Yhtiö perustettiin joulukuussa 1983 edistämään mikrotietokoneiden käyttöä Suomessa. Aluksi toiminta keskittyi tukihenkilöiden ja ohjelmoijien sekä päättäjien koulutukseen sekä useisiin laajoihin osallistujarahoitteisiin kehityshankkeisiin. Tytäryhtiöitä ja osakkuusyhtiöitä syntyi mm. sovelluskehitykseen, laitejälleenmyyntiin, ohjelmistomaahantuontiin, kustannustoimintaan ja nettisivujen kehitykseen.

1990-luvulla monia liiketoimintoja myytiin ja yhtiö suuntautui liikkeenjohdon konsultointiin sekä siemenrahoittajaksi. Vuosituhannen vaihteen jälkeen yhtiö on rahoittamiensa osakkuusyhtiöiden kautta osallistunut mm. rakennusautomaation kehittämiseen, tekoälyn kehittämiseen ja tietojärjestelmäkehitykseen.

Paluu koulutukseen tapahtui vuosituhannen vaihteessa keynote-esitysten, kehitysjohdon koulutusten ja osakkuusyhtiöiden kautta. Hanketoiminta jatkui vuosituhannen alussa osakkuusyhtiöiden kautta ja viime vuosien ajan suoraan. Ennakointi teknologian yhteiskunnallisista vaikutuksista on ollut merkittävä osa yhtiön suoraan omaa operatiivista toimintaa 2000-luvulla.

Listattuna tapahtumia nykypäivästä menneeseen

2025

Radikaali innovaattori-hanke käynnistyy

Eduskunta julkaisee “Humanoid robots from now to 2040’s” -raportin

2024

Yhtiö luopuu Innofactorin osakkuudesta tämän poistuessa pörssistä

Tekoälysovellukset 2024 -hanke alkaa ja luovutetaan osallistujille

Avatars Intelligence osakkuusyhtiöksi ja yhteistyökumppaniksi

2023

Tekoälysovellukset organisaatioviestinnässä -hanke alkaa ja luovutetaan osallistujille

Teknologian yhteiskunnallisia vaikutuksia ennakoiva RTI-menetelmä julkaistaan arvostetussa EJFR-journaalissa

2022

Yhtiö luopuu Sovelto Oyj:n osakkuudesta Eduhousen ostaessa Sovelton koko osakekannan

2021

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta julkaisee yhtiön tuottaman raportin “Kohti parempaa tulevaisuutta!”

2020

Yhtiö osallistuu laajasti pandemiakeskusteluun. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta julkaisee yhtiön tuottaman raportin “Pandemiateknologiat”

2019

Sovelton puitteissa toteutettu yhteishanke (VR/AR kunnossapidon etäneuvonnassa) päättyy ja tulokset julkaistaan

2018

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta julkaisee raportin Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018-2037, jonka vaikutus tulevaisuuskeskusteluun Suomessa merkittävä, ja jonka englanninkieliseen versioon myös EU ja OECD kiinnittävät raporteissaan huomiota.

2017

VVM julkaisee raportin (Pilkahduksia tulevaisuuteen – digitalisaation ja robotisaation mahdollisuudet), jossa laaja yhtiön tuottama osuus

2016

Sovelton puitteissa käynnistetty kaksivuotinen yhteishanke Thing2Data valmistuu huipentumana Fiskarsin puutarha-aiheinen hackathon

LVM julkaisee yhtiön tuottaman selvityksen raportissa “Robotiikan taustaselvityksiä”

2015

Sitra julkaisee yhtiön tuottaman ennakointiraportin: “Technology as an enabler of sustainable well-being in the modern society”

2014

Liikennevirasto julkaisee yhtiön tuottaman raportin Liikennetiedon visiot

2013

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta julkaisee “Suomen sata uutta mahdollisuutta” -sarjan ensimmäisen raportin, jossa yhtiön panos merkittävä

Sovelton puitteissa käynnistetty yhteishanke “Automaattisen liikenteen metropolivisio” valmistuu ja työryhmän raportti julkaistaan.

2012

Innofactor kansainvälistyy ja kasvaa nopeasti

Yhtiö kehittää Sovelton puitteissa 3D-tulostukseen liittyvää koulutustoimintaa

2011

Finnet-liitolle konsultoitu SuperMatrix-hanke käynnistyy, rahoittajina 50 organisaatiota, tavoitteena edistää valokuituverkon laajentamista ja käyttöä sekä edge-computing ideoita

2010

Liikkeenjohdollinen yhteistyö Finnet-liiton jäsenyhtiöiden kanssa käynnistyy

Innofactor listautuu Helsingin pörssiin

2009

Koulutusyhteistyö TKK Dipolin kanssa päättyy organisaatiomuutokseen

2008

2007

Innofactor ja Sovelto kasvavat vuosituhannen alkuvuosina merkittävästi sekä orgaanisesti että yrityskauppojen kautta

2006

2005

Sitra julkaisee raportin (Tietoyhteiskunta 2005), jossa yhtiön panos merkittävä

2004

Koulutuskeskus Dipolista yhtiön kehitysjohdon koulutusohjelman jälleenmyyjäksi (Radikaalit innovaatiot; teknologiasta liikeideoiksi)

2003

Yhteiskehityshanke, johdon konsultointi kehitysjohdon kouluttamiseksi käynnistyy Koulutuskeskus Dipolin kanssa

2002

Yhtiön konsultoiman hankkeen reflektointi Adelaidessa, plenary-esityksenä Maailman tietotekniikkakongressissa (World Congress on IT 2002)

2001

Yhtiö rahoittamaan ja ohjaamaan tekoälykehitystä Gurusoft Oy:n osakkaana. Laskentatehon puute haittaa sovelluksia.

2000

Yhtiö perustaa Innofactor Oy:n yhdessä Sami Ension kanssa. Toiminta käynnistyy Yritysmikrot Oy:n “kuoriin”.

Yhtiön konsultoimana Lonix Oy käynnistää COBA-hankkeen, jossa kehitetään rakennusautomaatiota varten käyttöjärjestelmän omainen valvomojärjestelmä

Yhtiö FCS Partners Oy:n (myöhemmin Sovelto) osakkaaksi tämän käynnistäessä julkisen koulutustoiminnan

Yhtiön konsultointihankkeen esittely Taipein pormestarin kutsumana, keynote: World Congress on IT 2000

Yhtiömuoto muuttuu julkiseksi osakeyhtiöksi (R. Linturi Oyj)

1999

Yhtiö myy Tietovallan osakkuuden Tietovallan siirtyessä osaksi TJ-Group-konsernia

1998

Emoyhtiö palauttaa vanhan nimensä (muodossa R. Linturi Oy) entisen tytäryhtiön vaihtaessa nimensä Tieturiksi sopimuksen mukaan

Liikkeenjohdon konsultointitoiminta painottuu Helsingin Puhelimen kansainvälisen julkisuuden ja High Tech -Suomi -brändin rakentamiseen, kansainvälisiä lehdistötapaamisia lähes päivittäin

Yhtiö rakennusautomaatiota kehittävän Lonix Oy:n osakkaaksi

Yritysmikrot julkaisee tulevaisuuden ennakointiin keskittyvän “Sata ilmiötä 2000 - 2020; Virtuaali-Helsinki ja kybermyyrä” -teoksen

Yhtiön työn esittely Australian osavaltioparlamentin kutsumana (keynote, Victorian Opportunity Congress 1998)

1997

Helsinki Arena 2000 -hanke saa kasvavaa kansainvälistä julkisuutta New York Timesin julkaistua siitä laajan artikkelin

1996

Yhtiö luopuu koulutustoiminnasta kilpailukiellon ajaksi ja myy koulutusliiketoimintaan keskittyneen tytäryhtiönsä kaikki osakkeet ICL Oyj:lle

Helsingin Puhelin julkistaa yhtiön konsultoimana kehitetyn laajan konsortiohankkeen alueellisen laajakaistaverkon kehittämiseksi (Helsinki Arena 2000). Hankkeen symboliksi nousee Virtuaalinen Helsinki

1995

Yhtiö sopimukseen Helsingin Puhelimen (nykyinen Elisa) kanssa liikkeenjohdon konsultoinnista

Yritysmikrot myy multimedialiiketoimintansa Tietovalta Oy:lle. Yhtiöstä Tietovallan osakas.

1994

Yritysmikrot julkaisee CD-ROM 1994 -vuosikirjan

1993

Koulutustoiminta yhtiöitetään, ICL vähemmistöosakkaaksi tytäryhtiöön, joka ostaa ICL-koulutuskeskuksen eli entisen Nokian koulutusliiketoiminnan

Emoyhtiön nimeksi väliaikaisesti Softway Oy

CD ROM 1993 -vuosikirja -hanke käynnistyy ja julkaistaan. Suomen ensimmäisen multimediallisen CD-ROM -teoksen kehittämiseen osallistuu 50 organisaatiota yhtiön johdolla.

Yhtiö viettää 10-vuotisjuhlia, yritysmikrot julkaisee Mikrotietokone Suomessa 20 vuotta 1973-1993, josta juhlavieraille jaetaan erikoispainos

1992

Yhtiö ostaa Tietojenkäsittelyneuvonnan (TKN) koulutusliiketoiminnan

1991

Yritysmikrot -lehden viimeinen numero ilmeistyy, lehtien julkaisutoiminta myydään Sanomalle

Yhtiö luopuu ohjelmistomaahantuonnista ja Simul Oy myydään Alcom Oyj:lle

1990

Saa Dialogues -hanke valmistuu

1989

Yhtiö käynnistää SAA Dialogues -hankkeen OS/2 -ympäristön sovelluskehittimen ja sovelluskehitysosaamisen hankkimiseksi

1988

Yhtiön Windowsille kehittämä varausrekisterisovellus Alloc julkaistaan myyntiin Simulin kautta

1987

Yhtiön toiminta siirtyy Wihurinlinnaan

Tytäryhtiö Yritysmikrot perustetaan ja ensimmäinen Yritysmikrot -lehti julkaistaan

Yritysmikrot käynnistää kirjankustannustoimintansa

1986

Insinöörijärjestöjen koulutuskeskus INSKO jälleenmyymään yhtiön kursseja

Mikrotietokoneiden tukihenkilökoulutuksesta välitön menestys

Simul Oy tytäryhtiöksi, käynnistää Windows-sovellusten maahantuonnin

1985

Tietojenkäsittelyneuvonta (TKN) jälleenmyymään yhtiön kursseja

Yhtiö käynnistää Windows-sovelluskehityksen ja toimittaa ensimmäisen sovelluksen Maximedialle

PC-Konsultit perustetaan ja K-Mies -menetelmäpaketti kehitetään, sitä ryhtyy käyttämään laaja joukko kotimaisia sovelluskehittäjiä

Amersoft julkaisee PC-DOS / MS-DOS -kirjan, joka kasvattaa yhtiön kurssikysyntää merkittävästi

1984

Toiminta käynnistyy, ensimmäiset kurssit: MS DOS vaativassa käytössä, C-kieli ja K-Mies

1983

Risto ja Kaija Linturi perustavat R Linturi Oy:n edistämään mikrotietokoneiden käyttöä Suomessa. Perustamisvaiheessa Risto toimi osastopäällikkönä Tietotehtaalla ja Kaija Onnitalon johtajana.