VAPAUS TAI SÄÄNTELY: MITKÄ OVAT VAIKUTUKSET

Tietoyhteiskunnan konvergenssi-seminaari

10. 1998 Helsinki

VAPAUS TAI SÄÄNTELY: MITKÄ OVAT VAIKUTUKSET

Risto Linturi, HPY Fellow

R. Linturi Oy

Arvoisa yleisö,

Puhutaan konvergenssista, puhutaan sen vaikutuksista yrityksiin. Minun on kuitenkin vaikea erottaa yrityksiä ympäristöstään ja vaikea nähdä, että internet olisi media vaikka puhutaankin median konvergenssista. Minusta internet on paikka, joka noudattaa omia sääntöjään ja tämä niinkutsuttu konvergenssi siirtää rajoja, muuttaa arvomaailmaa ja kaataa sekä synnyttää yrityksiä ja mahdollisuuksia ja eliminoi saavutettuja etuja kaikkialla.

Mutta minun piti puhua vapauden tai sääntelyn vaikutuksista yritysten toimintaedellytyksiin. Otetaan siitä yksi konkreettinen esimerkki: Virmavirran komitea sai taannoin valmiiksi sananvapauslakia koskevan mietinnön. Siinä ehdotettiin melko suoraviivaisesti, että median säännöt ulotetaan koskemaan internettiä, koska internetissä avautuu samanlaisia mahdollisuuksia. Lakiluonnoksen toteutuminen olisi pakottanut kaikki internettiin puhuvat tai sinne liikkuvaa kuvaa laskevat nauhoittamaan ja säästämään kaiken kolmen kuukauden ajan. Vaadittiin lisäksi, että aineisto on sellaisen ryhmän katsottavissa, jonka jäseneksi on helppo päästä tai joukko on suuri. Suurella tarkoitettiin muistaakseni yli sataa ja esimerkit kattoivat myös yritysten sisäisen liikenteen, joka olisi pitänyt tallentaa ja esittää ulkopuolisille, jos he itse epäilivät itseään loukatun.

Kannattaa pohtia, miten tämmöinen töppöily olisi vaikuttanut ja tietysti komitea varmasti pohtikin sitä kiivaasti. Pohtimista voi harrastaa kahdella tavalla. Väärässä tavassa tutkitaan yhteiskuntaa nykyisellään ja mietitään, miten valmistellut säännöt sopivat nykymenoon ja tämän toimikunta tekikin aivan mallikkaasti. Nykymenoon ei olisi aiheutunut kohtuuttomia rasitteita - tulevaisuuskin olisi jäänyt paljolti nykyisen kaltaiseksi, kehitys olisi pysähtynyt - yhtälailla kielteinen kuin myönteinenkin kehitys.

Tarkastellaan muutamaa tulevaisuudenkuvaa, skenariota. Niin pitäisi tehdä, kun tehdään säännöksiä nopeasti muuttuvassa tilanteessa. Tämä jäi komitealta kokonaan tekemättä - he miettivät, miten heidän säännöksensä vaikuttavat nykytilaan, mutta eivät lainkaan sitä, miten nykytilanne muuttuu ja miten säännökset vaikuttavat muuttuneessa ympäristössä. Kyse oli siis menettelyvirheestä ja tämä sama menettelyvirhe tuntuu vaivaavan kaikkia.

Skenaariotarkasteluja ei yleensä tehdä - tehdään vain analyysi oman jutun muutosvaikutuksista ei ympäristön tulevasta muutoksesta. Tuntuu, kuin näitä asioita työstävillä ei olisi lainkaan mielikuvitusta tai yritystä ja sitten vielä kehdataan sanoa, että asiat tulivat yllätyksenä.

Mitä mieltä olette sellaisesta sähköisestä kaupankäynnistä, jossa tomaatteja ei voi katsoa ennen ostamista. Kauppiaan kuin kauppiaan on verrattain helppoa ja edullista sijoittaa web-kamera tomaattien päälle. Kustannukset nousevat yllättäen satakertaisiksi, jos kuva pitää nauhoittaa ja tomaatit varmasti jäävät näyttämättä. Hassulta tuntuisi, että pitäydyttäisiin vain pysäytyskuvissa, jotta lakipykälät tulisivat täytetyiksi.

Ajatellaan käyttäjää, joka sijoittaa pienen kameran jääkaappiinsa. Töistä tullessa voi kaupan maitohyllyllä vielä kännykästä katsoa, onko siellä yksi tai kaksi maitotölkkiä jäljellä. Ehkä tulevaisuudessa kauppiaskin tai ystävät voivat tarkistaa jääkaapin sisällön ennen ovelle tuloaan. Kalliiksi kuitenkin tulee, jos on pakko nauhoittaa, että on varmat dokumentit siitä, ettei jääkaapissa tapahtunut mitään naapureita loukkaavaa.

Virtuaalitodellisuus on myös liikkuva kuva. Pian kartat ovat eläviä ja jokainen kulkee niissä kuin elävässä virtuaalitodellisuudessa. Taksin saa, kun lintuperspektiivistä silmäilee lähimmän vapaan ja kilauttaa hiirellä. Pitäisikö sekin nauhoittaa. Pitäisikö anonyymien alkoholistien virtuaalitapaaminen nauhoittaa ja jokaiselle antaa päätoimittajavastuu ja velvoittaa kaikki sanomaan nimensä. Pitäisikö todella verkoissa tapahtuville kohtaamisille asettaa aivan erilaiset pelisäännöt kuin fyysisille kohtaamisille.

Tekijänoikeusjärjestelmää ollaan nyt myös muuttamassa. Musiikin pakkaustapaa on parannettu. Puhutaan MPEG-level 2-pakkauksesta. Siinä uusien kotimikrojen 12 gigatavun kiintolevylle mahtuu muutamia tuhansia äänitteitä ja tekninen tallennuskustannus on nolla penniä, koska levyile on testauksessa kirjoitettava joka tapauksessa jotakin. Muutaman vuoden kuluttua koko yleisradion äänitearkisto mahtuisi jokaisen uuden kotimikron levylle - ja edelleen - tekninen kustannus olisi nolla penniä.

Onko nyt niin, että tekijöiden taloudellinen intressi vaatii, että tähän luodaan monimutkaiset järjestelmät ja säännöt joiden seurauksena musiikin levittäminen ja jakelu muuttuvat kalliiksi ja joiden seurauksena musiikin tekijä saa entistä pienemmän osan kuluttajalle aiheuttamistaan kustannuksista vai syntyykö harmaa markkina, jonka vahvuuksia käytetään hyväksi, jonka avulla kulttuurillinen rikkaus pääsee Madonnan ohitse, mutta joka tekee monia tuottajia ja järjestöihmisiä työttömiksi tuotannon pääomavaltaisuuden ja byrokraattisuuden kadotessa.

Ajatelkaa digitaalista teatterikiikaria. Nyt ollaan ajamassa tekijänoikeusdirektiiviä, jossa niinkutsutut tekniset välikopiot vaatisivat kappaleenvalmistusoikeuden. Myös tällainen teatterikiikari tekee teknisen välikopion. Pitäisikö sen käyttäjän saada katseluun aina tekijöiden lupa vai totutellaanko lakeihin, joita ei ole tarkoituskaan ottaa vakavasti vai kielletäänkö kenties nämä vakaat, valovoimaiset ja tärisemättömät kiikarit.

Samalla tavoin pitää kysyä, pakotetaanko poistamaan internetin välivarastot ja maksamaan kymmeniä kertoja suuremmasta ulkomaanliikenteestä, kielletäänkö yksityiskäyttöön kopioinnin ja muokkaamisen yhteydessä pesuveden mukana myös oikeus käyttää automaattisia kielenkääntäjiä ja tarvitseeko teoksen lukemiseen vessassa, olohuoneessa ja keittiössä todella erillisen luvan. Miksi tekniikka rajataan sellaiseksi, ettei satelliittikuvaa voikaan välittää mikrotietokoneessa katsottavaksi, miksi niin suuri osa tulevaisuuden tekniikan lupauksista uhrataan, jotta tekiöiden edun varjolla saataisiin järjestöjen ja suurten olemassaolevien toimijoiden edut turvattua. Heillä oli aikansa, nyt on hajautuksen aika ja muutoksen aika.

On luonnollista, että vallanpitäjä haluaa säilyttää järjestelmän, josta valta - poliittinen tai taloudellinen - riippuu, mutta on myös oikein purkaa keinotekoisia ja tehottomia rakenteita. Voi myös nostaa metelin, jos joku toisen nimissä puolustaakin vain omaa etuaan.

Mutta… Suomi on verkottumisen edelläkävijä. Meidän vahvuutemme on, että osaamme käyttää verkkoja tehokkaasti ja meillä on suuri pääoma verkoissa. Pitäisikö meidän ottaa rautapallo jalkaan ja keksiä kaikki mahdolliset tavat, joilla verkkojen käyttöä voidaan haitata vai pitäisikö meidän pikemmin tehdä kaikkemme, jotta meidän vahvuutemme olisivat vahvuuksia jatkossakin.

Konvergenssi ei ole yksinomaan median, tietotekniikan ja televiestinnän yhdentymistä. Konvergenssi on vapautumista ajasta ja paikasta. Se on etäisyyksien poistumista ja atomien muuttumista biteiksi. Siksi kyse on myös konvergenssista fyysisen ja virtuaalisen tilan sekä televiestinnän ja matkustamisen kesken.

Jos regulatiivisin keinoin suositaan fyysisiä kohtaamisia tai fyysistä valmistusta. Jos fyysisessä kohtaamisessa saa näyttää lehtileikkeen, mutta sähköisessä kohtaamisessa ei - jos fyysisessä kohtaamisessa saa olla tauluja seinillä tai saa laulaa onnittelulaulun, mutta sähköisessä ei - jos fyysisessä kohtaamisessa on yksityisyyden suoja vaikka ei olisikaan huomannut puhutella toista nimeltä ja sähköisessä kohtaamisessa on velvollisuus nauhoittaa ja näyttää kaikki naapurille. Kaikki tämmöinen väistämättä vaikuttaa siihen, että tietoliikenteen tehokas hyväksikäyttö, jonka pitäisi olla suomalaisen yhteiskunnan peruspilareita jo etäisyyksienkin vuoksi - se väistämättä kärsii.

Olen tainnut puhua riittävästi vapaan viestinnän puolesta - siirryn tasapuolisuuden vuoksi aidan toiselle puolelle.

Ajatelkaa tilannetta, jossa kuka tahansa voi verkkojen kautta lähettää viestin, joka uhkaa henkeänne tai toimeentuloanne. Kiristäjä voi uhata liikesalaisuuksienne paljastamisella, kunnianne loukkauksella tai teoksenne levittämisellä miljoonajakelussa. Jos maksatte seuraavana päivänä kello kuusi teille sähköpostitse ilmoitettuun tilapäiseen internet-osoitteeseen suuren summan sähkörahaa - sitten ei käy kuinkaan. Jos ette maksa, levittää uhkaaja aineistonsa miljoonajakeluun tietoverkoissa.

Mikäli me teemme verkon, jossa kiristäminen, rahan vastaanotto ja uhkausten toteuttaminen ovat mahdollisia ilman minkäänlaista kiinnijoutumisen riskiä - olemme saaneet aikaan hirviön. Vapaus ja vastuu kulkevat yhdessä. Olen moittinut Virmavirran komiteaa usein, mutta olen myös muistanut kiittää vaikka kiitokset eivät olekaan niin kiinnostaneet mediaa kuin moitteet. Komitea tunnisti tämän vapauden ja vastuun kantavan periaatteen ja päätyi tärkeään ehdotukseen. Rikostapauksessa tulisi voida jäljittää sanoma tai ainakin kiinnijäämisen riskin tulisi olla kohtuullinen. Nyt kiinnijäämisen riski on olemassa vain, jos on tyhmä tai taitamaton - onneksi internetissä ei vielä ole helppoa sähkörahaa.

On kaksi lähestymistapaa - monet valtiot vaativat, ettei internetviestintää saisi salata voimakkailla salausavaimilla. Valtioilla tulisi olla mahdollisuus avata viestit. Tämä on ongelmallinen lähestymistapa monessa mielessä. Raha liikkuu verkoissa ja jonkun ihmisen käsissä oleva kyky avata koodeja voi olla kiusaus. Isoveljen valvontamahdollisuus on myös ongelma varsinkin, kun isoveli olisi meidän näkövinkkelistämme katsoen ulkomailla valtioissa, joiden hallintoon ei osata luottaa. Pienen maan liikesalaisuuksien ja tasa-arvon turvaamiseksi salakirjoitus kannattaa säilyttää vahvana varsinkin, kun rikolliset kuitenkin salaamavat ja piillottavat salaamansa viestit kuvien ja muiden vittiviidakoiden sekaan.

Sitten toinen asia on, että minua oikeastaan enemmän askarrutti kyberterrori - ei niinkään fyysisessä maailmassa tapahtuva rikollisuus. Vaikka se olisi vallanpitäjä, joka lähettää minulle uhkauskirjeen - ei se uhkauskirje tietenkään ole salakirjoitettu. Minä haluaisin mennä tuomioistuimen luokse ja saada jäljityspäätöksen.

Tämmöinen jäljitysoikeus on yksilön työkalu isompien uhkaa vastaan, väkivaltaa vastaan - ei isoveljen työkalu. Yksilön tulee kyetä liikkumaan tietoverkoissa niin, että siellä liikkuminen tuntuu turvalliselta. Sieltä ei tule hyökkäyksiä. Ja kannattaa muistaa, että autoissa on rekisterilaatat, rahoissa on numerot ja ihmisillä on kasvot ja sormenjäljet ja geenitkin.

Ei pidä mennä tekemään internetistä sellaista, jossa kaikki ovat anonyymejä aivan kokonaan. Ei meidän puhelinverkkommekaan ole sellainen. Kyllä sieltä näkyy, missä tekin kaikki olette puhelunne soittaneet ja tietoja on lehtitietojen mukaan käytetty rikostutkinnassa.

Puhuin tästä asiasta mm. Clintonin internet-pääneuvonantajan Ira Magazinerin kanssa sekä UNESCOn Inforights-kokouksessa. Magaziner suhtautui hyvin varovaisesti ja monet diplomaatit sanoivat jäljitysasian olevan poliittisesti herkän. Ilmeisesti meidän pitää ensin luoda hirviö, ennenkuin voimme ryhtyä purkamaan sitä ja rakentamaan kokonaan uutta vapauden ja vastuu kunnolla kantavaa järjestelmää. Minua vain pelottaa se, että kansalaisten vapauksia ryhdytään rajoittamaan sen varjolla, ettei vastuukysymys ole selvä.

Palataan positiivisiin tulevaisuudenkuviin

Jos ragulaattori ei rajoita - silloin olemme menossa suuren askeleen kohti mediademokratiaa. Internetissä viestiminen ei ole kovin pääomasidonnaista. Muutaman vuoden kuluessa kuka tahansa voi kotoa tai kerhosta lähettää verkkoon omaa televisio-ohjelmaa. Tuotantotekniikka kehittyy - tulee virtuaalilavasteita, virtuaalinäyttelijöitä, jokamiehen editointilaitteita. Tekninen laatu on lähitulevaisuudessa televisiotasoa.

Sisältö on ihan muuta. Isovanhemmat voivat osallistua lapsenlapsen nimipäiville etäisyyksistä huolimatta. MG-harrastaja voi katsoa kaverinsa opastamana kaasuttimen vaihdon ja kirkonmenot voi nekin seurata, vaikka kotiaskareet sitoisivat. Yrityksiin tämä tietysti vaikuttaa, jos mainosrahotteinen sisältö menettää katsojaminuutteja harrastesisällölle ja verkoissa tapahtuvalle seurustelulle. Sekin vaikuttaa, jos mainostajat toteavat, että heidän on melko helppoa tiedottaa asiakaskunnalleen suoraan omilla kanavillaan. Sekin vaikuttaa, että Alvin Tofflerin kolmas aalto on menossa. Massatiedotusvälineiden keskeisin rooli syntyi teollistumisesta ja tarpeesta synkronoida koko yhteiskunta ostamaan sitä samaa tuotetta samaan aikaan, jotta sarjatuotannosta saatiin maksimihyöty. Nyt ollaan jo massaräätälöinnissä ja pian yksilöllisessä tuotannossa.

Useimmilla kirjoilla on pari tuhatta lukijaa - miksi video-ohjelmilla pitäisi olla sen enempää.

Enää ei olisi niin suurta tarvetta nollata informaation arvoa ja keskittyä siihen, että kaikki osaavat samat asiat. Sellaiset asiat, jotka naapurikin tietää ovat ilmaisia - ei niistä enää ole kilpailukyvyn lisääjiksi. Tulee pyrkiä informaation lisäämiseen erilaistumisen kautta. Verkostoituminen tarkoittaa sitä. Verkostoituneessa yhteiskunnassa ihmisillä on erilaisia kiinnostuksia, erilaisia arvoja, erilaisia taitoja ja keskinäistä yhteistoimintaa.

Haluan puuttua vielä yhteen asiaan - nimittäin yksityisyyden suojaan ja arvomaailmaan. Sarjatuotantoyhteiskunnassa oli selkeästi nähtävissä, miten ihmisten keskeisiksi arvoiksi tulivat toisaalta raha ja toisaalta suuret brandit - cokis, lee cooper, mersu, ibm, valio. Niihin luotettiin ja niitä tavoiteltiin. Systeemi toimi ja se oli selkeästi ylhäältä johdettu, hierarkinen. Ihmisten keskinäistä kunnioitusta ei järjestelmä juurikaan tarvinnut vaan kasvottomuutta. Yhteiskunta otti hoitaakseen rahamme ja vastuumme. Nyt ollaan tilanteessa, jossa jopa mummojen potkiminen puistoissa on yksityisasia. Se ei ole julkinen ja normaalia on kuulla - mitä se sulle kuuluu, se on mun oma asia, mitä mä teen. Ollaan hedonististen arvojen keskellä.

Tämä on muuttumassa ja muutos saattaa olla nopeakin. Muutos liittyy yritysmaailmaan voimakkaasti, mutta se liittyy myös internettiin. Monasti muutokseen riittää joko positiivinen tai negatiivinen takaisinkytkentä, mutta tässä on molemmat ja se varmistaa muutoksen, kunhan regulaattori ymmärtää tilanteen luonteen eikä liiaksi koeta säilyttää sitä, mikä on vanhaa ja mikä kuuluisi jo jättää taakse. Verkostoitumiskyky vaatii muutosta.

Verkostoituminen ei ole brändien välistä, se on ihmisten tapa toimia keskenään organisaatiohierarkioiden ohi. Suomalaiset tuntuvat olevan erityisen hyviä siinä. Me osaamme lähettää saman sähköpostin esimiehille ja alaisille, miehille ja naisille. Japanilaiset eivät osaa. Me osaamme soittaa esimiehelle, vaikka tämä ei pyytänyt. Saatamme soittaa jopa tämänkin esimiehelle. Saksalaiset eivät osaa, jonka vuoksi poikkeamiin reagointi on hidasta - esimiehen pitää havaita poikkeama.

Verkostoituminen on muutakin - arvostamme vielä suoraa puhetta. Osaamme edelleen kunnioittaa toisen ihmisen kykyjä. Mitä paremmin osaamme ja mitä paremmin tunnistamme keneen voi luottaa ja keneen ei, sitä paremmin verkostoituminen toimii. Väitän, että talouselämämme toimii sitä tehokkaammin, mitä paremmin sanassa pysytään ja mitä helpommin keskinäinen kunnioitus, ympäristön ja muiden ihmisten arvostua ja yhteisölliset arvot tunnistetaan ja mitä paremmin myös kulttuurin kautta verkostoituminen saa virikkeensä. Muistakaa kuitenkin sitä, että verkostoituminen vastaa kulttuurillista rikkautta, monipuolisuutta - ei sarjatuotannon ajan samaa kaikille.

Tässä oli se positiivinen palaute, joka johtaa yhteisöllisiin arvoihin - öykkärit pärjäävät vain, jos rahalla saa ja hevosella pääsee. Öykkärit pärjäävät, kun lojaalisuus voidaan ostaa ja brändi markkinoida. Kun toisiin ei oikeasti tarvitse luottaa eikä kenenkään tarvitse luottaa öykkäriin. Kun kaikki ehditään aina kirjaamaan sopimuksiin ja paperille tai kaikki on aina selkeää pässinlihaa ja laatu niin yksinkertainen asia, että se tarkistetaan eikä luottamusta tarvita. Monipuolisesti ja nopeatempoisesti reagoivassa ja yhä uusia verkostoja luovassa tilanteessa öykkäri ei pärjää.

Tässä on nyt sitten perimmältään kyse yksityisyydestä. Onko öykkäröinti yksityisasia ja missä määrin se on sitä. Ajatellaan sitä mummoa, jota potkittiin. Hän voi nykyään jo kirjoittaa asiasta jossakin internetin keskusteluryhmässä. Siellä sen öykkärin nimi on aina ja ikuisesti haettavissa. Internetissä tapahtumat näkyvät ja säilyvät. Internet on kuin maailmankylä, jossa pikkupojat löytävät mielenkiintoisia näkyjä kuivuneiden oksien jättämistä reijistä. Siellä juorut kulkevat kylänraitilla ja jokainen on julkisuuden henkilö. Siellä myös työskenneltiin yhteiskuntakelpoisuuden vuoksi. Osallistuttiin talkoisiin ja hoidettiin omat tehtävät tai ainakin yritettiin selviytyä. Avointa touhua niin hyvässä kuin pahassakin.

Voisi tietysti kuvitella, että internetistä muodostuu henkilörekirteri, jos lähes jokaisesta on siellä paljon tietoa tulevaisuudessa ja kaiken saa haettua hakukoneilla. Samalla tavalla ajatellen sanomalehtiarkistot muodostavat henkilörekisterin, mutta hakeminen toki on paljon vaikeampaa ja lisäksi internetissä kukaan ei ole keskitetysti kerännyt tietoja. Niitä vain voi kuka tahansa yhdistellä.

Luulen, että yksityisyyden suoja löystyy. Jokaisesta tulee julkisuuden henkilö ja samalla julkisuuden henkilöiden yksityisyyden alue hieman toivottavasti laajenee. Ylilyönnit kumpaankin suuntaan korjaantuvat ja monet jokuolleiksi luullut arvot palaavat hieman erilaisissa muodoissa takaisin. Internetissä muuten tehdään paljon palkatonta työtä ja autetaan epätietoisia ihan vain sen vuoksi, että tuntuu kuin se olisi hyvä tapa.

En voi olla vielä mainitsematta toisesta asiasta, joka ei ole tullut vielä kunnolla esille. Aloitin puhumalla siitä, että internet on paikka ja siitä, että konvergenssi siirtää rajoja. Tarkoitin todella valtiollisia rajoja. On puhuttu siitä, että bitit eivät tunne rajoja - kyllä ne tuntevat. Ne eivät helposti siirry internetin ulkopuolelle. Virtuaalimaailman ja fyysisen maailman välissä on raja.

On helppo muistaa, että Itä-Euroopassa oli järjestelmä. Sitä kutsuttiin sosialistiseksi järjestelmäksi ja se romahti. Koetetaan muistaa, että meilläkin on järjestelmä. Meidän valtajärjestelmämme perustuu alueelliseen valtaan ja se rahoitetaan keräämällä veroja vallanpitäjän rajojen sisäpuolisesta toiminnasta.

Ajatelkaa virtuaalikypärän sisällä olevaa päätä. Sinne virtaa bittejä ja sieltä virtaa bittejä, joista kukaan ei voi sanoa ovatko ne työtä, huvia vai rahaa. Kukaan ei tiedä, milloin maksetaan, milloin saadaan palkkaa ja milloin kulutetaan. Yhä suurempi osa taloudellisista arvoista siirtyy bittimaailmaan. Siitä on tulossa oma valtionsa, jota kukaan ei hallitse ja jota kukaan ei tunnusta, jossa vallitsevat viidakon lait.

Nyt sitä koetetaan hallita alueellisten vallanpitäjien keskinäisillä sopimuksilla. Virtuaalitodellisuutta koetetaan hallita sen rajojen ulkopuolelta fyysisen maailman valtarakenteilla. Tämä johtaa väistämättä monimutkaisiin hierarkioihin, porsaanreikiin ja suuriin jännitteisiin eri toimijoiden kesken. Pidän väistämättömänä, että tilanne muuttuu joko virtuaalivaltioiden suuntaan, jonka hallinnon alaisia olemme, kun liikumme virtuaalitodellisuudessa tai sitten maailmanvaltion suuntaan, jolloin alueiden valtarakenteet siinäkin tapauksessa kuihtuvat.

Demokratiaan kuuluu ajatus siitä, että voi vaikuttaa itseä koskeviin asioihin. Maailmanvaltiossa voi lähinnä hiukan vaikuttaa kaikkia koskeviin asioihin. Lähidemokratiassa vaikutetaan itseä koskeviin asioihin paljon enemmän. Virtuaalitodellisuuden hallinta maailmanlaajuisen järjestelmän kautta ei oikein vastaa lähidemokratiasta. Toisaalta tuntuu, että internet-toiminnassa on myös paljon feodaaliajan piirteitä, jossa virtuaaliset lääninherrat voivat heitellä virtuaalitorppareitaan mielin määrin mihin haluavat ja milloin haluavat. Etäännyin nyt hieman yritysnäkökulmasta, mutta - ehkä se näin viimeisenä puheenvuorona oli sallittua. Kiitos kärsivällisyydestä.