Kunta ja kuntalainen tietoyhteiskunnassa

TIETOYHTEISKUNTA: ILMIÖ VAI OLOTILA

Kunta ja kuntalainen tietoyhteiskunnassa

Risto Linturi

Arvoisat kunnanisät ja äidit, hyvät naiset ja herrat,

Mikä on kunta ja miksi se on olemassa? Mitä on se tieto ja mikä on tietoyhteiskunta? Mitä varten on automaatteja? Miksi me katsomme televisiota ja miksi olemme niin masentuneita? On monia kysymyksiä, jotka eivät vaivaa mieltämme, vaikka niiden pitäisi. On varmasti selvää kaikille, että elämme murroskautta. Rakenteet muuttuvat ja ihminen muuttuu. Me olemme kuitenkin ajattelumme vankeja. Tartumme nykyisyyteen ja latistamme muutoksen pelkäksi kehitykseksi. Emme usko rakenteiden muutokseen, uskomme pysyvyyteen ja kehitykseen.

Tiedättekö miksi tervehdimme oikealla kädellä ja miksi kehitysmaissa edelleen katsotaan pitkään, jos tartutte ruokaan vasemmalla? 1860 ei ollut vessapaperia - varakkaimmat käyttivät purjoa. Paperiakin tietysti käytettiin. Jules Verne kirjoitti lumppupaperille kirjan Pariisi 1900-luvulla. Hän ennusti Euroopan kisällipajojen muuttuvan osakkuuksiin perustuviksi suuryrityksiksi, kaupunkirakenteiden leviävän, ilman saastuvan autoista ja tehtaista. Silloin ei paljon ollut haarukoita, ei kylmäsäilytystiloja.

Sähköä kokeiltiin, polttomoottori oli keksitty, teollistuminen alkoi ja sen seurauksena latina ja kreikka, runous, kunnia ja yksilöllisyys menettivät paljon arvostaan.

1950 ei juuri ollut televisioita, vesivessat ja suihkut yleistyivät vähitellen. Kukaan Suomessa ei enää muistanut, miksi tervehditään oikealla kädellä ja mitä piti tehdä vain vasemmalla. Samaan aikaan aravasäännöissä kiellettiin edes tilan varaaminen jääkaapille. Maaseutukuntien opettajien kiintiöön kuului heinäpaaleja ja tallissa piti olla niin korkea kynnys, ettei sinne vain saisi autoa. Yhä useampi luki sanomalehtiä, kävi säännöllisesti kaupassa ja vaihtoi hevosen autoon. Kaupungistuminen eteni nopeasti ja valtio otti hoitaakseen yhä suuremman osan yksilön vastuista ja rahoista.

1982 Suomi oli vielä totalitäärinen valtio. Vallanpitäjä oli ainoa, joka sai kertoa kansalaisille sähköisten tiedotusvälineiden kautta, mikä on totuus. Mitä mieltä nyt olette sellaisten banaanitasavaltojen demokraattisista äänestyksistä.

Nyt Internetistä näkyy tuhansia televisio- ja radiokanavia. Kolmasosa amerikkalaisten valveillaoloajasta kuluu horroksen kaltaisessa tilassa silmien kohdistuessa pieneen nurkassa olevaan laatikkoon.

Useimmat käyvät palkkatyössä, arvomaailma on Vernen ennustamalla tavalla kaventunut ja itsekäs.

Suurin osa postista kulkee salamannopeasti tietoverkoissa tai Vernen ennustamina faxeina ja suurkaupunkien pörssien toisiinsa yhdistetyt valotaulut, jotka Verne ennusti - ne joutuvat antamaan periksi jokaisen kotona olevalle pienemmälle valotaululle pörssien muuttuessa virtuaalisiksi.

Vuosi kaksituhatta on parinsadan työpäivän päästä - heti joulun jälkeen. Silti vain viisi vuotta sitten ei ollut selailtavaa internettiä, ei sähkörahaa, ei koululaisten kännyköitä, ei tamagotseja - tuotettiin ensimmäisiä kotimaisia romppuja. Nyt yhtäkkiä valtionpäämiehet pelkäävät internetin rapauttavan veropohjan, tuhoavan tekijänoikeusjärjestelmän ja horjuttavan maailmantalouksia ellei seuraavina muutamana vuotena reagoida.

Vuoteen 2020 on hieman pidempi aika. Nyt kouluun menevät lapset ovat silloin uransa alussa ja heidän opettamisensa siis tähtää tuohon aikaan.

Parissakymmenessä vuodessa tuleva muutos on kuitenkin suurempi kuin vuodesta 1950 tähän päivään ja yhtä suuri kuin kaikki Vernen ennustamat muutokset yhteensä. Teknologia on uusin villi länsi - asutusta vailla, monien sääntöjen ulottumattomissa.

Nykyään kiistellään siitä, onko se televisio vai tietokone, joka internettiin lopulta kytketään. Rakensimme juuri omakotitalon, jota ohjaavat sadat prosessorit on kytketty palvelimen kautta Internettiin. Uskoakseni tavallisin internettiin liitetty laite ei vuonna 2020 ole televisio tai mikrotietokone vaan ilmastointipelti tai sähkölamppu. Energiansäästömahdollisuudet ja kiinteistöhuollon mahdollisuudet ovat valtavat.

Ennenpitkää myös jääkaappi liitetään internettiin sähkölamppujen seuraksi, jotta kaupassa voi katsoa jääkaapin pienoiskameran läpi, onko tarvis yhteen vai kahteen maitolitraan. Sitten voi odottaa, että vieraat osaisivat tuoda itse kahvikerman, jos sitä kaipaavat ja ehkä kauppiaskin osaisi tuoda valmiiksi ovelle sen, mitä kaapista puuttuu. Mutta silloin kyllä laittaisin jääkaappiin mieluiten oven myös ulospäin.

Internetissä viestiminen ei ole kovin pääomasidonnaista. Muutaman vuoden kuluessa kuka tahansa voi kotoa tai kerhosta lähettää verkkoon omaa televisio-ohjelmaa vaikkapa jääkaapista, mutta muualtakin. Tuotantotekniikka kehittyy - tulee virtuaalilavasteita, virtuaalinäyttelijöitä, jokamiehen editointilaitteita. Tekninen laatu on lähitulevaisuudessa televisiotasoa.

Käynnistä demo: tämä on puhelinverkossa kulkeva kuvanlaatu

Sisältö on ihan muuta. Isovanhemmat voivat osallistua lapsenlapsen nimipäiville etäisyyksistä huolimatta. MG-harrastaja voi katsoa kaverinsa opastamana kaasuttimen vaihdon ja kirkonmenot voi nekin seurata, vaikka kotiaskareet sitoisivat. Massatiedotusvälineiden keskeisin rooli syntyi teollistumisesta ja tarpeesta synkronoida koko yhteiskunta ostamaan sitä samaa tuotetta samaan aikaan, jotta sarjatuotannosta saatiin maksimihyöty. Nyt ollaan jo massaräätälöinnissä ja pian yksilöllisessä tuotannossa. Bittimaassa jakelukustannus ja valmistuskustannus lähenevät nollaa.

Useimmilla kirjoilla on pari tuhatta lukijaa - miksi video-ohjelmilla pitäisi olla sen enempää.

Enää ei olisi niin suurta tarvetta nollata informaation arvoa ja keskittyä siihen, että kaikki osaavat samat asiat. Sellaiset asiat, jotka naapurikin tietää ovat ilmaisia - ei niistä enää ole kilpailukyvyn lisääjiksi. Tulee pyrkiä informaation lisäämiseen erilaistumisen kautta. Verkostoituminen tarkoittaa sitä. Verkostoituneessa yhteiskunnassa ihmisillä on erilaisia kiinnostuksia, erilaisia arvoja, erilaisia taitoja ja keskinäistä yhteistoimintaa.

Sarjatuotantoyhteiskunnassa oli selkeästi nähtävissä, miten ihmisten keskeisiksi arvoiksi tulivat toisaalta raha ja toisaalta suuret brandit - cokis, lee cooper, mersu, ibm, valio. Niihin luotettiin ja niitä tavoiteltiin. Systeemi toimi ja se oli selkeästi ylhäältä johdettu, hierarkinen. Ihmisten keskinäistä kunnioitusta ei järjestelmä juurikaan tarvinnut vaan kasvottomuutta. Yhteiskunta otti hoitaakseen rahamme ja vastuumme. Nyt ollaan tilanteessa, jossa jopa mummojen potkiminen puistoissa on yksityisasia. Se ei ole julkinen ja normaalia on kuulla - mitä se sulle kuuluu, se on mun oma asia, mitä mä teen. Ollaan hedonististen arvojen keskellä.

Tämä on muuttumassa ja muutos saattaa olla nopeakin. Muutos liittyy yritysmaailman verkostoitumiseen ja internettiin.

Verkostoituminen ei ole brändien välistä, se on ihmisten tapa toimia keskenään organisaatiohierarkioiden ohi. Suomalaiset tuntuvat olevan erityisen hyviä siinä. Me osaamme lähettää saman sähköpostin esimiehille ja alaisille, miehille ja naisille. Japanilaiset eivät osaa. Me osaamme soittaa esimiehelle, vaikka tämä ei pyytänyt ja jopa kännykkään. Saatamme soittaa jopa tämänkin esimiehelle. Saksalaiset tai amerikkalaiset eivät osaa, jonka vuoksi poikkeamiin reagointi on hidasta - esimiehen pitää havaita poikkeama.

Verkostoituminen on muutakin - arvostamme vielä suoraa puhetta. Osaamme edelleen kunnioittaa toisen ihmisen kykyjä. Mitä paremmin osaamme ja mitä paremmin tunnistamme keneen voi luottaa ja keneen ei, sitä paremmin verkostoituminen toimii.

Tässä oli se positiivinen palaute, joka johtaa yhteisöllisiin arvoihin - öykkärit pärjäävät vain, jos rahalla saa ja hevosella pääsee. Öykkärit pärjäävät, kun lojaalisuus voidaan ostaa ja brändi markkinoida. Kun toisiin ei oikeasti tarvitse luottaa eikä kenenkään tarvitse luottaa öykkäriin. Kun kaikki ehditään aina kirjaamaan sopimuksiin ja paperille tai kaikki on aina selkeää pässinlihaa ja laatu niin yksinkertainen asia, että se tarkistetaan eikä luottamusta tarvita. Mutta monipuolisesti ja nopeatempoisesti reagoivassa ja yhä uusia verkostoja luovassa tilanteessa öykkäri ei pärjää.

Tässä on nyt sitten perimmältään kyse yksityisyydestä. Onko öykkäröinti yksityisasia ja missä määrin se on sitä. Ajatellaan sitä mummoa, jota potkittiin. Hän voi nykyään jo kirjoittaa asiasta jossakin internetin keskusteluryhmässä. Siellä sen öykkärin nimi on aina ja ikuisesti haettavissa. Internetissä tapahtumat näkyvät ja säilyvät. Internet on kuin maailmankylä, jossa pikkupojat löytävät mielenkiintoisia näkyjä kuivuneiden oksien jättämistä reijistä. Siellä juorut kulkevat kylänraitilla ja jokainen on julkisuuden henkilö. Kylissä oli tapana työskennellä yhteiskuntakelpoisuuden vuoksi. Osallistuttiin talkoisiin ja hoidettiin omat tehtävät tai ainakin yritettiin selviytyä. Avointa touhua niin hyvässä kuin pahassakin.

On puhuttu siitä, että bitit eivät tunne rajoja - kyllä ne tuntevat. Ne eivät helposti siirry internetin ulkopuolelle. Virtuaalimaailman ja fyysisen maailman välissä on raja, jonka ylittäminen on vaikeaa.

On helppo muistaa, että Itä-Euroopassa oli järjestelmä. Sitä kutsuttiin sosialistiseksi järjestelmäksi ja se romahti. Koetetaan muistaa, että meilläkin on järjestelmä. Meidän valtajärjestelmämme perustuu alueelliseen valtaan ja se rahoitetaan keräämällä veroja vallanpitäjän rajojen sisäpuolisesta toiminnasta.

Ajatelkaa virtuaalikypärän sisällä olevaa päätä. Sinne virtaa bittejä ja sieltä virtaa bittejä, joista kukaan ei voi sanoa ovatko ne työtä, huvia vai rahaa. Kukaan ei tiedä, milloin maksetaan, milloin saadaan palkkaa ja milloin kulutetaan. Yhä suurempi osa taloudellisista arvoista siirtyy bittimaailmaan. Siitä on tulossa oma valtionsa, jota kukaan ei hallitse ja jota kukaan ei tunnusta, jonka rajojen sisällä vallitsevat viidakon lait. Monille tämä merkitsee vapauden riemua, mutta pelkkää riemua se ei ole.

Nyt verkkomaata kahlitaan alueellisten vallanpitäjien keskinäisillä sopimuksilla. Virtuaalitodellisuutta koetetaan hallita sen rajojen ulkopuolelta fyysisen maailman valtarakenteilla. Tämä johtaa väistämättä monimutkaisiin hierarkioihin, porsaanreikiin ja suuriin jännitteisiin eri toimijoiden kesken. Pidän väistämättömänä, että tilanne muuttuu joko virtuaalivaltioiden suuntaan, jonka hallinnon alaisia olemme, kun liikumme virtuaalitodellisuudessa tai sitten maailmanvaltion suuntaan, jolloin alueiden valtarakenteet siinäkin tapauksessa kuihtuvat.

Lähiajan todellisuus on karu. Maailmanvaltio syntyy hyvin ohuena. Valtion tekevät internetin hallinnoinnista päätöksiä yhteisillä sopimuksilla ja Wassenaarin kaltaisen vahvimman oikeuden kautta. Maailmanvaltio saa enemmän lihaa ympärilleen, jos USA saa läpi ajamansa sähkörahan keskitetyn clearing-järjestelmän, jonka kautta internetin maksuliikenteestä kyettäisiin keräämään vero maailmanlaajuisesti. Tämä vaikuttaa poliittisesti hyvin vaikealta tavoitteelta.

Demokratiaan kuuluu ajatus siitä, että voi vaikuttaa itseä koskeviin asioihin. Maailmanvaltiossa voi lähinnä hiukan vaikuttaa kaikkia koskeviin asioihin. Lähidemokratiassa vaikutetaan itseä koskeviin asioihin paljon enemmän. Virtuaalitodellisuuden hallinta maailmanlaajuisen järjestelmän kautta ei oikein vastaa lähidemokratiasta. Toisaalta tuntuu, että internet-toiminnassa on myös paljon feodaaliajan piirteitä, jossa virtuaaliset lääninherrat voivat heitellä virtuaalitorppareitaan mielin määrin mihin haluavat.

Palataan takaisin reaalimaailmaan

Kymmenen vuoden kuluttua kännykkä muistaa kaiken koskaan kuulemansa - siltä voi hyvin kysyä oliko aamulla puhetta maidosta tai tuliko sille edelliselle soittajalle todella vuosi sitten luvatuksi jotakin. Kännykkä hakee avainsanoja ja toistaa uskollisesti minkä tahansa tilanteen, jonka kännykän mikrofoni kuuli.

Älkää kovasti yllättykö, jos kymmenen vuoden päästä löydätte kertakäyttövideokännykän, jonka joku vahingossa on unohtanut vessaan tai kokoushuoneeseen ja - vielä kesken puhelun. Kuva kulkee kaikkialta.

Kehitysmaihin vietävät vieteritietokoneet, polkusähkögeneraattorit ja satelliittiyhteydet tuovat halvan oppimateriaalin ja tietotyön mahdollisuuden kaikkien yritteliäiden ihmisten ulottuville sijaintipaikasta riippumatta. Mutta ihmisen korvaaminen jatkuu sekin edelleen: tietokone luo kuvapuhelimeen keinotekoisia ihmisiä vastaamaan tavallisimpiin kysymyksiin.

Internetin mainoskirjeet katsovat kauniisti silmiin ja vastaavat hymyyn. Tietokonemainokset koettavat ehdollistaa meitä ja onnistuvat paljon paremmin kuin edes tämänhetken parhaat kauniit ja rohkeat. Tietokone näkee, miten me reagoimme ja kykenee luomaan hermostoomme haluamiaan assosiaatioita.

Geenitekniikka romuttaa vapaaehtoisen vakuutusjärjestelmän heti, kun jokainen voi geeneistään lukea millaisen vakuutuksen tuotto olisi paras. Tämä tapahtunee jo vuonna 2005. Sitten tietysti nykyisen eläkejärjestelmän mahdottomuuttakin voi kysellä, jos kalliin eläkkeen ansainnut voi vuonna 2020 kävellä laboratorioon ja sanoa: vaihtakaa kaikki osat ja pitäkää minut hengissä seuraavat sata vuotta niin saatte puolet eläkkeestäni. Urheilukriisi tulee viimeistään silloin, kun jokainen kadullakulkija vaihtaa verisolunsa nanomolekyyleihin, joiden hapenottokyky on parempi.

Geenimanipuloidut puut loistavat ennen niin pimeissä metsissä, kehitysmaiden energiametsä kylvetään pellolle ja sähkö saadaan kasvien juuren ja latvan potentiaalierosta - Niilin hauki ja sähköankerias ovat osanneet homman jo kauan.

Fyysiset varkaudet ovat vuonna 2020 historiaa. Varastetut laitteet voidaan paikallistaa jo paljon aiemmin niihin piilotetuilla halvoilla satelliittipaikantimilla. Hajunauhurit tallentavat varkaiden ominaishajun, mutta miksei metsään karannut sukulainen löytyisi hajukompassin avulla - vihikoira on osannut tempun jo kauan. Kellot, sykemittarit ja lyhytviestilaitteet tatuoidaan nanokiteillä suoraan ihoon. Kännykkään voi puhua äänettömästi ja osa ihmisistä tulee riippuvaiseksi virtuaalitodellisuudesta.

Vuonna 2020 näiden elävien kuolleiden määrä on ylittänyt luonnollisen kuolleisuuden. Pysyvästi virtuaalitodellisuuteen kytkettyjen määrä tulee ylittämään ainakin Euroopassa ja Yhdysvalloissa luonnollisen kuolleisuuden. Mutta ei se sitten enää niin pahalta tunnu. Viisikymmenlyvulla olisi voinut uhkailla television turmiollisella vaikutuksella ja sanoa, että se vangitsee kolmanneksen amerikkalaisista horroksenomaiseen tilaan. Pidettiin tuomiopäivän enkelinä ja nyt ollaan sitä mieltä, ettei mitään ihmeellistä tapahtunutkaan. Eipä niin. Ihmiset ovat vain keksineet sosiaalisesti hyväksytyn tavan ja kytkevät itsensä pois päältä, kun eivät ole tarpeellisia. Eivät ne miljoonat virtuaaliletkuihin kiinnitetytkään silloin 2020 mitään ihmeellisyyksiä ole. Tulevaisuuden mielestä olimme turhaan huolissamme. Vanhusten huoltoon tuli vain yksi uusi ratkaisu. Laitetaan ne virtuaaliarkkuihin nauttimaan ikuisesta keväästä.

Mutta takaisin kysymykseen: miksi kunta on olemassa? Minä olen ymmärtänyt kunnan yhdeksi demokratian perusrakenteeksi. Ihmiset päättävät yhdessä yhteisistä asioistaan ja kuntalaisilla on enemmän yhteisiä asioita kuin eripaikkakuntaisilla. Näin tämä ainakin oli ennen internettiä.

Etäopiskelu, etäterveydenhoito ja monet muut tietoliikenteen sovellukset lisäävät ihmisten mahdollisuuksia ryhmittyä kuntarajoista poikkeavilla tavoilla yhteisten ongelmiensa ratkomiseksi. Kuntien ei pidä ryhtyä vastustamaan tätä rakennemuutosta. On myös pohdittava, miten näiden maantieteestä poikkeavien ryhmien päätöksenteko saadaan demokraattiseksi sillä tavalla, että ne päättävät, joiden asioista on kysymys. Nykyisin päätöksenteko karkaa vain yhä ylemmäs ja ylemmäs.

Tarkastellaan lopuksi muutamaa kunnan toimialuetta hieman perinteisestä poikkeavassa valossa. Yksi kunnan tehtävistä on liikkumisen helpottaminen rakentamalla katuja, opasteita ja kehittämällä julkista liikennettä.

Käynnistä demo:

Helsinkiä mallinnetaan kolmiulotteisena laitakaupunkia myöten. Ajatelkaa kulkevanne mallin avulla mihin tahansa muutamassa sekunnissa. Tämän kahden neliökilometrin koemallin teko vei joitakin henkilötyökuukausia - neliökilometri mahtuu hyvin yhdelle korpulle. Pian käynnistyy myös Kainuun kuntien, matkailukeskusten ja erämaiden mallinnus.

Vuoteen 2010 mennessä uskon koko maapallon valmistuneen virtuaalisena kopiona, kun mallinnustekniikka on kokonaan automatisoitu. Fyysinen todellisuus ja virtuaalitodellisuus voidaan kytkeä toisiinsa satelliittipaikantimien, kameroiden ja mittalaitteiden sekä paikkatietokantojen avulla. Mieli voi matkustaa valon nopeudella kohtaamaan toisia virtuaalisten lavasteiden keskelle mihin tahansa maailmassa.

Parin vuoden kuluessa voi lapseni mennä virtuaalisesti kaverinsa ovelle, painaa ovikelloa kytkeäkseen puhelun numeroon, jota ei tiennyt eikä löytänyt luettelosta. Jos hän haluaa tavata tätinsä, voin pyytää ensin avaamaan virtuaalikaupungin, valitsemaan oikean bussin ja bussin ikkunoista päättämään oikean poistumispysäkin ja reitin tädin ovelle. Jos tämä sujuu, voin laskea hänet yksin todellisuuteen. Voisin jopa seurata hänen reittiään kännykän paikannustiedoista, jos olisin eksymisestä huolissani.

Jos haluan seurata karaoke-iltaa tai jääkiekko-ottelua, saarnaa tai eduskunnan istuntoa ei minun tarvitse muistaa oikeaa kanavaa. Valitsen vain rakennuksen ja kytkeydyn sen kautta internet-kanavalle, josta lähetys tulee. Hyvin harvat muistavat yli sataa puhelinnumeroa tai internet-osoitetta, mutta paikkoja muistamme helposti sadasta tuhannesta miljoonaan.

Monet logistiikkaratkaisut muuttuvat, kun kartat muuttuvat selkeän havainnollisiksi ja eläviksi. Jos haluat taksin, avaa vain virtuaalikaupunki, nouse hieman korkeammalle ja etsi näkyviisi lähin vapaa taksi. Hiiren kilautuksella taksi saa tilauksen ja näet, kuinka se kääntyy tulemaan luoksesi. Ihminen haluaa hallita ympäristöään - virtuaalitodellisuudessa silmät näkevät ja ääni kuuluu minne tahansa.

Nyt tullaan kysymykseen siitä, mikä on tietoyhteiskunta. Tieto on tietoyhteiskunnan raaka-aine ja se on annettava jalostettavaksi. On erittäin haitallista, jos kunnat eivät osallistu informaatioyhteiskunnan informaatioinfrastruktuurin rakentamiseen. Tuntuu siltä, että joissakin virastoissa pidetään virastojen omaa hyvinvointia paljon kuntalaisten etua tärkeämpänä. Katujen nimetkin ovat jo joidenkin mielestä kunnan sellaista omaisuutta, jota ei millään kohtuullisella tavalla saa luovuttaa muille. Sellaisin tavoin kunta estää hyödyllistä kehitystä. Kuntalaiset tuskin ymmärtäisivät tällaista panttaamista.

Mutta siirrytään toiselle tunkiolle. Jätehuolto ja kaatopaikkaongelma saattaa saada ratkaisunsa biotietokoneista, jotka syövät kaatopaikkajätettä. Näitä kannattaa odottaa parinkymmenen vuoden kuluessa.

Kuljetustekniikka kehittyy aimo harppauksen, kun nyt kokeilussa olevat pienoishelikopterit vielä kehittyvät. Nämä laitteet lentävät robottiohjauksella, ovat alle metrin mittaisia ja kuljettavat kymmenien kilojen kuorman noin sadan kilometrin tuntinopeudella. Tavarankuljetus paikasta toiseen muuttuu ratkaisevalla tavalla, kun kuka tahansa voi lähettää oman robokopterin noutamaan kauppakassia ja viemään pakettia. Tuskin ne autoa kalliimpia ovat tulevaisuudessa. Kunnan tehtäväksi tulee järjestää ilmatilan valvonta.

Koululaitos olisi sekin suuren remontin edessä, jos todella uskoisimme tähän elinikäiseen oppimiseen ja kehityksen nopeutumiseen. Kaikenikäiset kohtaavat suuren määrän uutta tietoa samanaikaisesti. Asian merkitystä avaa, jos pohditte, mitä koulujen atk-opetuksessa tapahtuu. Monissa paikoin koululaiset opettavat opettajaa ja kodeissa vanhempiaan. Tulevaisuudessa varmasti puhutaan entistä vakavammin koulujen lopettamisesta ja oppimisen siirtämisestä oppimiskeskuksiin, joissa penkkejä kuluttavat kaikenikäiset.

Terveydenhuollon haasteet ovat tulevaisuudessa lähes mittaamattomat. Yhä useammat sairaudet voidaan hoitaa ja ihmisen rappeutuminen pysäyttää, mutta hoidot monimutkaistuvat ja tulevat yhä kalliimmiksi. Tasa-arvon saavuttaminen tällä saralla tuntuu entistä kaukaisemmalta. Nykyiset väestöennusteet pitäisi muuten romuttaa, kun kahdenkymmenen vuoden kuluttua ihmisen kaikki osat voidaan vaihtaa ja tuolloin syntyneen varakkaan lapsen odotettavissa oleva elinikä voi olla satoja vuosia.

Murroskausi on vaikea. Ihmiset tekevät jatkuvasti päätöksiä, jotka perustuvat odotuksiin tulevasta. Nopean muutoksen aikana monet päätökset osoittautuvat virheiksi ja aiheuttavat tuskaa ja epävarmuutta. Tuska ei ole niin suuri, jos muutoksen suunta on paremmin tiedossa. Muutoksen odotus voi olla jopa positiivinen tunne ja suuri mahdollisuus. Toivon, että te voisitte kuntien ylimpinä päättäjinä vaikuttaa siihen, että kuntalaisten hyvinvointi lisääntyisi, kuntalaisten mahdollisuudet oman elämänsä hallintaan sekä osallistumiseen paranisivat.

Muistakaa myös, ettei tulevaisuudessa mikään ole korvaamatonta. Paperi voi kuolla heti, kun jotakin parempaa keksitään. Televisio voi mennä menojaan, jos jokainen voi internetissä lähettää kaikille muille parempilaatuista kuvaa hajuineen, makuineen ja tunteineen ja se jääkaappi voi käydä tarpeettomaksi, kun tulevaisuuden ruoka ei enää pilaannu lämpimässä. Miettikää sitäkin, miten kuntien velvollisuudet voisivat muuttua, jos toimintaympäristö ja kansalaisten tarve niin sanelevat.