Köyhyyskään ei ole tulevaisuudessa kovin suuri este, koska uusi tekniikka on paljon vanhaa tekniikkaa halvempi ja tehokkaampi. Verottaja ja järjestöt ovat ihmeissään, mutta kehitysmaissa näkyy valoa, yhä suurempi osa maailman aivokapasiteetista on käytössä. Ja osaava ammattilainen yrityksineen joutuu kilpasille koko maailman kanssa. Eikä pelkästään ihmisten vaan myös ajattelevien koneiden.

Hierarkiat purkautuvat ja työ tehdään yhä useammin suoraan asiakkaalle, ei esimiehelle. Suomessa ollaan onnellisen pitkällä tässä suhteessa. Poikkeuksia tietysti on, mutta meidän kulttuurimme sopii verkostoituneeseen yhteiskuntaan monia muita maita paremmin. Yhdysvalloissa ja Saksassa esimerkiksi työ tehdään esimiestä miellyttämään. Meillä haukutaan esimies ainakin selän takana, jos työkalut ovat huonoja tai käsketään tekemään hyödytöntä työtä. Uskollisuus työlle on paljon suurempaa kuin uskollisuus esimiehelle.

Onneksi monille pk-yrittäjille suurissa organisaatioissa on edelleen paljon Homo Hierarchicus-tyyppisiä ihmisiä, joille vallanhalu on paljon voitontahtoa suurempi. Yrittäjä palkkaa mieluusti älykkäitä työntekijöitä.

Kunnia palaa tekemisen motiiviksi. Verkostoituminen merkitsee maailmankylää, jossa kaikki tietävät toisistaan. Öykkärit eivät pääse eroon maineestaan eikä isonkaan organisaation selän taakse pääse piiloutumaan. Myös portinvartijoiden ja saavutettujen etujen aika menee ohi. Muurien ja monopolirakenteiden purkautuessa. Työn on todella oltava asiakkaalle hyödyllistä, jotta siitä saisi korvauksen. Saavutettu asema tai lisenssi eivät kilpailuyhteiskunnassa riitä, ellei sitten satunnaisesti, kuten Microsoftin jo rapistuva esimerkki näyttää.

Ihmiset joutuvat jälleen työskentelemään maineensa eteen ja työtilaisuuksia tulee saavutetun maineen ansiosta tai katoaa kadonneen kunnian myötä.

Teollisessa yhteiskunnassa vain julkkikset saattoivat menettää kunniansa. Muiden kaikki rikkeet olivat valtion ja kansalaisen välinen yksityisasia. Verkostoitunut yhteiskunta paljastaa ja rakentuu avoimmuuden varaan. Ihmiset ovat jälleen vastuussa toinen toisilleen.

Automaatit tekevät yhä suuremman osan työstä. Japanilaisten uudet pehmolelut seurustelevat vanhusten kanssa. Uusimmat kauppakassit, ruohonleikkurit ja pölynimurit kulkevat itsekseen. Sähköinen kaupankäynti ja logistiikka lopettavat suurimman osan hallintotyöstä. Bittimaailma lopettaa osan valmistavasta teollisuudesta. Työ ei kuitenkaan koskaan lopu. En osaa kuvitella sitä aikaa, jolloin ihminen ei voisi mitenkään olla toiselle ihmiselle avuksi. Siitähän työssä on perimmältään kyse.

On aivan selvää, että osa ihmisistä saa täyden tyydytyksen koneiden keskellä, mutta tällaisten ihmisten laji kuolee sukupuuttoon muutamassa sukupolvessa. Jäljelle jäävät ihmiset välittävät ja tarvitsevat muita ihmisiä Maslowin tarvehierarkian monessa kohdassa.

Amerikkalaisen tunnetun työn tutkijan Soshana Zuboffin mukaan suurin osa nykyisistä ammateista katoaa seuraavan parinkymmenen vuoden kuluessa. Organisaatiot työpaikkoineen katoavat vielä nopeammin. Zuboff neuvoo etsimään sopivan ajopuun ja tarttumaan siihen. Hän näkee lähitulevaisuuden synkkänä vaikka uskookin uusien työpaikkojen ennenpitkää syntyvän korvaamaan vanhoja.

Uudet työpaikat löytyvät luovuuden ja empatian saralta. Ensin vaurautta luotiin alistamalla muut väkivalloin. Seuraavaksi vauraus syntyi kauppaa käymällä, kun kaupparuhtinaat hallitsivat harvoja tiedonsaantireittejä ja kuljetusvälineistöä. Tiedonsaannin ja jakelun parannuttua valta siirtyi teollisuuspohatoille ja tiedonsaannin entisestään parannuttua tulevilla odotuksilla pelaaville sijoitusparooneille. Nyt valtaosa vauraudesta alkaa olla bittejä. Bittien valmistaminen ja jakelu eivät maksa juuri mitään ja käyttöarvokin keskeisissä tuotteissa paranee määrän lisääntyessä. Tämä tarkoittaa, että toisiksi paras ei saa mitään eikä karkuun pääse, kun verkko ulottuu kaikkialle.

Ajatelkaa Nokiaa tai Lucasin yhtiötä. Luovuus on noussut sijoittamisen ja teollisen tuotantokoneiston tai jakelukoneiston edelle. Mitä tämä tarkoittaa työn kannalta? Mitä yksittäisen työntekijän kannalta merkitsee se, että luovuus on tärkeää. Minulle se merkitsee sitä, että voin kulkea koiran kanssa metsässä tai pilkkoa puita ja leikata sirpillä heinää poikki, jos se vain jotenkin auttaa minua saamaan jonkun hyvän ajatuksen.

Minulla oli sellainen työtehtävä, että siinä piti saada kansainvälistä julkisuutta aikaiseksi. Olisin voinut tehdä otsa hiessä töitä saamatta mitään aikaiseksi. Sen sijaan pilkoin puita otsa hiessä ja koetin väliin pysähtyä ja miettiä, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys. Tuli mieleen virtuaalinen Helsinki ja taksi, jonka voi tilata hiiren kilauksella. Tuli mieleen ovikello, joka yhdistää kännykkään, tuli videokamera jääkaapissa ja paljon tulevaisuuden painajaisia. Tuli mieleen, mikä suomalaisissa on erikoista, kun täällä on paljon kännyköitä. Nämä ajatukset tuntuvat herättäneen. Keväällä ja kesällä useiden eri maiden lehdet sekä televisio ja radioasemat kävivät tekemässä juttuja. Parin vuoden pohdinta avasi monistuskoneiden portit.

Maailma on muuttunut sellaiseksi, että ihmistä tarvitaan yhä enemmän ajattelevana ja tuntevana olentona. Koneet noudattavat käskyjä, ihmisten tehtävänä on miettiä, miten he voisivat olla toisilleen hyödyksi ja mikä merkitys asioilla ylipäänsä ihmisille on.

Milne kiteytti asian moneen kertaan loistavasti. Omaksi ohjenuorakseni on juurtunut Nalle Puhin selitys siitä, miksi hänen mielestään mehiläiset surisevat. Hänelle syynä oli se, että hän piti hunajasta ja surinasta hän helpommin tiesi, mistä sitä löytyisi.

Jules Verne ennusti teollistumisen hävittävän vanhat arvot ja johtavan ihmiset rahan palvojiksi palkkatyön ja sijoitusten ääreen. Näin on käynyt, mutta muutoksen ei tarvitse olla peruuttamaton. Verkostoituminen voi muuttaa tavoitteemme nykyistä yhteisöllisemmiksi. Sellaisestakin tulevaisuudesta on merkkejä, jossa koneiden maailma virtuaalihahmoineen muuttuu meille tärkeämmäksi kuin toiset ihmiset. Valinta on meidän - kyse on arvomaailmastamme. Koneet eivät korvaa meitä, jos arvostamme toisiamme koneita enemmän ja haluamme olla toisillemme hyödyksi.

Nykyään puhutaan paljon yrittämisen etiikasta. Useimmille pk-yrittäjille tämä on ollut hyvin selvä asia aina. On osattava olla asiakkaalle ja yhteistyökumppanille hyödyksi sellaisella tavalla, jota tämä arvostaa. Asiakasta tai yhteistyökumppania ei myöskään saa pettää. Monille suuryritysten ihmisille tämä ajatustapa tuntuu olevan jotakin uutta ja ihmeellistä, mutta myös hieman epäilyttävää. He ajattelevat, että ei täällä olla mitään hyväntekijöitä. Yritystoiminta on rahantekemistä kovassa kilpailussa, jossa kaikki lain puitteissa pitäytyvä on sallittua.

Mutta palataan takaisin siihen, tarvitaanko tulevaisuudessa ihmisiä vai pärjättäisiinkö pelkkien automaattien avulla.

Keskustelin tulevaisuudentutkijoiden kanssa, mitä tapahtuu, kun koneet ovat ihmistä älykkäämpiä. Koetin miettiä, mistä on kysymys. Olen itse asiassa miettinyt sitä jo aika monta vuotta. Ehkä parikymmentä. Hyllyssä on tuhat tieteisromaania ja aihe on kiinnostanut monia.

Ilkka Tuomen vastikään hyväksytyssä väitöskirjassa tieto käsitetään subjektiiviseksi asiaksi. Tietoa on kyky saavuttaa haluttu tulos. En ole huomannut kysyä, onko Nalle Puh myös Ilkan idoli, mutta minusta tuntuu, että Ilkan väitöksessä on paljon viisautta. Koneet eivät koskaan tiedä, mitä me tarvitsemme ja siksi ne eivät kykene korvaamaan meidän tietoamme. On tietysti mahdollista, että jotkut meistä kehittävät koneita, joiden avulla toisia alistetaan tai jopa koneita, jotka itsenäisesti kilpailevat meidän kanssamme samoista resursseista ja muuttuvat työkaluista kilpailijoiksi.

Tulevaisuudessa voimme siis sotia koneiden kanssa. Voimme toisaalta olla viisaiden koneidemme hoivaamia omia tarpeitamme ymmärtäviä, mutta koneitamme muutoin tyhmempiä lemmikkejä. Voimme myös kytkeä koneiden osia ja geenimanipulaatiolla aikaansaatuja laajennoksia itseemme ja kilpailla kaikenlaisessa päättelykyvyssä koneiden kanssa. Voimme jopa jälleen voittaa tietokoneen shakissa. Merkityksen koemme kuitenkin työn kautta. Ja se työ määrittyy lopulta aina seuraavaan kysymykseen. Kuinka tehdä jotakin, jolla on merkitystä, kuinka voin olla hyödyksi kanssaihmisteni hyvinvoinnille. Tulevaisuudessa työ ei ole mitään sellaista, mikä saadaan tai mihin mennään. Se on tarve, joka ymmärretään ja joka saadaan tyydytettyä.

Tästä tyydytetystä tarpeesta voidaan saada maksu. Koneiden automaattisesti tekemät asiat ovat helposti monistuvia ja helposti kopioitavissa. Niissä ei pitkän päälle ole paljonkaan arvoa. Arvo on kyvyssä nähdä, mitä tarvitaan ja kuka tarvitsee. Tietoa saa ostetuksi yhä helpommin, kun vain tietää, mihin tietoa haluaa käyttää. Myös taitoa saa ostetuksi, mutta empatian ja harkintakyvyn ostamista en yrittäjälle suosittele. Se on hankittava itse. Yrittäjä ei voi sysätä lopullista vastuutaan muille. Vastuunalaisia tehtäviä ja valtaa voi tietysti jakaa ja sijoituksia voi tietysti tehdä, mutta sekin on osa yrittäjän viisauden varassa olevaa riskinottoa. Ihmiset ovat yhä suurempi mahdollisuus ja riski. Päättäkää viisaasti, mutta älkää liian varovaisesti. Uskokaa, että tulevaisuudessa asiat on tehtävä toisella tavalla. Arvoisa yrittäjäväki, onnea ja tarkkaavaisuutta tulevalle vuosituhannelle.

Ja kiitoksia mielenkiinnosta