Teknologiajohtaja#
Risto Linturi#
Helsingin Puhelin Oy:
Virtuaalitodellisuus ja reaalitodellisuus yhdistyvät#
Hyvät tiedotusvälineiden edustajat.#
Atomit muuttuvat biteiksi, kuten Negroponte sanoo. Samalla osa todellisuudesta muuttuu virtuaaliseksi ja tässä uudessa virtuaalitodellisuudessa meidän silmämme, korvamme, näkökuvamme ja äänemme kulkee ajatuksen nopeudella. Virtuaalitodellisuus voi olla täysin kuvitteellinenkin, mutta silloin sieltä on vaikea löytää tuttuja ihmisiä tai paikkoja. Silloin virtuaalinen kulkeminen ei muodostu vaihtoehdoksi fyysiselle siirtymiselle vaan itse tarkoitukseksi. Bittimme voivat siirtyä perinteisemminkin, mutta numeroita ja osoitteita muistamme vain satoja, paikkoja sadoin tuhansin.#
Keksimme, miten virtuaali- ja reaalimaailma yhdistetään
Syksyn 1995 tiiviistä alkuperäisideasta muotoilimme laajahkon keksinnön yhdessä HPY:n tutkimuskeskuksen Kari Lehtisen ja Jyri Tähtisen kanssa. Kaupungin näköismallissa kulkija voisi tavoittaa kaikki puhelimenhaltijat kulkemalla virtuaalisesti heidän kotiovilleen tai yrityksiin. Nyt demonstraatiovaiheessa oleva keksintö on laajan työryhmän toteuttamana kasvanut niin, että kaupunkimalliin voi yhdistää kätevästi kaikkea todellisuudesta tulevaa ja sinne menevää tietovirtaa.#
Tulevaisuudessa on mahdollista, että sovimme porukalla tapaamisen, jonne toiset menevät fyysisesti ja toiset virtuaalisesti. Asiaa ei tarvitse päättää, jos kohtauspaikoissa sallii sekä fyysisen että virtuaalisen paikalle saapumisen. Tulevaisuuden virtuaalisessa Helsingissä näemme myös bussien ja muiden julkisten kulkuvälineiden liikkuvan reaaliaikaisesti ja voimme hypätä kyytiin. Voimme myös hypätä virtuaaliseen 118-taksiin, joka vie meidät haluamaamme paikkaan tai puhelinnumeroon ja neuvoo myös henkilökohtaisesti, jos meillä on kysyttävää.#