MULTIMEDIAVERKKO MAHDOLLISUUKSIEN AVAAJANA
Risto Linturi
Nyt julkistettu multimediaverkko avaa lukuisia mahdollisuuksia sekä kotitalouksille että yrityksille ja muille organisaatioille. Kyse on siis ensimmäisestä julkisesta todella multimediasovelluksia varten suunnitellusta verkosta maailmanlaajuisesti; ensimmäisestä, jossa käyttäjille voidaan yksilöllisesti taata tasalaatuiset yhteydet julkisen palvelun kautta. Mutta mitä nämä multimediasovellukset sitten ovat ja mihin niitä tarvitaan?
Multimediaverkon perusominaisuuksiin kuuluu molemminsuuntainen kyky välittää liikkuvaa kuvaa. Nyt julkistetun verkon edullisin liityntätapa on ISDN, jonka sovellukset ovat kehittyneet viimeisen vuoden kuluessa radikaalisti. ISDN-yhteys on toimitettavissa ongelmitta koko verkon aluella lähes tavanomaisen puhelinyhteyden hintaisena. ISDN-yhteyksien määrä on jo nyt kasvanut nopeasti, mutta paikallispuheluiden hintavääristymän korjaaminen ja ISDN-palvelun edelleenkehittäminen nopeuttavat kasvua.
Odotamme, että esimerkiksi Kolumbuksen internet-liikenteen ISDN-minuuttien ylittävät modeemiliikenteen määrän jo tänä vuonna. Mutta katsotaan nyt, minkälaiseen laatutasoon ISDN eli multimediaverkon halvin liittymätyyppi pystyy.
DEMO: Leijonakuningas
Seuraavaksi siirrymme suoraan lähetykseen, jossa tämä tilanne kuvataan, pakataan mikrotietokoneella ja lähetetään kahden megabitin yhteydellä katselijan koneeseen. Vastaanotin voi olla tavallinen tai television näköinen mikrotietokone tai videoseinä. Tällaiset ratkaisut yleistyvät nyt hyvin nopeasti.
Vaativampien käyttäjien tarpeisiin soveltuvat siis multimediaverkossa tarjottavat nopeat xDSL-yhteydet, joilla välitetty kuva vastaa subjektiivisten käyttäjä-kokemusten mukaan hyvin videonauhureiden VHS-laatua. Symmetrisen yhteyden avulla käyttäjä voi sekä lähettää että vastaanottaa tätä kohtuullisen hyvää televisiokuvaa.
Sovellusalueiden pohtiminen kokonaan uudelle teknologialle on haastava tehtävä. On haettava analogioita aiemmista tekniikan murroksista ja uskallettava nähdä, että mullistavien tekniikoiden vaikutukset ihmisten käyttäytymismalleihin ja ajankäyttöön voivat olla suuria.
Aloitan kuitenkin konkreettisista ja perinteisiä rakenteita noudattelevista sovelluksista eli olemassaolevista tarpeista.
Multimediaverkko tarjoaa nopean ja kustannustehokkaan yhteyden kodista työpaikan verkkoon. Samaten yhteydet Kolumbukseen vauhdittuvat. Multimediaverkosta rakennetaan yhteydet Kolumbukseen ja sitä kautta internettiin sekä kaksinkertaisella ISDN-nopeudella että xDSL-nopeuksilla.
Vastaavat yhteydet toteutetaan myös Helsinki Arena-palveluihin, jossa yhteysnopeus kyetään takaamaan palveluntarjoajiin saakka internetin ruuhkien häiritsemättä, palvelun sijainti on siis avainasemassa.
Arenan uudet multimediapalvelut tulevatkin rakentumaan juuri tämän verkon ominaisuuksien varaan. Myös Kolumbuksen kehityksessä lähes räjähdysmäisesti kasvaneet ISDN-käyttäjämäärät ja kehittyneen Multimediaverkon tarjoamat xDSL-yhteydet tulevat olemaan keskeinen osa uutta palvelukonseptia.
Nopeuden kohottua nyt kymmeniä kertoja tavanomaisia modeeminopeuksia suuremmiksi voidaan verkossa siis välittää ääntä ja videokuvaa vaikkapa kotitaloudesta toiseen. Kuvapuhelin on ensimmäinen mieleen juolahtava sovellus, mutta yksinkertainen kuvapuhelu saa seurakseen pian virtuaalisia keskustelukerhoja ja moninaisia asiointipalveluita.
Internet-tyyppinen esitteiden ja lomakkeiden selaaminen muuttuu tässä verkossa pian kasvokkain kohtaamiseksi, kun esitteen nappia painamalla saa kuvapuhelinyhteyden tai ainakin tavallisen puhelinyhteyden palveluntarjoajan normaaliin puhelimeen tai puhelinvaihteeseen.
Koska verkossa voi välittää kohtuullisen laadukasta televisiokuvaa, voi suoran televisiolähetyksen hoitaa ilman kalliita ja harvinaisia linkkiautoja. Kysyimme vastikään linkkiautoa vuokralle. Päivähinta oli yli viisikymmentä tuhatta markkaa ja autoja on suomessa muutamia.
Digitaalitelevision, satelliittien ja kaapelitelevision lisätessä kanavamääriä, voidaan tämän verkon avulla lähettää jakeluyhtiöille edelleenjaeltaviksi suoria lähetyksiä kerhoista, näyttelyistä, kokouksista, harrasteteattereista, lauluilloista ja monista muista kapeita kohderyhmiä kiinnostavista tapahtumista.
Radion puhelintoivekonsertin tapaiset ohjelmaformaatit voivat multimediaverkon avulla tulla myös television ohjelmistoon. Verkon käyttäjät soittavat kuvapuhelun studioon kertoakseen muille katsojille sekä sanoin että ilmein omista toiveistaan ja ajatuksistaan.
Pelien ja virtuaalitodellisuuden välittäjänä nyt julkistettu multimediaverkko on erinomainen. Virtuaalitodellisuudessa kulkijan on koettava luontevasti liikkuva nykimätön ympäristö. Pelaaja näkee laajakaistaisen yhteyden avulla vastapelaajien ilmeet ja voi keskustella pelin kuluessa.
Multimediaverkko tekee tietoverkoista sosiaalisen kanssakäymisen ympäristön. Se muuttaa niin television kuin mikrotietokoneenkin luonnetta avoimen kaksisuuntaiseksi ja puhelimen tavoin katselun kohteesta kommunikaation välineeksi.
Vuonna kaksituhatta on tavallinen mikrotietokone kymmenentuhatta kertaa nopeampi kuin ensimmäinen IBM PC. Sen kanssa samanaikaisesti alkanut 300 b/s modeemien leviäminen kotitalouksiin on nyt myös saamassa arvoisensa jatkon. Myös kotitalouksien tietoliikenne on nopeutumassa kymmentuhatkertaiseksi.
On varmaa, että vuonna 2010 molemmat nopeudet saa jälleen kertoa ainakin kymmenellä eikä kehitys lopu siihenkään.
Etäläsnäolo on tulevaisuuden uusi mahdollisuus, jonka tietoliikenteen ja tietotekniikan kehitys avaavat eteemme. Tulevaisuuden puhelinverkko on rakennettava näistä lähtökohdista.
Helsingin Puhelin on vastannut tietoyhteiskunnan haasteisiin vakavasti haluten rakentaa kinttupolkujen sijaan kunnollisia tiedon ja vuorovaikutuksen virtuaalisia valtateitä kaikkien kansalaisten kuljettavaksi.